Nyt jo?!

Synnytyksestä on kulunut 2 kk ja 3 päivää ja kuukautiset päättivät sitten palata ihastuttamaan (vihastuttamaan) elämääni jo nyt. Why, oh why?! Olisin mieluusti nauttinut elämästäni ilman niitä vielä vähän pidempään myös tällä kertaa. Viimeksi ne alkoivat heti kun täysimetys loppui, eli 6kk synnytyksen jälkeen. Silloin toivoimme toista lasta pienellä ikäerolla esikoiseen, ja kropallani kesti kauan normalisoitua ja kuukautisten alettua kesti vielä 6kk ennen kuin uusi raskaus onnistui. Nyt taas ei ole tietoa onko lisää lapsia edes tarkoitus yrittää ja milloin, joten menkkojen ei olisi tarvinnut vielä ilmaantua. Voisiko sillä olla asian kanssa tekemistä, että poika syö paljon harvemmin öisin kuin mitä tyttö söi? Vai onko kroppani nyt jo vanha tekijä synnytys- yms. hommissa ja palautuminen sujuu nopeammin...

Pikkuveljen syntymä

Kuten kirjoitin aiemmin, tällöin ja tällöin minulla oli epäsäännöllisen säännöllisiä supistuksia on/off muutamana päivänä ennen synnytystä. Perjantai-lauantai välisenä yönä supistukset koveni niin etten pystynyt nukkua loppuyöstä. Supistukset jatkuivat vielä aamupäivällä mutta loppuivat taas kuin seinään. Päivällä meillä oli vieraita joten en kerennyt nukkua päiväunia ja sitten supistukset alkoivat taas viiden maissa iltapäivällä. Ne tulivat vaihtelevasti 7 ja 23 minuutin välein ja kovenivat iltaa kohden. Keskiyöllä supistukset tulivat jo alle 10 minuutin välein ja yhden maissa soitin sairaalaan. Siellä sanottiin, että sitten kun supistukset tulevat 5 minuutin välein ja ovat todella kipeitä voimme tulla. Soitin äidilleni joka oli valmiustilassa kotonaan, että hän voisi lähteä tulemaan meille mikäli meille tulisi lähtö (jolta alkoi tosiaan tuntua). Menin suihkuun jossa lämmin vesi helpotti alavatsalla voimistuvia supistuksia ja mies istui kylppärissä seuranani kellottamassa supistuksia tällä ohjelmalla. Se oli todella kätevä kun siitä myös näki supistusten keston. Joskus kolmen maissa supistuksia oli tullut puolitoista tuntia alle 5 minuutin välein ja aloimme tehdä lähtöä sairaalaan. Äitini oli jo saapunut meille ja hänelle oli pedattu peti. Soitin sairaalaan ja ilmoitin tulostamme ja meidät toivotettiin tervetulleiksi vaikka eivät tienneet minne sijoittavat meidät :S

Sairaalaan saavuimme klo. 04.00 ja pääsimme synnytyssaliin nr. 2, emmekä siis päässeet ammeelliseen saliin tälläkään kertaa. Minut kytkettiin piuhoihin ja vauvan sydänääniä ja supistuksia seurailtiin 40 minuuttia, samalla minut tutkittiin ja kohdunsuu oli vaivaiset 2-3 cm auki ja kohdunsuu oli takana. Ja me kun olimme varmoja, että tällä kertaa synnytys on edennyt huomattavasti pidemmälle koska supistuksia tuli niin tiuhaan (viimeksi ei mennyt alle 5 minuutin kuin vasta ihan loppuvaiheessa), taisin jopa lausua kirosanan ääneen kuulessani tuloksen. Hetken päästä menin suihkuun jossa supistukset taas yltyivät ja minulla alkoi olla todella huono (oksettava) olo. Lantioni ja pakarani alkoivat krampata ja kätilö käski minut pois suihkusta lepäämään. Hän sai minut suostuteltua kokeilemaan ilokaasua. Viimeksi se toimi mutta nyt olin skeptinen koska minua oksetti ja pelkäsin, että ilokaasu pahentaa huonoa oloani. Sain myös aquarakkulat alaselkään ja pakaroihin (niiden laitto sattui huomattavasti enemmän kuin viimeksi alavatsalle), jotka kramppasivat, sekä akupunktioneulat käsiin. Tällöin kello oli n. 6.15-7.00.

Supistukset tulivat paljon harvemmin makuuasennossa ja kätilö olikin sitä mieltä, että minun kannattaa levätä pidentyneet välit ja kertoi, että makuuasennossa/levossa tulevat supistukset ovat paljon tehokkaampia kuin pystyasennossa. Ja minä tyhmä olin uskonut anoppia joka sanoi juuri päinvastaista ja ollut pystyssä ja liikkeessä lähes koko kotonaolon ajan kun supisteli pahemmin, argh! Vaikka olin kyllä lukenut, että alkuvaiheessa levossa supistelu on tehokasta mutta jotenkin kuvittelin synnytyksen olevan sen verran pidemmällä, että liike olisi parasta... No, tiedänpähän ensi kerralla jos semmoinen vielä tulee :)

