Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. marraskuuta 2011

Viime viikonloppuna

Perjantaina kävin työpaikallani hieronnassa, siis ihan oikeassa hieronnassa!! Ihan oikealla hierojalla! :)

Lauantaina juhlistimme pyhäinpäivää sekä Halloweeniä äitini ja siskoni kanssa. Saimme ystävältämme Delicard-lahjakortin, jota hän ei itse ollut kerennyt käyttämään ja se oli vanhentumassa joten tilasimme hieman ruokia kotiin. Tilasimme siian mätiä, najadilohta (mitä se sitten lieneekään, oli jotain kylmäsavustettua) sekä ankan rintaa. Ruoat tulivat meille raakoina, valmistamattomina. Mädin lisukkeeksi hankimme vain smetanaa ja sipulia, kalan kanssa söimme saaristolaispaloja ja salaattia mutta ankan rinnan valmistimme netistä etsityn ohjeen mukaan.
 Hunajapaahdettu ankanrinta (ohje täältä):
Ankanrintaa
Hunajaa
Suolaa ja pippuria

Kuivaa ankan rinta hyvin paperilla ja viillä salmiakkikuvio rasvaan, koita olla leikkaamatta lihaan asti. Ripottele kuivalle rasvalle hieman suolaa ja pistä kuivalle ja kuumalle teflonpannulle, rasvapuoli alaspäin. 
 Laske pannun lämpöä tässä vaiheessa vähän, ja ravistele pannua ihan siltä varalta että jää kiinni (ei pitäisi jäädä).
Paista rasvapuolelta noin 8-10 minuuttia, kunnes rasva on kullanruskeaa. Käännä hetkeksi pannulla toisin päin. 
Nosta uunivuokaan rasvapuoli ylöspäin, laita rintafileen päälle ruokalusikallinen hunajaa ja vähän mustapippuria. 
Pistä uuniin vajaaksi 10 minuutiksi 200 asteeseen. Nosta sen jälkeen folioon hetkeksi lepäämään ennen kun leikkaat siivuiksi.

Appelsiini-balsamikastike:
Appelsiinimehu 2,5 dl
Balsamiviinietikka 1 dl 
Sokeri 2-3 rkl 
Raastettu appelsiininkuori 1-2tl

Sekoita kaikki ainekset kattilassa ja keitä. Varo ettei kastike pala pohjaan. Keitä kastiketta kunnes nestettä on enää alle desi ja koostumus näyttää vähän siirapilta.
Kastike on melko hapokas ja makea, mutta esimerkiksi ankan kanssa se sopii todella hyvin, koska ankka on itsessään rasvainen.

En tiedä keitimmekö kastiketta liian miedolla lämmöllä aluksi peläten pohjaan palamista, mutta meni todella pitkään ennen kuin kastike muuttui yhtään paksummaksi ja siirappimaiseksi. Sittenhän se jämähtikin todella nopeasti (kun nostimme lämpötilaa) paksuksi siirapiksi (paksumpaa kuin ruokablogin kuvassa).

Täytyy todeta, että ankan rinta oli kyllä melkoinen pettymys. Sitä kun on aina kehuttu niin suureksi herkuksi, niin en nyt tiedä. Itse lihan maku oli mielestäni hieman tunkkainen jos niin voi sanoa, ehkä jotenkin maksamainen :) Valmistimme lihan juuri sen takia melko neutraalin reseptin mukaan, että lihan oma maku tulisi esiin eikä peittyisi raskaiden kerma- tms. kastekkeiden alle. Kala oli taivaallista (kuten kylmä- ja lämminsavukalat mielestäni aina) ja ilmeisesti mätikin oli oikein maukasta, itse en siitä välitä.

