Kolmas raskaus (rv 40+6)

Tämä kolmas raskaus on sujunut todella hyvin. Yli odotusten oikeastaan. Alkuraskaudessa oli pahoinvointia, jopa enemmän kuin aiemmissa raskauksissa ja tulipa muutaman kerran oksennettua jossakin parkkihallissakin työpäivän aikana. Pahoinvoinnin mentyä ohi suurin piirtein ensimmäisen raskauskolmanneksen jälkeen vointi oli loistava. Kävin treenaamassa kuten aiemmin, mutta olin jo ennen raskausuutista jättänyt akrobatian pois sillä minulla todettiin vatsalihasten erkaantuma ja siellä tehtävät harjoitukset eivät tunteen hyviltä keskivartalon lihaskuntoa ajatellen. Sain muuttaa treenaamiskäytäntöjäni ja keskittyä erityisen paljon keskivartalon harjoituksiin etten pahetaisi erkaantumaa. 

Liitoskivut vaivasivat vähän on/off-tyylisesti. Ne taisivat alkaa jo melko aikaisessa vaihessa mutta tulivat tosiaan kausittain. Saattoi olla 1-2 viikkoa koviakin kipuja ja kun tuntui, etten pysty kävelemään lainkaan ja sen jälkeen useampi viikko lähes kivutonta aikaa. Ainoa  asento jossa kipua esiintyi koko ajan oli räätälinasento, jossa olen tottunut istumaan aika paljon töissä asiakkaiden kanssa jumpatessa. Siinä kun tein pienenkin painonsiirron niin vihlasi niin pirusti vasemmalle puolelle SI-niveleen. Minusta kuitenkin tuntuu, että treenaaminen piti SI-kivut ja liitoskivut ruodussaan, huomasin heti kun treenitaukoa oli ollut, että kivut pahenivat kun taas säännöllisellä treenillä kivut eivät olleet niin pahoja. Raskauden loppua kohden, erityisesti äitiyslomalle jäädessäni, kivut hellittivät huomattavasti enkä olisi voinut kuvitellakaan, että n. 15 viikkoa aiemmin olisin tarvinnut SI-tukivyötä kipeästi (en koskaan saanut sitä lainaan). 

Tässä kolmannessa raskaudessa minulla on myös ollut paljon enemmän harjoitussupistuksia kuin aiemmissa. Ensimmäisessä raskaudessa niitä ei tainnut olla kuin yhden ainoan kerran ihan loppuvaiheessa kun olin pyörinyt kaupoilla pitkään. Toisessa niitä taisi olla hieman, mutta nyt niitä oli jo monta monta viikkoa erityisesti töissä ja työpäivän jälkeen. Tosin työni on nyt ollut huomattavasti rankempaa kuin aiemmin. Äitiyslomalle jäädessäni harjoitussupistuksetkin vähenivät huomattavasti, joten työ oli selkeästi suurin rasittava tekijä. Supistuksia tuli kuitenkin juuri rasituksen yhteydessä vieä aivan loppuvaiheessakin.

Tässä raskaudessa painoni on noussut hyvin maltillisesti verrattuna edellisiin raskauksiin. Ensimmäisessä raskaudessa painoa taisi tulla 20+ kiloa ja toisessa n. 20 kg. Nyt rv 40+6 painoa on tullut 8 kg ja olenkin saanut kehuja neuvolahoitajaltani. Vauvan kokoa on koko raskauden ajan arvioitu pieneksi/keskikokoiseksi. Ensimmäisessä ultrassa laskettua aikaa siirrettiin 5 päivällä eteenpäin vaikka kiertoni oli ollut säännöllinen ennen raskautta. Toisessakin ultrassa vauvan koko vastasi n.viikkoa pienempää kuin mitä oli ja kätilö puhui pienestä ja sirosta vauvasta. Neuvolahoitajani on myös arvioinut koon olevan huomattavasti pienempi kuin aiemmat ja toivon todella, että hän on oikeassa. Viimeksi kaikki arvioivat vauvan koon väärin ja syntyessään viikoilla 39+3 hän painoi 4510 g. Olenkin kysellyt jo viikoilta 25+ vauvan koosta ja siitä pitäisikö minun mennä johonkin kunnolliseen kokoarvioon, mutta kukaan muu ei ole nähnyt siihen tarvetta. Tämä kokoasia onkin ollut ainoa huolenaiheeni tässä raskaudessa, jos vauvan koko on taas arvioitu väärin n. kilolla. No, sen tiedän, että 4,5 kiloisen vauvan saan pungerretua ulos vaikka pää vähän vinossa (viimeksi avosuinen viistotarjonta). 