Välillä istuskelin keinutuolissa ja pärjäsin ilokaasulla aika hyvin vaikka olin pyytänyt epiduraalia jo aiemmin (klo. 6.15). Sitä ei haluttu antaa ettei synnytys hidastu/keskeydy. Seitsemän jälkeen kätilö vaihtui ja iloksemme saimme synnytyssuunnitelmasta tutun kätilön. Hän oli todella mukava ja kannustava. Klo. 8.15 tallustelin vessaan ja istuessani pöntölle kuului ja tuntui pieni naps ja lapsivedet meni. Viimeksi kalvot puhkaistiin eikä sillä oikein ollut minkäänlaista vaikutusta. Nyt kyllä huomasin, että supistukset alkoivat selvästi paheta ja jossain vaiheessa en enää pystynyt rentoutua lainkaan ja kiemurtelin sängyssä koko alavartalo krampaten. Pyysin epiduraalia uudemman kerran ja kätilön tutkittua minut hän totesi, että olen 5 cm auki ja epiduraalin voisi laittaa. Anestesialääkäri pyydettiin paikalle klo. 9.36 ja 10-15 minuuttia myöhemmin pystyin taas rentoutua. Vauvalle laitettiin pinni päähän mittaamaan sydämen sykettä klo. 9.50 koska vatsan päällä ollut anturi ei oikein piirtynyt. Lepäilimme pari tuntia kunnes aloin tuntea enemmän painetta ja yritin käydä pissalla mutta se ei onnistunut, taaskaan. Klo. 11.50 aloin tuntea ponnistamisen tarvetta ja kätilö tutki minut, olin vasta 7 cm auki ja hän käski olla ponnistamatta vaikka kuinka siltä tuntuisi, sillä koska reunaa oli 1 cm toisella puolen ja 2 cm toisella puolella ponnistaminen vaan kasvattaisi tuota reunaa. Minut katetroitiin ja sain ilokaasun avuksi, että keskittyisin johonkin muuhun kuin ponnistamistunteeseen. Tunnin pystyin olla ponnistamatta mutta sitten tunne kävi sietämättömäksi. Kätilö tutki minut ja samalla tunsin supistuksen tulevan ja hän antoikin luvan ponnistaa.

Klo. 12.50 alkoi ponnistusvaihe ja ensin yritin ponnistaa synnytysjakkaralla mutta hetken päästä vauvan sydänäänet heikkenivät ja niiden korjaantuminen kesti sen verran kauan, että kätilö suositteli asennon vaihtoa. Useat vauvat reagoivat kuulemma juuri tuolla tavalla synnytysjakkaralla ponnistamiseen, napanuora saattaa olla huonosti ja jäädä jumiin jonnekin. Siirryin sängylle ja jatkoin ponnistamista nelinkontin nojaten kohotettuun sängynpäätyyn ja tyynyihin. Vauva oli tyytyväisempi mutta minusta oli hankalampi löytää oikeaa ponnistussuuntaa. Lopulta käännyin puoli-istuvaan asentoon jossa sain parhaiten voimaa ponnistuksiin.

Nopeasti kävi ilmi, että ponnistus on huomattavasti rankempaa kuin viimeksi ja mies ja kätilö toimivat jalkatukinani, että saisin vielä enemmän voimaa ponnistuksiin. Kätilö sanoi, että vauvan pää saattaa olla hieman huonossa asennossa mutta, että se vielä voisi oikaistua. Tuntui ikuisuudelta ennen kuin pää edes kävi ulkona ja toiselta ikuisuudelta kun pää aina sahasi edes takas. Huomasin itse, että tällä kertaa kipua tuntui enemmän kuin viimeksi pään syntyessä ja kätilöt (tässä vaiheessa heitä oli kaksi) sanoivat pään tulevan avonaisessa viistotarjonnassa joka teki siitä rankempaa ja mies totesi, että onpa iso pää. Seuraavalla ponnistuksella klo. 13.39 koko poika syntyi helposti ja kätilöiden sekä miehen kommentit olivat hämmästeleviä, että onpa iso vauva.

Näin itse, että vauva oli poika ennen kuin kukaan siitä kerkesi sanomaan enkä osannut ajatella, että hän olisi isompi kuin siskonsa syntyessään mutta punnituksessa minunkin oli uskottava, että onhan hän hieman isompi. Isän leikattua napanuoran sain pojan rinnalleni mutta kätilöiden mielestä poika rohisi ja kuulosti narisevalta eikä parkaissut tarpeeksi kovaa joten he pyysivät lastenlääkärin paikalle. Istukka syntyi hyvin helposti 10 minuuttia vauvan jälkeen, eli huomattavasti helpommalla päästiin kuin viimeksi. Minua paikkailtiin samaan aikaan (väliliha repesi ja sain 5 tikkiä) kun pojalta mitattiin happisaturaatiota ja lääkäri kuunteli keuhkoja ja imi hengitystiet puhtaiksi sillä poika oli ilmeisesti vetänyt lapsivettä keuhkoihinsa. Tässä vaiheessa poikakin parkaisi äänekkäästi ja paikalla ollut hoitohenkilökunta oli sitä mieltä, että kyllä keuhkot nyt puhdistuivat. Pojan ei onneksi tarvinnut mennä lasten poliklinikalle ylipainekaappiin vaan saimme hänet vierihoitoon. Poika sai 1 minuutin iässä 7 apgarpistettä (-jäntevyys, -ärtyvyys, -väri) ja 5 minuutin iässä 8 pistettä.