Jälkiruoaksi tein Halloweenhenkisiä lakritsimuffinsseja Kinuskikissan ohjeen mukaan. Ihan yhtä kauniita ei minun muffinsseista tulleet. Ja oranssin kuorrutteen värjäsin nestemäisillä elintarvikeväreillä (punainen ja keltainen) ja mielestäni niistä tuli kuorrutteeseen makua :( Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein muffinsseja tai cupcakeseja. Ajattelin tehdä niitä pojan ristiäisiin, joten tarvitsin hieman harjoitusta. 
Pukeuduimme myös lapsia (lue: tyttöä) varten ja kävimme näyttäytymässä naapurissa. Meet my family!
 Äiti, the kissanainen (ehkä hieman isot korvat...)
 Tyttö, the pumpkin (paidan helma lähtenyt toppausten alta irti)
 Poika, the tired pirate
 ja Isä, the mustanaamio

Naapurit tulivat vielä istumaan iltaa meille tytön mentyä nukkumaan ja sunnuntaina kävimme miehen tädin luona, jossa vilskettä riitti 7 lapsen kanssa.
Tyttö oli yllättävän rauhallinen ja hoivasi pehmoleluja, näissä alimmissa teletappia (en valitettavasti/onneksi tiedä hänen nimeään) hyssytyllään olalla ja syötetään pullosta tai annetaan tuttia. Kotona nukkeja yleensä imetetään :)

maanantai 12. syyskuuta 2011

1-vuotis hääpäivän menu

Elokuvareissusta ei sitten tullutkaan mitään, sain nimittäin 1-vuotis hääpäivälahjaksi lähestulkoon valmiin terassin :D jota mies teki ahkerasti koko päivän. Itse olin mukana pihalla pyörimässä ja auttamassa parhaani mukaan (ison vatsani kanssa en oikein pystynyt makaamaan terassilla poraten jotain terassin alle) :) kunnes tyttö heräsi ja läksin sisälle valmistamaan päivällistämme (kakun olin tehnyt jo edellisenä päivänä).

Alkuruoaksi oli sinisimpukoita, reseptiä sovelsin hieman parista eri netistä löytämästäni reseptistä:

Sinisimpukat:
1 kg sinisimpukoita
2 sipulia (1 punasipuli ja 1 keltasipuli)
4-5 valkosipulinkynttä
Voita
2,5 dl kuivaa valkoviiniä
2,5 dl vettä
Sitruunamehua maun mukaan
Silputtua persiljaa
Silputtua tilliä
Pippuria
Suolaa
2 dl ruokakermaa

Pese simpukat esim. juuresharjalla ja poista niistä "parta". Jos avautuneet simpukat eivät sulkeudu kopautettaessa niitä pöytään, heitä ne pois.
Kuullota sipuli ja valkosipuli voissa isossa kattilassa.
Lisää viini, vesi, yrtit ja mausteet. Anna liemen poreilla muutama minuutti. 
Lisää simpukat ja peitä kattila kannella. Kiehuta simpukoita kovalla lämmöllä 3-5 minuuttia välillä sekoittaen jotta simpukat kypsyvät tasaisesti. Kypsinä ne ovat kaikki auenneet, heitä aukeamattomat pois.
Siirrä simpukat reikäkauhalla tarjoiluvadille tai lautasille. Lisää liemeen ruokakerma ja loput yrtit ja tarkista maku esim. sitruunamehun osalta, anna kiehua hiljalleen vielä pari minuuttia ja kuohkeuta liemi lopuksi sauvasekoittimella.
Kaada liemi simpukoiden päälle ja tarjoa patongin tai hyvän maalaisleivän kera.


Pääruoaksi söimme naudan sisäfilettä, ristikkoperunoita ja punaviinikastiketta, joista en viitsi laittaa reseptiä sillä perunat tulivat pakastepussista ja kastike pussista (mies kävi ruokaostoksilla ja päätti pääruoasta ;) )

Jälkiruoaksi tein semmoisen kakun, jonka olisimme hääkakkumme toivoneet olevan. Hääkakku oli nimittäin ainoa johon olimme pettyneitä ja joka ei vastannut mielikuvaamme tai odotuksiamme. Kakussa on kostea suklaakakku alaosana ja viinimarja-tuorejuustokakku päällä. Harmiksemme punaisia viinimarjoja ei löytynyt kolmesta kaupasta ja marjojen myyntitorista huolimatta missään muodossa, joten kakku sisältää mustaherukoita ja hieman karpaloita tuomaan kirpeyttä ja punaisempaa väriä. Muuten kakku olisi ollut 50%-50% mustia ja punaisia viinimarjoja ja koristelut punaisilla viinimarjoilla. Suklaakakun reseptiä muokkasin myös hieman lisäämällä siihen 100g tummaa leivontasuklaata (Fazer) ja hieman maitoa.