Sokerirasituksessa kävin viikoilla 27 enkä edes muista mikä sinne lähettämisen syy oli. Olisiko ollut korkea painoindeksi ennen raskautta sekä edellisen vauvan suuri syntymäpaino. Oikeastaan ihan hyvä, että kävin oman mielenrauhani vuoksi kun tuota vauvan kokoa olen pelännyt. Sain ainakin varmuuden ettei minulla ole raskaudenaikaista diabetesta eikä vauva sen vuoksi kasvaisi älyttömän kokoiseksi. Tässä raskaudessa päätin kyllä katsoa syömisiäni paljon tarkemmin kuin aiemmin juuri tuon vauvan kasvamisen vuoksi ja ehkä juuri se on vaikuttanut positiivisesti painonnousuuni sekä vauvan kokooon. Tiedä häntä. Talvilomaviikolla teimme miehen kanssa remonttia kotona ja sen viikon aikana söimme noutoruokaa ja muutenkin epäterveellisemmin ja sen kyllä huomasi painonnousussani. Se taitaa olla ainoa kerta kun neuvlakorttiini merkittiin painon nousseen suuremmalla kuin 2:lla alkavalla numerolla/viikko (200 g/vko). 

Aiempien raskauksien perusteella olin odottanut, että lapsi syntyisi viimeistään laskettuna aikana. Ensimmäinen lapsi syntyi viikoilla 40+2 (synnytys käynnistyi juuri ennen puolta yötä  rv 40+0) ja toinen syntyi rv 39+3. Tämän vuoksi olin varma ettei tätäkään lasta tarvitsisi odotella kovin montaa päivää yli lasketun. No, tässä istun jumppapallon päällä ja kirjoitan tätä rv 40+6. Mikäli mitään ei ole tapahtunut perjantaihin mennessä (rv 41+3) täytyy minun soittaa äitiyspoliklinikalla ja varata aika yliaikaiskontrolliin. Yleensä he haluavat kuulemma tavata kaikki rv 41+5 mutta minulla se ajoittuu sunnuntaille, joten en tiedä miten sitten toimitaan. Täytyy soittaa heti aamusta perjantaina jos he vaikka haluavat tavata jo samana päivänä. Mutta pidän toivoa yllä, että lapsi syntyisi ennen sitä!!

Teen vielä erillisen kirjoituksen synnytystä edeltävistä "merkeistä".

Uusi vuosi, uudet kujeet

Tämä blogi on tuntunut jotenkin tönköltä ja kököltä jo jonkin aikaa ja kirjoittaminen on tuntunut vaivalloiselta. Jotenkin tuntuu, että pystyn ilmaisemaan itseäni paremmin ruotsiksi tällä hetkellä vaikka se on aina aiemmin sujunut paremmin suomeksi... Kokeilen nyt siis kirjoittamista ruotsiksi täällä. En tiedä miten jatkossa, mikä tuntuu hyvältä joten jätän tämän blogin vielä auki, jos vaikka jatkan kirjoittelua suomeksi joskus. Tuonne ruotsinkieliseen blogiin saa enemmän kuin mielellään tulla vierailemaan ja toivottavasti kieli ei karkoita kaikkia ihan kokonaan.

Nyt jo?!

Synnytyksestä on kulunut 2 kk ja 3 päivää ja kuukautiset päättivät sitten palata ihastuttamaan (vihastuttamaan) elämääni jo nyt. Why, oh why?! Olisin mieluusti nauttinut elämästäni ilman niitä vielä vähän pidempään myös tällä kertaa. Viimeksi ne alkoivat heti kun täysimetys loppui, eli 6kk synnytyksen jälkeen. Silloin toivoimme toista lasta pienellä ikäerolla esikoiseen, ja kropallani kesti kauan normalisoitua ja kuukautisten alettua kesti vielä 6kk ennen kuin uusi raskaus onnistui. Nyt taas ei ole tietoa onko lisää lapsia edes tarkoitus yrittää ja milloin, joten menkkojen ei olisi tarvinnut vielä ilmaantua. Voisiko sillä olla asian kanssa tekemistä, että poika syö paljon harvemmin öisin kuin mitä tyttö söi? Vai onko kroppani nyt jo vanha tekijä synnytys- yms. hommissa ja palautuminen sujuu nopeammin...