Lääkärin tarkastuksen jälkeen sain pojan taas viereeni ja aloitin imetyksen klo. 14.20. Reilun tunnin päästä poika nukkui ja uusi kätilö tuli ottamaan viralliset mitat pojasta ja mies sai pestä pojan, joka puettiin ja kapaloitiin tämän jälkeen. Itse pääsin suihkuun ja pissalle jonka jälkeen saimme mennä omaan perhehuoneeseemme ja pääsimme syömään ja lepäämään.

Jouduimme jäädä sairaaaan kahdeksi vuorokaudeksi (uudelleensynnyttäjät pääsevät usein kotiin yhdessä vuorokaudessa) koska vauvan paino ylitti juuri 4,5 kilon rajan jolloin hänen verensokeria jouduttiin seurailemaan kolmesti vuorokaudessa. Vauva oli siis saanut niin hyvin ravintoa kohdussa suoraan napanuoran kautta ja syntymän jälkeen seurailtiin, että vauva sai tarpeeksi ravintoa myös kohdun ulkopuolella. Lääkärit halusivat myös tarkistaa, että pojan happisaturaatio pysyy hyvänä. Ensimmäisen vuorokauden aikana poika rohisi vielä jonkin verran ja välillä kuulosti siltä kuin hän haukkoisi happea. Imettäessä hän usein söi katkonaisesti ja piti pitkiä taukoja jolloin saattoi myös puklailla. Kun hänet nosti pystyasentoon sai hän puklattua isompia määriä lapsivettä ulos. Tämä oli kuulemma ihan normaalia jos vauva on vetänyt lapsivettä keuhkoihin, lämmin maito jotenkin aiheutti puklausreaktion niin, että lapsivesi tuli ulos.

 Pieni maatuskani :)

Pojan paino oli tosiaan pienoinen yllätys, sillä neuvolalääkäri lupaili ultran perusteella, että mikäli raskaus menee laskettuun aikaan lapsi olisi pienempi kuin tyttö syntyessään ja n. 3600g. Ensimmäinen kätilö arvioi sairaalaan saapuessamme, että vauva olisi noin nelikiloinen, eli saman kokoinen kuin tyttö. Kukaan ei arvannut, että poika olisi näin iso ja ehkä oli ihan hyvä etten minä ainkaan tiennyt, en olisi uskonut että onnistun synnyttämään näin isoa lasta.

Synnytyksestä jäi minulle oikein hyvä muisto vaikka ne supistukset taas kävivät niin sietämättömiksi etten pärjännyt ilman epiduraalia. Amme jäi taas kokematta ja sitä haluaisin kyllä vielä kokeilla, että olisiko siitä tehokkaammaksi kivunlievitykseksi. Kotiinlähtöpäivänä kätilömme tuli vielä tarkastamaan minut ja keskustelimme synnytyksestä. Hän oli todella kannustava (kuten synnytyksen aikanakin) ja sanoi, että ponnistin todella hyvin ja tein rankan työn ja kun itse totesin ehkä hieman pettyneenä, ettei luomusynnytys sitten taida sopia minulle hän sanoi kannustavasti ettei asia välttämättä ole niin mustavalkoinen. Minulla oli taas huonosti nukuttuja öitä taustalla ja väsymys alentaa kipukynnystä. Synnytys sujui huomattavasti nopeammin tällä kertaa verrattuna ensimmäiseen synnytykseen ja kätilö oli sitä mieltä, että seuraava synnytys voisikin sujua sen verran nopeasti, että saattaisin pärjätä ilman puudutteita.

Sovimmekin, että tulemme taas kahden vuoden päästä uudestaan ;) Itsehän haluaisin 3 lasta mutta mies ei kuulemma ole varma onko lapsilukumme nyt tässä vai ei. Vaikka hän se kyllä sopi ne treffit kätilön kanssa parin vuoden päähän... ;)

And then we were four

Tänään sunnuntaina, 9.10.2011 klo. 13.39 tyttö sai pikkuveljen. Kaikki ei sujunut ihan niin kuin piti, mutta lopputulos on tärkein ja kaikki voimme nyt hyvin.

Pojalla on kokoa, painoi syntyessään 4510 g ja oli 52 cm pitkä. Päänympärys oli 36,6 cm. Olemme sairaalassa perhehuoneessa ainakin huomiseen, ehkä jopa tiistaihin, asti. Tyttö on mummonsa luona hoidossa ja viihtyy.

Ei mitään kiirettä!

Lapsella siis maailmaan, tainnut tulla äitiinsä kun ottaa asiat niin lungnisti... Mutta voisi jo pikkuhiljaa tapahtua jotain! Eilen illalla ja alkuyöstä supisteli taas noin 12 minuutin välein ja osa oli jo kivuliaita, mutta sitten ne taas loppuivat (tai 2 panadolia aiheutti sen etten tuntenut enää niitä ja nukuin joten kuten hyvin). Aamupäivällä supistuksista ei ollut tietoakaan ja otin lenkille mukaan rattaat, että sain käveltyä kunnon vauhtia. Ei mitään.

