4D: Nörtistä tissimalliksi

Katsoin juuri neloselta 4D dokumentin ja välillä pihisin kiukusta ja vihasta. Miten äiti voi olla tuollainen ja altistaa lapsensa tuollaiselle käytökselle?! Nyt en enää jaksa kirjoittaa aiheesta sen enempää mutta muokkaan tätä samaa tekstiä huomenna ja jatkan kirjoitusta... Ei vaan voi ymmärtää! :(

Edit:
Äh, en sitten jaksanutkaan paneutua asiaan kun minulle iski kamala flunssa. Makasin muutaman päivän sohvalla samalla yrittäen vahtia tytön tekemisiä. Kävelyille en oikein jaksanut lähteä vaan nökötimme taloyhtiömme pihalla hiekkalaatikossa tai keinussa. Ainoa toiveeni oli, ettei synnytys käynnisty flunssan aikana. Se olisi voinut olla melko raskasta :S Nyt flunssa alkaa pikkuhiljaa olla jo voitettu joten en pistäisi pahakseni vaikka synnytys käynnistyisikin esim. parin päivän päästä...

Rv 37+2

Varoitus: tekstistä tuli angstaava valitusvirsi!

Vauvan odotus (Vau.fi) sanoo 38. viikon kohdalla näin:
"Äidille
Käytä mahdollisuuksiasi! Olet vapaa käyttämään päivät haluamallasi tavalla. Ja sitä vapautta tarvitset. Jotkut hieman pelkäävät, että päivistä tulee pitkiä ja odotusaika alkaa tuntua entistäkin pidemmältä. Tottakai niinkin voi käydä. Useimmat kokevat kuitenkin nämä viikot erittäin arvokkaina ja tarpeellisina. Rauha laskeutuu, ja keho saa tarvitsemaansa vaihtelua ja lepoa. Mielen voi täyttää kokonaan muilla asioilla kuin työllä. Monet odottavat äidit kertovat, että eivät oikein pysty ajattelemaan muuta kuin sitä, mikä on aivan välttämätöntä valmistautumiseen. Seuraavat viikot ovat sinun – joten tee mitä haluat! Jos olet uupunut lepää, jos kaipaat liikuntaa ja raitista ilmaa, tee pitkiä kävelyretkiä!

Näihin aikoihin useimmat naiset haluaisivat raskausajan viimeinkin päättyvän. Jotkut siksi, että heillä on vaivoja, toiset koska he haluaisivat vartalonsa palaavan entisiin mittoihinsa. Nekin, jotka muutama kuukausi sitten viihtyivät hyvin vatsansa kanssa ja toivoivat ihanan odotusajan jatkuvan vaikka ikuisuuden, alkavat yhtäkkiä toivoa, että raskaus loppuisi tähän paikkaan. Ja ne, jotka eivät ole halunneet tai uskaltaneet ajatella synnytykseen asti, muuttavat usein asenteensa tässä vaiheessa. Juttelepa vatsassasi olevan lapsesi kanssa, kun se on hereillä. Kerro vaikka ajatuksistasi synnytyksen suhteen!"

Tekstiä lukiessani tuhahdin oikein muutamaan otteeseen: "Olet vapaa käyttämään päivät haluamallasi tavalla. Rauha laskeutuu, ja keho saa tarvitsemaansa vaihteua ja lepoa. Seuraavat viikot ovat sinun - joten tee mitä haluat! Jos olet uupunut lepää, jos kaipaat liikuntaa ja raitista ilmaa, tee pitkiä kävelyretkiä!" Yeah right! Ei taida kirjoittajalla olla lapsia entuudestaan. Minä ainakaan en pysty lepäämään muulloin kuin silloin kun tyttö nukkuu päiväunia, ja silloinkin pitäisi olla tekemässä jotain; siivoamassa, pesemässä pyykkiä, tekemässä ruokaa, järjestelemässä tavaroita valmiiksi pikkuista varten kuten esim. kaivaa pienimmät vaatteet esiin, pestä vaunujen kopan sisäkankaat, pujotella päälliset korisängyn pehmusteeseen, miettiä mitä tarvitsemme mukaan sairaalaan ja kohtapuolin pakatakin ne tavarat, miettiä ja kirjoittaa ylös mitä tyttö tarvitsee mukaan mummolaan siksi aikaa kun me olemme synnytyspuuhissa...