Irti tutista!

Meillä alkoi tutista vieroittaminen eilen ihan vahingossa. Olimme äitini luona viettämässä itsenäisyyspäivää ja tyttö nukkui päiväunensa siellä. Kotona huomasimme tutin jääneen mummolaan ja päätimme kokeilla mten nukkumaan meno onnistuu ilman sitä. Meillä on muutama vanha ja todella ällö tutti tallella, että olisimme pärjänneet yön mutta tyttö nukahti yllättävän helposti.

Vähän aikaa hän höpötteli itsekseen ja huuteli mammaa ja pappaa mutta samalla lailla hän saattaa tehdä myös tutin kanssa. Selitimme hänelle, että tutti jäi mummon luokse ja tyttö voisi nukkua ilman sitä. Kerran hän heräsi yöllä ja parkaisi muutaman kerran mutta jatkoi uniaan saman tien. Aamulla tyttö heräsi pari tuntia normaalia aiemmin ja hetken makoiltuaan meidän sängyssä hän halusi takaisin omaan sänkyyn nukkkumaan ja tyytyi samaan "tutti jäi mummolle" selitykseen ja kehuihin siitä, kuinka hyvin hän oli nukkunut koko yön.

Aamupäivä meni todella hyvin ja tyttö oli hyväntuulinen ja iloinen. Söi hyvin ja meni kiltisti nukkumaan. Mutta. Ensin tyttö huuteli "normaalisti" mammaa ja höpötteli itsekseen reilun tunnin. Käytin häntä vessassa ja annoin vettä. Pikkuhiljaa huudot kävivät hermostuneemmiksi ja lopulta tyttö itki ja halusi pois sängystä. Tätä kesti noin tunnin ja rauhoittelin tyttöä ja kerroin mitä tekisimme tytön päiväunien jälkeen (yleensä mieleisen asian odottaminen auttaa). Lopulta yläkerta hiljeni ja tyttö nukkui, jipii! Nyt mennään toista iltaa ilman tuttia ja tyttö nukahti saman tien, ilman ääntäkään.

Tutista vieroittaminen alkoi todella lupaavasti ja huomattavasti helpommin kuin olimme odottaneet. Tarkoitus oli toteuttaa vieroittaminen vasta miehen talvilomalla kun molemmat olemme kotona mutta jos yöt sujuu näin hyvin ei ongelmaa ole :)

Nimetty

Poika sai nimen viime viikonloppuna ja lopputulokseen päädyttiin lopulta ihan ilman perheriitaa. Toinen ja kolmas nimi löytyi hyvin kivuttomasti mutta kutsumanimeä vatvottiin kyllä niin pitkään kuin mahdollista. Toinen päänvaivaa tuottanut asia oli kummit. Meillä on paljon tuttuja mutta ihan läheisiä ystäviä on vähemmän. Ja muutama pitkäaikaisimmista ystävistä on sellainen joita emme välttämättä kummeiksi halua. Vaikka lapsemme ovat kastettuja emme kuitenkaan odota kummeilta kristillistä kasvatusta, vaan lähinnä sitä, että lapset tapaavat kummejaan, tuntevat heidät ja saavat viettää aikaa heidän kanssaan. Tässä karsiutui jo jokunen vaihtoehto pois ja kun vielä lisättiin moraali, käytös sekä elämäntavat tai-tyyli listaan karsiutui taas joku. Ja ei, parisuhde ja/tai omat lapset (kenelläkään läheisistä ystävistämme ei vielä ole lapsia) eivät olleet kriteereinä. On vain olemassa tiettyjä ihmisiä joita emme lapsiemme kummeiksi halua.