Päivä menikin sitten itkiessä kun tyttö ei suostunut nukkumaan ja kiukutteli ja oli aivan mahdoton ja heitteli tuttia sängystä koko ajan. Otin hänet välillä pois sängystäkin ja riiviömeno jatkui. En tiedä johtuiko itkukohtaukseni väsymyksestä, hormooneista, pettymyksestä ettei synnytyksen suhteen tapahdu mitään vai pettymyksestä itseeni etten jaksa paremmin ja ole kärsivällisempi äiti. En muista milloin olisin itkenyt yhtä paljon, eikä sille meinannut tulla loppua. Lopulta, melkein kolme tuntia ensi yrityksen jälkeen, tyttö nukahti ja sain itse rauhoittua. Tyttö oli pakko pistää nukkumaan, en olisi jaksanut, hermoni ei olisi kestänyt ja mielessäni kävi jo vaikka minkälaisia ikäviä ajatuksia. Pelottavaa mitä väsymys ja turhautuminen saavat aikaan. Sillä hetkellä tuntui kaikista turvallisimmalta antaa tytön huutaa hetki tuttinsa perään omassa sängyssä kun minä keräsin itseäni ja rauhoituin. Onneksi ilta sujui sitten todella hyvin.

Nyt iltaa kohden supistuksia on tullut taas hyvin epäsäännöllisesti mutta ne ovat melko kivuliaita. Ehkä se on parempi, että kaikki tapahtuu näin hitaasti ja hissukseen jos kohdunsuu vaikka pehmenisi ja aukeaisi jo jonkin verran ja sitten kun kunnon supistukset alkavat ei olisi enää niin paljon "työtä" jäljellä. Kun viimeksi kunnon kivuliaat supistukset alkoivat saman tien rytinällä ja niitä kestikin sitten kauan. Vaikka kovin turhauttavalta tämäkin odottelu tuntuu!

Still here

Täällä ollaan vielä, ja yhtenä kappaleena. Päivän mittaan on supistellut mutta hyvin epäsäännöllisesti. Alapäässä tuntuu kuitenkin koko ajan pientä jomotusta tai sen tapaista, ei siis ihan "normaalilta" tunnu tilanne, joten toivotaan parasta, ettei tässä tarvitsisi kauaa enää odotella.

Päivällä sain pakattua omat ja vauvan tavarat kassiin, kirjoitin listan tytön tavaroista ja lähetin äidilleni sähköpostitse tytön "päiväohjelman", jotta tietävät mitä tehdä suurinpiirtein mihinkin aikaan. Nyt illalla kävin ystävän luona ehkä viimeistä kertaa isovatsaisena ja samalla reissulla hain kaupasta ja apteekista tarvittavat jutut. Lapsen- ja koirienhoitajille on ilmoitettu tilanteesta, mutta tuskin ihan heti tulee lähtöä. Nyt vielä viimeiset pyykit narulle kuivamaan ja sitten odotellaan mitä yö tuo tullessaan :)

Miksi aina yöllä?

Tänään väsyttää. Viime yönä supisteli, ihan oikeita menkkamaisia supistuksia, noin klo. kahdesta puoli kahdeksaan ja taisi limatulppakin irrota. Supistuksia tuli 10 minutin välein ja välillä oli pidempiä taukoja. Otin Panadoliakin mutta ei se auttanut, havahduin joka supistukseen eikä loppuyön unista tullut oikein mitään. Miksi supistusten pitää aina alkaa yöllä tai kuten tässä tapauksessa olla yöllä ja harventua/loppua aamulla/päivällä?!

Nyt saadaankin jännätä lähteekö synnytys käyntiin lähipäivinä vai saammeko vielä odottaa pitkäänkin. Viimeksi limatulppa irtosi vuorokautta ennen kuin kunnon supistukset alkoivat, mutta siitä menikin sitten melkein kaksi vuorokautta ennen kuin tyttö lopulta syntyi... Nyt limatulppa irtosi lähes samaan aikaan kuin supistukset alkoivat.

Luulen, että nyt olisi hyvä hetki pakata se sairaalakassi ja tehdä lista tytön tarvitsemista tavaroista ettei tarvitse sitten kiireessä ja stressissä pakata ja unohtaa puolet. Niin, ja voisin myös laittaa korisängyn pehmusteisiin lakanat ja pedata sängyn valmiiksi. Ja kaupassakin pitäisi kai käydä hakemassa viimeisiä tarvikkeita ja eväitä sairaalaan, ihan semmoisia pikkujuttuja vain :) Kuten huomaa, en ole oikein kerennyt valmistautua tätä synnytystä varten ihan niin hyvin...

Tänään on rv 39+0 ja tasan viikko laskettuun aikaan. Tyttö syntyi rv 40+2

Suunniteltu synnytys

Kävimme eilen synnytyssairaalassa tekemässä synnytyssuunnitelman, sen verran kuin synnytystä voi suunnitella etukäteen. Tällä kertaa meidän ei tarvinnut käydä synnytysvalmennuksia, koska synnytimme viimeksikin Haikaranpesässä, Kätilöopiston sairaalassa ja kävimme valmennukset tuolloin. Uudelleensynnyttäjien, jotka ovat käyneet Haikaranpesän omat valmennukset jo kertaalleen, ei tarvitse käydä niitä uudestaan.

