Onnekkaita

Sain taas muutama päivä sitten muistutuksen siitä kuinka onnekkaita me oikeastaan olemme. Meillä on terve tyttö jonka saaminen oli melko helppoa, niin raskautuminen, itse raskaus kuin synnytyskin. Ja hän on tosiaan ollut todella terve koko pienen ikänsä, meidän ei ole tarvinnut kärsiä yhdestä ainoastakaan korvatulehduksesta joita nyt taas kuulee tuttavapiirissä jylläävän. Toinen raskaus antoi odottaa itseään hieman kauemmin mutta melko nopeasti sekin onnistui ja tosiaan tuntuu, että tämä on sujunut vielä helpommin kuin ensimmäinen.

Paras ystäväni oli raskaana, melko alussa kylläkin, ja oli käynyt varhaisultrassa jossa kaiken todettiin olevan hyvin ja juuri kuin pitääkin. Lääkäri oli vakuutellut, että keskenmenon riski ei niillä viikoilla ole lähes yhtään sen suurempi kuin 12 viikon jälkeen. Maanantaina hänellä oli sitten niskapoimu-ultra jossa todettiin ettei kohdussa enää syki kenenkään sydän vaan pikkuinen oli kuollut varhaisultraa seuraavalla viikolla. Huomenna hän joutuu uudelleen ultrattavaksi ja arvioitavaksi sillä tyhjennys ei onnistunut ensimmäisellä kerralla, aivan kuin surua ja prosessoitavaa ei olisi jo tarpeeksi muutenkin.

Keväällä toinen ystäväni joutui myös kokemaan saman kaltaista, hän oli raskaana (LA 3 viikkoa meidän jälkeen) ja utrassa todettiin raskauden olevan tuulimunaraskaus ja hän joutui ottamaan tyhjennyspillereitä 2 kertaa ennen kuin ne vaikuttivat, ja vielä silloinkaan kaikki ei tullut ulos vaan vuotoa kestikin sitten useita viikkoja, samoin kuin ennen kuin kaikki raskaushormoonit olivat poistuneet kehosta.

Tuntuu, että nyt kuulee tämmöisiä surullisia tarinoita yhä enemmän, aina jonkun tutulle on käynyt jotakin mutta nyt omassa ystäväpiirissäkin näitä alkaa kuulua. Entuudesta tunnen/tiedän kaksi pariskuntaa joilla on ollut vaikeuksia saada lapsia, toisilla ei itse raskautuminen onnistunut moneen vuoteen mutta nyt heillä onneksi on terve pieni tyttö kiitos hedelmöityshoitojen, toinen pariskunta taas kärsii toistuvista keskenmenoista vuosien yritysten jälkeen. Ja kaikki nämä pariskunnat ovat semmoisia jotka olisivat maailman parhaita vanhempia ja joille todellakin soisi onnen saada lapsi. Miksi hyville ihmisille (aina) käy huonosti? Kaikenmaailman narkkarit ja alkoholistit kyllä pamahtavat paksuksi ihan vahingossakin ja onnistuvat saada lapsia huonoista elintavoista huolimatta. Samoin teiniraskaudet ovat yhä yleisempiä.

Viime päivinä olen (ihan huomaamattani) yrittänyt olla kärsivällisempi tytön suhteen ja huomaan halaavani tai pusuttavani häntä hieman useammin. Vatsaani olen myös yrittänyt huomioida aina kun mahdollista, kun tyttö nukkuu istun tai makaan sohvalla ja silittelen vatsaani, se kun jää niin vähälle huomiolle vilkkaan taaperon kanssa. Olemme kyllä mieheni kanssa onnekkaita ja täytyy taas yrittää muistaa kaikki se hyvä kiireen, stressin ja kärsivällisyyttä koettelevan uhmaajan ohella.