Molemmilla lapsilla on kolme kummia, joista pojan yksi kummi ei kuulu kirkkoon (kahden täytyy kuulua). Olisimme alun perin halunneet pyytää naapureitamme (olemme tunteneet 2 vuotta) pojan kummeiksi mutta ajattelimme sen aiheuttavan närää, jos emme pyydä lapsuudenystäviämme. Totuus vain on, että tapaamme naapureita niin paljon useammin ja ainakin aikaisemmin he ovat osoittaneet suurempaa kiinnostusta lapsiamme kohtaan ja tyttö rakastaa naapureita. Näin jälkeenpäin vaikuttaa kuitenkin siltä, että teimme ihan hyvän valinnan. Yksi pojan kummeista on useaan otteeseen kertonut ylpeänä muille kummipojastaan ja toinen suunnitteli jo, kuinka hän vie pojan festareille sitten joskus. Ja onpahan meillä ainakin kaksi varteenotettavaa ehdokasta mikäli kolmas lapsi joskus tulee :)

Meillä poika joutui pukeutumaan mekkoon, sillä halusin, että poika kastetaan samassa sukumme perintökastemekossa kuin tyttökin. Minut ja siskoni, osa serkuistani, äitini ja hänen 8 sisarustaan sekä äitini äiti on kastettu tuossa samassa mekossa. Kuvia emme ole vielä saaneet ristiäisistä ystävältämme, joka toimi valokuvaajana.

Vuorovedoin

Meillä on sairastettu flunssaa nyt reilun viikon ajan. Tyttö oli kuumeessa viime viikolla ja nuha sekä yskä jatkuu edelleen. Poika on ollut hieman tukkoinen aamuisin mutta ei sen pahempaa. Itse olen myös ollut jonkin verran kipeä, mutta tauti ei ole iskenyt kunnolla päälle. Saisi nyt tulla joku 40 asteen kuume, että menisi ohikin. Ei tällaista puolikuntoista oloa jaksa viikkotolkulla.

Lapset ovat olleet vuoropäivin itkuisia ja vaativia (=tottelemattomia). Kuumeisena tyttö oli apea ja halusi lähinnä lukea sylissä, mikä on ihan ok. Tällä viikolla tyttö onkin ollut niin uhmakas ja tottelematon ettei meidän vanhempien hermot meinaa kestää. Niinä (harvoina) päivinä kun tyttö on ollut kiltimpi on poika taas ollut itkuinen ja viihtynyt vain ja ainoastaan sylissä, ei edes kantoliinassa olo kelvannut. Illalla on tuntunut, että olen kasvanut kiinni pikku apinaani enkä ole päivän aikana saanut mitään tehtyä, pyykitkin on ripustettu vähän sinne päin kuivumaan yhdellä kädellä.

Tänään ja huomenna saa onneksi hengähtää hetken. Tyttö menee lasten kummien (mies on tytön kummi ja naisesta tulee pojan kummi) luokse yökylään, he itse ehdottivat tätä. Tänään aion mm. käydä saunassa ihan rauhassa ja nauttia. Viime aikoina olemme käyneet paljon "perhesaunassa", jolloin poika on nukkunut kodinhoitohuoneessa sitterissä ja me muut olemme saunoneet ja kylpeneet. Tytön kanssa on aivan ihana käydä saunassa ja/tai kylvyssä ja suihkussa koska hän pitää siitä niin kovasti mutta välillä kaipaan ihan rauhassa saunomista ja esim. jalkakylpyjen ottamista yms.

Viime viikonloppuna

Perjantaina kävin työpaikallani hieronnassa, siis ihan oikeassa hieronnassa!! Ihan oikealla hierojalla! :)

Lauantaina juhlistimme pyhäinpäivää sekä Halloweeniä äitini ja siskoni kanssa. Saimme ystävältämme Delicard-lahjakortin, jota hän ei itse ollut kerennyt käyttämään ja se oli vanhentumassa joten tilasimme hieman ruokia kotiin. Tilasimme siian mätiä, najadilohta (mitä se sitten lieneekään, oli jotain kylmäsavustettua) sekä ankan rintaa. Ruoat tulivat meille raakoina, valmistamattomina. Mädin lisukkeeksi hankimme vain smetanaa ja sipulia, kalan kanssa söimme saaristolaispaloja ja salaattia mutta ankan rinnan valmistimme netistä etsityn ohjeen mukaan.

 Hunajapaahdettu ankanrinta (ohje täältä):

Ankanrintaa

Hunajaa

Suolaa ja pippuria

Kuivaa ankan rinta hyvin paperilla ja viillä salmiakkikuvio rasvaan, koita olla leikkaamatta lihaan asti. Ripottele kuivalle rasvalle hieman suolaa ja pistä kuivalle ja kuumalle teflonpannulle, rasvapuoli alaspäin. 