Synnytyssuunnitelma tehtiin yhdessä kätilön kanssa, joka lähinnä haastatteli meitä ja laittoi mietteitämme ja toiveitamme ylös. Viime kerrasta opin sen ettei synnytystä tosiaankaan voi suunnitella liiaksi etukäteen. Pitkä avautumisvaihe, unen ja levon puute sekä kramppiin mennyt kohtu "pilasivat" suunnitelmani luomusynnytyksestä mutta siinä vaiheessa en edes harmitellut epiduraalia vaan otin puudutteen ilolla (vaikka en oikein muista tuosta vaiheesta mitään) vastaan. Ja sehän auttoi! Joten kovinkaan negatiivisia ajatuksia minulla ei millään voi epiduraalista olla, ja otankin sen myös tällä kertaa mikäli tarve sen vaatii.

Mutta ihannetilanteessa, jolloin synnytys sujuisi huomattavasti nopeammin kuin viimeksi ;), käyttäisin kivunlievityksenä vettä ja saisimme ammehuoneen, myös aquarakkulat, akupunktio ja tns ovat semmoisia mitä haluaisin kokeilla. Vesisynnytys kiinnostaa suuresti, mutta siihen (kuten ammeeseen pääsyynkin) on tarkat kriteerit. Mutta näin siis täydellisessä ihannesynnytyksessä ja olen varautunut siihen ettei tuota ihannesynnytystä välttämättä tule.

Synnytyskertomus

Tasan 4 kuukautta sitten, 26.1 klo. 21.11 ponnistin viimeisen ponnistuksen ja tyttö tupsahti tähän maailmaan. Tunne oli mahtava, voittamaton pitkän uurastuksen jälkeen ja halusin vain päästä tutustumaan omaan lapseeni, haistella ja pusutella häntä, väsymyksestä ei ollut tietoakaan.

Kumma sinänsä sillä valvomista oli n. 60 tunta ja supistuksia n. 44 tuntia takana. Supistukset alkoivat sunnuntai-maanantai välisenä yönä yhden maissa jolloin laitoimme viimeistä tapettivuotaa makuuhuoneen seinälle. Edellisenä yönä oli limatulppa mennyt ja päivän mittaan oli supistellut muutaman kerran. Raskauden aikana minulla ei ollut supistuksia lähes ollenkaan. Muutaman kerran, yhdellä kädellä laskettavissa, tuli hyvin vaimeita supistuksia esim. kauppareissulla tai remonttipuuhissa ihan loppuvaiheessa. Minun ei tarvinnut miettiä hetkeäkään olisivatko nämä nyt niitä supistuksia sillä ne tulivat heti alle 10 minuutin välein ja olivat sen verran kivuliaita etten pystyyt nukkumaan. Yö meni supistusten välejä kellottaen, tv:tä katsellen ja ympäri keittiötä ravaten. Mieskään ei jännitykseltään pystynyt nukkua vaan valvoi kanssani. Supistusten välit vaihtelivat 3 ja 10 minuutin välillä, useimmat olivat 6-7 minuuttia ja mietittiinkin ettei meitä varmaan oteta vielä sairaalaan kun välit venyivät niin pitkiksi välillä.

Maanantai aamupäivällä klo. 11 minulla oli neuvola ja lähdimme käymään siellä, mies ei mennyt töihin. Neuvolantäti (kätilö) näki jo käytävällä, että synnytys oli alkanut. Hän totesi positiivisesti, että "sulla taitaakin supistella" :) Neuvolassa supistukset tulivatkin 3 minuutin välein mutta harvenivat taas kotiin tultuamme. Neuvolassa kätilö tutki minut ja kohdunkaula oli hävinnyt ja kohdunsuu 1,5 cm auki, eli ei paljon mitään. Hän sanoi etteivät luultavasti ota meitä sairaalaan ja kehoitti palaamaan kotiin. Mutta hän kyllä totesi, että nämä olivat ihan kunnon synnytyssupistuksia.

Iltapäivällä supistuksiin tuli muutama pidempi tauko, taisi olla yksi 21 minuutin ja pari 15 minuutin taukoa, jolloin sain torkahdettua sohvalla, mutta muuten supistuksia tuli tällä 5-10 minuutin tauotuksella. Mies nukkui tunnin neuvolatädin kehoituksesta jotta jaksaisi koko synnytyksen, minulla taas luonto hoitaisi tuon jaksamispuolen. Entinen naapurimme kävi iltapäivällä hakemassa koiramme hoitoon, raukat olivatkin jo kovin huolissaan minusta kun kävelin keittiönpöydän ympäri jatkuvasti ja pidin kummallista ääntä. Mimosa, joka on kaikkien sylikoirien kuningatar, ei lopulta uskaltanut tulla lähelleni vaan piti pientä etäisyyttä. Tiedä sitten tiesikö koira mitä oli tapahtumassa kun on itsekin synnyttänyt...

Illemmalla ystäväni, joka oli juuri muuttanut melkein naapuriimme, kävi käymässä ja saattoi olla erikoista nähdä ystävä semmoisessa tilassa. En itse ainakaan olisi osannut kuvitella millaista on kun synnytys on lähtenyt käyntiin ja supistelee kivuliaasti. Soitimme sairaalaan jossa sanottiin kuten arvasimmekin, että odotelkaa vielä kotona ja ottakaa panadolia. Supistuksissa oli edelleen liian pitkiä taukoja. Myöhään illalla kävimme pitkällä kävelyllä sillä tuntui, että supistukset tihenivät liikkuessa mutta ei sekään auttanut. Supistukset eivät vaan tihentyneet alle 5 minuuttiin. Suihkussa olin käynyt jo useaan otteeseen ja maanantai-tiistai välisenä yönä vietin varmaan enemmän aikaa suihkussa kuin pois sieltä. Kumma ettei naapurit olleet kuulleet mitään vaikka "lauloin" suihkussa.