Minusta ainakin tuntuu etten kerkeä tekemään mitään noista "ylimääräisistä" valmistelupuuhista kun päiväni kuluvat arkiaskareiden hoidossa, ja tosiaan välillä pitäisi muka keretä lepäämäänkin (kun yöt kuluvat huonosti nukkuen, johtuen useista vessakäynneistä, kolotuksista sekä tytön luona juoksemisista). Muutenkin tuntuu, että pinnani on tällä hetkellä todella kireällä. Kaipaisin omaa aikaa niin suunnattomasti ja tieto siitä, että pian tulen olemaan vielä entistä sidotumpi kotiin ahdistaa ja kiristää pinnaani vielä enemmän. Eikä se auta asiaa kovinkaan paljoa, että mies tekee joko pitkää päivää töissä, remonttihommia töiden jälkeen ja/tai viikonloppuisin tai lähtee työmatkalle (muutama tiedossa vielä ennen laskettua aikaa) jolloin joudun olemaan tytön kanssa aamusta iltaan yksin ja hoitaa kotia siinä samalla (ja pitäisi tehdä noita "ylimääräisiä" valmisteluita). Ja vaikka olisimme molemmat kotona tunnen olevani päävastuussa tytön hoidosta enkä osaa antaa asioiden olla, vaan turhaudun jos hommat eivät hoidu heti ajallaan ja kunnolla ja sitten hoidan ne itse. Ja pinnani kiristyy entisestään :)

Tänään saan sentään hetken omaa aikaa. Lähden kampaajalle, joka on myös lapsuuden ystäväni, ja jätän tytön kotiin aiemmista suunnitelmista ottaa hänet mukaan huolimatta. Äiti ei nyt vaan jaksa!

Onnekkaita

Sain taas muutama päivä sitten muistutuksen siitä kuinka onnekkaita me oikeastaan olemme. Meillä on terve tyttö jonka saaminen oli melko helppoa, niin raskautuminen, itse raskaus kuin synnytyskin. Ja hän on tosiaan ollut todella terve koko pienen ikänsä, meidän ei ole tarvinnut kärsiä yhdestä ainoastakaan korvatulehduksesta joita nyt taas kuulee tuttavapiirissä jylläävän. Toinen raskaus antoi odottaa itseään hieman kauemmin mutta melko nopeasti sekin onnistui ja tosiaan tuntuu, että tämä on sujunut vielä helpommin kuin ensimmäinen.

Paras ystäväni oli raskaana, melko alussa kylläkin, ja oli käynyt varhaisultrassa jossa kaiken todettiin olevan hyvin ja juuri kuin pitääkin. Lääkäri oli vakuutellut, että keskenmenon riski ei niillä viikoilla ole lähes yhtään sen suurempi kuin 12 viikon jälkeen. Maanantaina hänellä oli sitten niskapoimu-ultra jossa todettiin ettei kohdussa enää syki kenenkään sydän vaan pikkuinen oli kuollut varhaisultraa seuraavalla viikolla. Huomenna hän joutuu uudelleen ultrattavaksi ja arvioitavaksi sillä tyhjennys ei onnistunut ensimmäisellä kerralla, aivan kuin surua ja prosessoitavaa ei olisi jo tarpeeksi muutenkin.

Keväällä toinen ystäväni joutui myös kokemaan saman kaltaista, hän oli raskaana (LA 3 viikkoa meidän jälkeen) ja utrassa todettiin raskauden olevan tuulimunaraskaus ja hän joutui ottamaan tyhjennyspillereitä 2 kertaa ennen kuin ne vaikuttivat, ja vielä silloinkaan kaikki ei tullut ulos vaan vuotoa kestikin sitten useita viikkoja, samoin kuin ennen kuin kaikki raskaushormoonit olivat poistuneet kehosta.

Tuntuu, että nyt kuulee tämmöisiä surullisia tarinoita yhä enemmän, aina jonkun tutulle on käynyt jotakin mutta nyt omassa ystäväpiirissäkin näitä alkaa kuulua. Entuudesta tunnen/tiedän kaksi pariskuntaa joilla on ollut vaikeuksia saada lapsia, toisilla ei itse raskautuminen onnistunut moneen vuoteen mutta nyt heillä onneksi on terve pieni tyttö kiitos hedelmöityshoitojen, toinen pariskunta taas kärsii toistuvista keskenmenoista vuosien yritysten jälkeen. Ja kaikki nämä pariskunnat ovat semmoisia jotka olisivat maailman parhaita vanhempia ja joille todellakin soisi onnen saada lapsi. Miksi hyville ihmisille (aina) käy huonosti? Kaikenmaailman narkkarit ja alkoholistit kyllä pamahtavat paksuksi ihan vahingossakin ja onnistuvat saada lapsia huonoista elintavoista huolimatta. Samoin teiniraskaudet ovat yhä yleisempiä.

Viime päivinä olen (ihan huomaamattani) yrittänyt olla kärsivällisempi tytön suhteen ja huomaan halaavani tai pusuttavani häntä hieman useammin. Vatsaani olen myös yrittänyt huomioida aina kun mahdollista, kun tyttö nukkuu istun tai makaan sohvalla ja silittelen vatsaani, se kun jää niin vähälle huomiolle vilkkaan taaperon kanssa. Olemme kyllä mieheni kanssa onnekkaita ja täytyy taas yrittää muistaa kaikki se hyvä kiireen, stressin ja kärsivällisyyttä koettelevan uhmaajan ohella.