 Laske pannun lämpöä tässä vaiheessa vähän, ja ravistele pannua ihan siltä varalta että jää kiinni (ei pitäisi jäädä).

Paista rasvapuolelta noin 8-10 minuuttia, kunnes rasva on kullanruskeaa. Käännä hetkeksi pannulla toisin päin. 

Nosta uunivuokaan rasvapuoli ylöspäin, laita rintafileen päälle ruokalusikallinen hunajaa ja vähän mustapippuria. 

Pistä uuniin vajaaksi 10 minuutiksi 200 asteeseen. Nosta sen jälkeen folioon hetkeksi lepäämään ennen kun leikkaat siivuiksi.

Appelsiini-balsamikastike:

Appelsiinimehu 2,5 dl

Balsamiviinietikka 1 dl 

Sokeri 2-3 rkl 

Raastettu appelsiininkuori 1-2tl

Sekoita kaikki ainekset kattilassa ja keitä. Varo ettei kastike pala pohjaan. Keitä kastiketta kunnes nestettä on enää alle desi ja koostumus näyttää vähän siirapilta.

Kastike on melko hapokas ja makea, mutta esimerkiksi ankan kanssa se sopii todella hyvin, koska ankka on itsessään rasvainen.

En tiedä keitimmekö kastiketta liian miedolla lämmöllä aluksi peläten pohjaan palamista, mutta meni todella pitkään ennen kuin kastike muuttui yhtään paksummaksi ja siirappimaiseksi. Sittenhän se jämähtikin todella nopeasti (kun nostimme lämpötilaa) paksuksi siirapiksi (paksumpaa kuin ruokablogin kuvassa).

Täytyy todeta, että ankan rinta oli kyllä melkoinen pettymys. Sitä kun on aina kehuttu niin suureksi herkuksi, niin en nyt tiedä. Itse lihan maku oli mielestäni hieman tunkkainen jos niin voi sanoa, ehkä jotenkin maksamainen :) Valmistimme lihan juuri sen takia melko neutraalin reseptin mukaan, että lihan oma maku tulisi esiin eikä peittyisi raskaiden kerma- tms. kastekkeiden alle. Kala oli taivaallista (kuten kylmä- ja lämminsavukalat mielestäni aina) ja ilmeisesti mätikin oli oikein maukasta, itse en siitä välitä.

Jälkiruoaksi tein Halloweenhenkisiä lakritsimuffinsseja Kinuskikissan ohjeen mukaan. Ihan yhtä kauniita ei minun muffinsseista tulleet. Ja oranssin kuorrutteen värjäsin nestemäisillä elintarvikeväreillä (punainen ja keltainen) ja mielestäni niistä tuli kuorrutteeseen makua :( Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein muffinsseja tai cupcakeseja. Ajattelin tehdä niitä pojan ristiäisiin, joten tarvitsin hieman harjoitusta. 

Pukeuduimme myös lapsia (lue: tyttöä) varten ja kävimme näyttäytymässä naapurissa. Meet my family!

 Äiti, the kissanainen (ehkä hieman isot korvat...)

 Tyttö, the pumpkin (paidan helma lähtenyt toppausten alta irti)

 Poika, the tired pirate

 ja Isä, the mustanaamio

Naapurit tulivat vielä istumaan iltaa meille tytön mentyä nukkumaan ja sunnuntaina kävimme miehen tädin luona, jossa vilskettä riitti 7 lapsen kanssa.

Tyttö oli yllättävän rauhallinen ja hoivasi pehmoleluja, näissä alimmissa teletappia (en valitettavasti/onneksi tiedä hänen nimeään) hyssytyllään olalla ja syötetään pullosta tai annetaan tuttia. Kotona nukkeja yleensä imetetään :)

Ihana auringonpaiste jatkuu ja talvi tulee...

Ja tänään olikin sitten jo hieman talvisemmat tunnelmat. Terassin laudat olivat jäässä ja koirien tassuista jäi niihin sulat jäljet, ruohikko ja pihalla olevat lehdet olivat myös jäässä. Kyllä se talvi nyt taitaa tehdä tuloaan. Täytyy kaivaa toppavaatteet esiin.