Ainoa keino jolla pystyin pitämään itseni rentona oli ns. synnytyslaulu. Olin käynyt rentoutus- ja synnytyslauluvalmennuksessa jossa käytiin läpi erilaisia keinoja joilla voi (yrittää) rentoutua synnytyksessä. Lauloin vain matalaa Aaaa-ääntä ja hengitin syvään supistusten tullessa, parasta oli jos pystyin nojaamaan johonkin melko pystyssä asennossa. Aamuyöstä supistukset kävivät todella kivuliaiksi ja päätimmekin, että soitamme sairaalaan ja vaadimme, että samme mennä sinne. Sairaalasta sanoivat, että voimme tulla ja he katsovat tilanteen ja minä voisin vaikka jäädä lepäämään kipulääkkeen voimin osastolle mikäli tilanne ei olisi tarpeeksi edennyt.

Sairaalassa, Kätilöopiston Haikaranpesässä, olimme tiistai aamuna klo. 6 ja minut kytkettiin laitteeseen joka mittasi vauvan sydänääniä ja supistuksia. Yövuorossa ollut kätilö tutki minut vielä ennen vuoronvaihtoa eikä kohdunsuu ollut auennut ollenkaan melkein vuorokauden takaisesta 1,5 cm:stä. Hän kuitenkin "pyöräytti" sormella jotain jolloin olinkin 4 cm auki :) Olimme ns. tarkkailuhuoneessa ja aina välillä joku kävi kysymässä miten voin mutta koska heillä oli 2 synnytystä juuri meneillään, olimme melko omillamme siellä. Ainoa moitteen sana sairaalasta olosta onkin siitä kun emme tienneet saammeko jäädä sairaalaan vai emme kun ovella kävi aina uusi kätilö. Lopulta päättelimme ettei meitä varmaankaan olla ajamassa enää pois. Pyysin päästä suihkuun kun kivut olivat niin voimakkaita ja siellä viihdyinkin tovin. Lopulta mies tuli sanomaan, että pääsemme synnytyssaliin, kello oli tällöin n. 12.

Sain vaihtaa sairaalakaavun ylleni ja sain ilokaasua kivunlievitykseksi. Kätilö opasti sen käytön juuri ennen työvuoronsa loppua. Uusi kätilö tuli esittäytymään ja sanoi tulevansa hetken kuluttua tutkimaan minut ja puhuimme kalvojen puhkaisemisesta sillä supistukset olivat vieläkin sen verran harvat (7-10 minuuttia) mutta kivuliaat. Olimme tutustumiskäynnillä laittaneet ruksin kohtaan jossa hyväksyimme myös opiskelijan olevan mukana synnytyksessä. Kätilö ja opiskelija tulivatkin vajaan puolen tunnin päästä ja kalvot puhkaistiin klo. 12.50 ja vauva sai pinnin päähänsä josta saatiin sydämen sykkeet paremmin mitattua. Sitä vettä ja limaa tulikin oikein reilusti, vesi oli kirkasta eikä vauva hetkahtanutkaan tästä operaatiosta. Olin aina ajatellut, että kun lapsivedet menevät niin ne menevät sen yhden kerran mutta ihan jatkuvalla syötöllä sitä hulahteli, mikä tuntui hieman epämukavalta. Ei mitenkään kivuliaalta mutta ei nyt mukavaltakaan.

Supistukset olivat hyvin kivuliaita mutta niiden laatu ei kuitenkaan muuttuut kovastikaan kalvojen puhkaisusta. Ehkä ne hieman pitenivät kestoltaan mutta oli ne alunperinkin ihan tarpeeksi pitkiä, yli 1,5 minuuttia. Minulla supistukset tuntuivat menkkamaisena särkynä, paljon voimakkaampana kuitenkin kuin menkkasäryt. Sitä kiristävää tunnetta en oikein tuntenut millä monet kuvaavat supistuksia. Ilokaasu auttoi hyvin ja opiskelija laittoi vielä aquarakkuloita alaselkääni ja alavatsalleni koska tuntui siltä kuin supistus ikään kuin jäisi päälle sen loputtua, eli alavatsaan jäi semmoinen juiliva särky. Aquarakkulat helpottivat tätä särkyä.

Supistukset olivat edelleen liian harvassa eikä kohdunsuu auennut toivotulla tavalla, 5 cm:iin se aukesi mutta tyssäsi siihen. Minulle laitettiin oksitosiinitippa jonka tarkoitus oli lisätä supistusten voimaa jotta kohdunsuu aukeaisi. Tippaa lisättiin ja lisättiin ja lopulta supistukset kävivät niin helvetillisen kivuliaiksi etten pystynyt enää rentoutumaan edes ilokaasun avulla. Puhuin opiskelijalle, joka oli kansamme lähes koko ajan, ja kätilölle, joka kävi aina tarkistamassa tilanteen, epiduraalista vaikka olimme esitietoihin kirjanneet, että haluaisimme mahdollisimman luomun synnytyksen ja epiduraalipuudutuksen ihan viimeisenä vaihtoehtona. Olisin halunnut ammeeseen avautumisvaiheessa ja toiveena oli mikäli mahdollista synnyttää veteen, mutta ammehuone oli varattu. Kivut olivat kuitenkin niin sietämättömiä tässä vaiheessa, että olisin tehnyt mitä vain lievittääkseni niitä.