Suklaa-herukkatuorejuustokakku:
Suklaakakku:
150 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
4 rkl kaakaojauhetta (Van Houten tms.)
100 g tummaa suklaata (min. 70%)
n. 0,5 dl maitoa
2 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
2 kananmunaa

Sulata rasva kattilassa ja sulata joukkoon tumma suklaa, sekoita joukkoon vielä maito ja anna jäähtyä hetken.
Sekoita sillä välin kuivat aineet keskenään kulhossa.
Sekoita kananmunat sulaneen voin ja suklaan sekaan ja lisää muna-voi-suklaaseos kuiviin aineisiin. Sekoita kunnolla esim. puuhaarukalla tai lusikalla n. minuutin ajan (taikinasta tulee kiiltävää).
Kaada taikina voideltuun vuokaan (irtopohjavuoka) ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.
Anna kakun jäähtyä kunnolla, mieluiten seuraavaan päivään. Säilytä viileässä.

Suklaakakkuresepti on alunperin kostean suklaakakun tai ns. mudcaken resepti ja alkuperäisen reseptin mukaan sitä ei suositella paistettavaksi yli 15 minuuttia sillä kakun on tarkoitus jäädä löysäksi. Itse käytin halkaisijaltaan 26 cm irtopohjavuokaa jotta molemmat kerrokset mahtuisivat päällekkäin ja 15 minuuttia kiertoilmauunissa paistoi kakun tarpeeksi kiinteäksi (ei mudcake-tyyliin keskeltä löysäksi) mutta jätti sen kuitenkin ihanan kosteaksi.

Herukkajuustokakku:
5 liivatelehteä
400 g herukoita: 200 g punaisia ja 200 g mustia (nyt jouduin käyttämään 300 g mustia viinimarjoja ja 100 g karpaloita)
2dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta, esim. Vanilla
200g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua
0,5 dl jotain herukkamehua tms. (itse käytin puolukka-mustaherukkamehua)  

Pane liivatteet pehmenemään kylmään veteen. 
Soseuta marjat ja vaahdota vaniljakastike. Sekoita marjasose, vaniljavaahto, tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri ja sitruunamehu keskenään. 
Kuumenna mehu ja liuota siihen vedestä puristetut liivatteet. Kaada liivateseos hieman jäähtyneenä juustoseoksen joukkoon hyvin sekoittaen. 
Levitä täyte jäähtyneen suklaakakun päälle ja siirrä kakku jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi. 

Kiille ja koristelu:
3 liivatelehteä
3 dl herukka- tms. mehua
Viinimarjoja tms.

Pane liivatteet pehmenemään kylmään veteen muutamaksi minuutiksi. 
Kuumenna desilitra mehua ja liuota siihen vedestä puristetut liivatteet. Siirrä kattila pois levyltä. Sekoita joukkoon loput mehusta. 

Mehuseos kannattaa siirtää jääkaappiin hyytymään hetkeksi sillä itselläni ainakin mehut valuu irtopohjavuoan reunoista vaikka pohjalle olisi laittanut leivinpaperia. Mehua kannattaa kuitenkin vilkaista usein ettei se hyydy liikaa, jotta sen vielä saa levitettyä kakun päälle.

Koristele kakku haluamallasi tavalla ja kaada mehuseos hyytyneen juustokerroksen pinnalle. 
Kakku saa hyytyä jääkaapissa muutaman tunnin tai yön yli.