Nimiongelma

Meillä on ongelma, nimiongelma. Mehän emme tiedä varmasti kumpi mahassani rellestää, tyttö vai poika, mutta meillä on hyvin varma veikkaus. Olemme kuitenkin miettineet nimivaihtoehtoja molemmille ja tyttönimestä olemme päässeet yhteisymmärrykseen jo aikoja sitten, olisiko ollut jopa ennen kuin tulin raskaaksi :) Nimeä pojalle en ole edes halunnut miettiä, koska meillä on miehen kanssa niin erilaiset toivomukset pojan nimeksi. Mies haluaisi jonkun perinteisen, "miehisen" suomalaisen miehen nimen ja minä taas haluaisin enemmänkin kansainvälisen tai ainakin ruotsiksi helposti vääntyvän nimen. Sen lisäksi haluaisin, että nimi sopii yhteen tytön nimen kanssa sekä sukunimen kanssa, joka on ruotsinkielinen.

Tytön nimessä on "silent h", eli h jota ei äännetä ja toinen tyttönimivaihtoehdoistamme sisältää myös tuon hiljaisen h:n. Minusta olisi hienoa jos toisen lapsen nimessä olisi tuo hiljainen h mutta emme vaan keksi pojan nimeä jossa semmoinen olisi ja joka kelpaisi meille molemmille (lue: kelpaisi miehelle). Esimerkkinä nimi Jonathan, jossa h on ikään kuin ylimääräinen eikä sitä äännetä.

Eli jos kellään on antaa ideoita ja ehdotuksia pojan nimeksi niin niitä otetaan ilolla vastaan! Eikä niissä tarvitse välttämättä olla tuota hiljaista h:ta, kunhan löytyisi edes jokin nimi joka kelpaa meille molemmille.

Syksyltäkö tuntuu tää?

Tänään on jotenkin ollut kovin syksyinen tunnelma. En tiedä johtuuko se siitä, että kuu vaihtui elokuuksi ja miellän sen edelleen koulun alkamiskuukaudeksi (vaikka en ole opiskellut enää moneen vuoteen) vai siitä, että ilmat ovat viilentyneet huomattavasti. Iltapäivällä/illalla ei enää tarjennut pelkällä topilla pihalla vaan minun piti pukea pitkähihainen päälle, samoin tytölle lisättiin vaatetta. Ja olenhan kulkenut osan päivästä villasukissakin :)

Löysin vihdoin tytölle kumisaappaat syksyksi, olen etsinyt saappaita jo pitkään mutta mitkään eivät ole olleet mieleeni ja kaiken lisäksi ne ovat olleet kamalan kalliita. Miksi lasten kenkien täytyy olla niin hiton kalliita?!

Nämä ihanuudet löysin Name It liikkeestä ja ne maksoivat vain 14,90€. Saappaat ovat liilat ja niissä on hennon vaaleanpuna-liiloja palloja. Otin tytölle koon 22 saappaat, tällä hetkellä ne tippuvat melko helposti jaloista jos tyttö esim. istuu tuolilla jalat vapaasti roikkuen mutta koko 21 voisi taas olla liian tiukka. Tytön sandaalit ja umpinaiset kävelykengätkin ovat kokoa 22. Menevätpähän ainakin pidempään, ehkä vielä keväälläkin. Ja saahan sinne villasukat tavallisten sukkien lisäksi.

Äitiysavustus

Kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin, meidän pitää/piti miettiä ja puntaroida otammeko äitiysavustuksen rahana vai pakkauksena. Olemme miettineet asiaa kyllä jo aikaisemminkin mutta nyt paperit saatuamme asia tuli ajankohtaisemmaksi. Oikeastaan emme tarvitse kauheasti (perus)vaatteita, sillä otimme pakkauksen viimeksi ja ostin melko paljon neutraaleja vaatteita ennen kuin tiesimme kumpaa odotamme. Kaikki ne vaatteethan käyvät kummalle vaan, tytölle tai pojalle, ja tuntuu, että haluan joka tapauksessa hankkia vauvalle jotain ihan omaakin sitten. Juuri sellaista kuin haluan eikä äitiyspakkauksen "ihan ok vaatteita". Toiseksi vuoden 2011 äitiyspakkaus

on mielestäni melko tylsä. Se mitä olisin halunnut, on makuupussi. Jotenkin tuntuu, että haluaisin hankkia kaikille lapsille omat makuupussinsa, mutta

vuoden 2011 makuupussikaan ei oikein sytytä minua. 

Mikäli olisin saanut vuoden 2010 pakkauksen olisi asia ollut toinen, tykkään siitä makuupussista ihan hirmu paljon:

Luulenpa siis, että olen itse kallistumassa rahan puoleen, vaikka se onkin huomattavasti vähemmän kuin mitä pakkauksen tarvikkeet ovat arvoltaan. Mutta kun meillä oikeastaan on kaikkea mitä vauva tarvitsee. Rahalla voisimme sitten ostaa vauvalle esim. oman syöttötuolin, kun tyttö vielä kuitenkin käyttää omaansa. Täytyy vielä kysyä miehen lopullista mielipidettä ja laittaa paperit sitten Kelaan.

Ja voinhan ostaa tuon 2010 makuupussin esim. huuto.netistä, usein niitä myydään käyttämättöminäkin. Tai sitten hankin ihanan Finlaysonin Aappa makuupussin:

 Tytöllä onkin jo Aappa lakanat :)