Kätilö ei halunnut laittaa epiduraalia vielä sen vuoksi koska kohdunsuu ei ollut auennut siitä 5 cm:stä lainkaan ja hän oli huolissaan, että synnytys hidastuisi/kohdunsuu ei aukeaisi mikäli puudute laitettaisiin. Kätilö pyysi lääkäriä tutkimaan ettei minulla olisi mitään synnynnäistä "vikaa" mikä estäisi kohdunsuun aukeamisen mutta hänellä oli toinen synnytys meneillään jonka jälkeen hän menisi vielä sektioon, joten hänen arvioitiin pääsevän paikalle vasta seitsemän aikoihin. Kello taisi olla jotain viiden paikkeilla. Lääkärin kävellessä meidän huoneen ohi näki hän kipuni ja kiemurteluni ja hän komensi (mies kertonut jälkeenpäin) kätilön tilaamaan minulle epiduraalin saman tien. Hän oli todennut ettei minua pystyttäisi edes tutkimaan sillä en pysyisi paikoillani kivun vuoksi.

Itse en muista tästä ajasta muuta kuin sen, että sattui ihan pirusti ja supistukset tulivat ihan peräkkäin, kuin sarjatulena. Puristin ilokaasunaamaria molemmin käsin, aina välillä kuulin kun joku sanoi minulle jotain ja kuulin äänet ikään kuin kaukaisesti. Miehen mukaan olin kuitenkin aina toiminut ohjeiden mukaan ja vastailin välillä jotain mutta muuten minuun ei oikein saanut kontaktia tuona aikana. Anestesialääkäri, muistan etäisesti että hän oli vanhempi, hieman pyylevä, mieshenkilö, tuli joskus kuuden maissa laittamaan epiduraalipuudutusta minulle. Samaan aikaan huoneeseen pölähti laboratoriohoitaja joka tuli ottamaan verikokeita enkä voi ymmärtää miksei epiduraalia voitu laittaa ensin, että olisin saanut kivunlievitystä mahdollisimman pian. Ensin piti siis odotella, että minulta otettiin verikokeet ennen kuin anestesialääkäri pääsi töihin.

Minulla oli kamalia kauhuskenaarioita epiduraali- ja spinaalipuudutuksesta sillä olen ollut opiskeluaikanani katsomassa erästä leikkausta ja anestesiaosuutta ennen sitä, jolloin potilas ei pysynyt paikallaan ja puudutuksen laittaminen oli kovin hankalaa. Nyt taas en pelännyt puudutusta lainkaan ja otin sen ilolla vastaan. Lääkäri oli hyvin kokenut ja osasi hommansa hyvin. Hän kertoi minulle koko ajan mitä teki ja ainoa minkä tunsin oli kun ihoon laitettiin pintapuudutus. Itse epiduraalin laittoa en tuntenut lainkaan, siis sitä kun neula työnetään nikamien väliin. Puudutus ei vaikuttanut ihan heti vaan siinä meni ehkä 10 minuuttia mutta ah, sitä autuutta kun en tuntenut enää kipua! Supistukset tuntuivat kuitenkin eräänlaisena paineen tunteena alapäässä mutta vatsalta ja keskivartalosta oli kaikki kipu tiessään.

Epiduraalin ansiosta sain levättyä ja mieskin nukkui sen pari tuntia synnytyssalissa olevalla sängyllä. Kahdeksan maissa heräsin siihen, että alapäässä tuntui todella kovaa paineen tunnetta. Arvelin, että minulla on pissahätä ja opiskelijan tullessa paikalle kävin vessassa. Mitään en kuitenkaan saanut ulos ja paineen tunne vaan kasvoi ja alkoi tuntua myös peräaukon puolella ja minulle tuli kamala tarve ponnistaa. Sanoin tästä opiskelijalle joka käski minut pois vessasta ja pyysi kätilön paikalle. Kätilö tutki minut ensin jonka jälkeen opiskelija tutki. Ilokseni he kertoivat, että kohdunsuu oli täydet 10 cm auki ja voisimme aloittaa ponnistamisen. Ensin minut kuitenkin katetroitiin koska en ollut saanut pissattua. Virtsaa tulikin sitten 8 dl joten ihan hyvä, että se poistettiin tieltä... :D

Ponnistusvaihe aloitettiin klo. 20.20. Todella monta ponnistusta meni siihen, että vauvan pää liukui alaspäin ja ponnistuksen/supistuksen loputtua takaisin. Kätilöt kertoivat, että tämä on luonnon tapa venyttää synnytyskanavaa ja vauvan tietä ulos ennen itse syntymää. Tämä vaihe tuntui ikuisuudelta. Sain kokeilla vauvan päätä kun se vielä oli sisällä muutaman sentin päässä ja sitten kun päälaki oli jo ulkona. Mies näki konkreettisesti vauvan sahausliikkeet edestakasin ja oli innoissaan. Ennen synnytystä hän oli huolissaan koska ei pidä verestä ja eritteistä (kuka nyt pitäisi...) mutta tositilanteessa hänellä ei ollut minkäänlaista ongelmaa.

Vauvan sydänäänet olivat ihanteelliset koko synnytyksen ja myös ponnistusvaiheen ajan joten kätilöt toivat vauvan hyvin hitaasti ulos. Mies kertoi, että kun minua pyydettiin ponnistamaan työnsivät he vauvan päästä vastaan ettei se tulisi liian nopeasti ulos jotta minulle ei tulisi pahoja repeämiä. Olisin halunnut ponnistaa jakkaralla mutta koska vauvan arvioitiin olevan nelikiloinen sanoivat kätilöt, etteivät he pysty auttamaan jakkaralla mikäli ongelmia ilmenee, esim. vauva ei mahtuisikaan ulos tms. joten tyydyin ponnistamaan aluksi kylkimakuulla oikealla kyljellä ja lopuksi puoli-istuvassa asennossa.

Itse synnytys, vauvan ulos tuleminen, ei mielestäni ollut kovinkaan kivuliasta. Pään ulos tuleminen tietysti sattui jonkun verran, tunne oli semmoista kiristystä ja polttelua emätinaukon yläpuolella mutta ei todellakaan mitään sellaista mitä olin kuvitellut. Hyvä, että oli näin päin! :) Kun pää oli ulkona sain huilata seuraavaan supistukseen saakka jolloin opiskelija auttoi vauvan hartiat yksi kerrallaan ulos jonka jälkeen vauva vain luiskahti kokonaan ulos 11 minuuttia kätilön + opiskelijan työvuoron päätyttyä. He olivat kuitenkin koko synnytyksen ajan paikalla ja vasta ennen imetystä ja pesuja tuli uusi kätilö. Vauva ei pitänyt kovinkaan suurta meteliä vaan otti syntymän hyvin rauhallisesti (tullut siis äitiinsä ;) ). En kuitenkaan ollut huolissani sillä näin vauvan koko ajan eikä hänellä ollut hätää. Isä sai leikata napanuoran ja opiskelija solmi napatyngän. Siinä kävi jonkin pieni kömmähdys ja verta ruiskahti minun ja vauvan päälle napanuorasta ja lopulta sen solmiminen kesti tavallista kauemmin. En tässäkään vaiheessa osannut pelätä vauvan puolesta, olin vain malttamaton saamaan tyttäreni rintani päälle ja päästä tutustumaan häneen. Tyttö katseli kauniilla silmillään koko ajan ja lopulta sain hänet rinnalleni eikä sitä tunnetta voi kuvata mitenkään. Elämäni paras tunne ja kaunein hetki ehdottomasti!

Sitten alkoikin jälkeisvaihe. Emme olleet miehen kanssa koskaan ajatelleet, että kestää niin kauan ennen kuin synnytys on ohi, vauvan tulon jälkeen siis. Minulla pitkän synnytyksen ja kohdun väsymisen (syy siihen miksi kohdunsuu ei auennut ennen epiduraalia) vuoksi ei istukka meinannut irrota. Kätilöt kävivät painelemassa vatsaani monta kertaa ja kerettiinkin jo mainita sana leikkaus, mutta onneksi istukka lopulta irtosi. Verta menetin istukan vuoksi melko paljon, 1,2 l, mutta selvisin onneksi ilman verensiirtoa, pärjäsin pelkällä hemohessillä. Lopuksi tarkastettiin vielä vauriot ja minulla oli hyvin pieni pinnallinen, asfaltti-ihottuman tyyppinen, repeämä johon laitettiin 3 tai 4 tikkiä.

Sitten käytiin imetys ja oikea imuote läpi yhdessä kätilön kanssa. Siinä menikin pitkä tovi kun tyttö oli rinnalla. Tytön lopetettua imeminen isä pääsi pesuhommiin ja tyttö mitattiin ja punnittiin. 51 cm, 3930 g ja päänympärys 34 cm olivat tytön viralliset mitat. Sitten oli isän vuoro pitää tytärtään kapaloituna sylissään ja minä pääsin suihkuun. En ollut koskaan ajatellut, että synnyttäminen on niin sotkuista puuhaa, eritteitä oli jos jonkinmoista vaikka minulla ei onneksi takapäästä tullut mitään (sekin on kovin yleistä), joten suihku oli ihan mukava ja virkistävä. Kätilö ihmetteli kun minua ei heikottanut lainkaan menetetystä verimäärästä huolimatta. Vauva nukahti ja laitettiin sänkyynsä nukkumaan ja me saimme syödä miehen kanssa. Vasta yhden maissa pääsimme omaan perhehuoneeseemme, jossa tyttö nukkui tunnin jonka jälkeen hän viihtyikin 4 tuntia rinnalla. Emme siis saaneet vieläkään levätä mutta olo oli silti onnellinen eikä valvominen enää tuntunut niin pahalta :)

Kirjoitan sairaalassa oloajasta joskus myöhemmin kun tästä tuli näin pitkä sepustus. Toivottavasti joku jaksoi  lukea loppuun saakka ;)