EI!

Miten saan sanan EI ja sen merkityksen menemään perille uhmaavalle puolitoistavuotiaalle?! Tässä oli jo tovi kun tyttö oli todella kiltti, ei uhmannut, totteli ja kuunteli mitä hänelle sanottiin mutta tämä viikko on taas ollut aivan toisesta ääripäästä, aivan hanurista jos minulta kysytään. Tyttöä saa kieltää useaan otteeseen, joka kerta hieman tiukemmin ja vihaisemmin mutta ei auta, tyttö uittaa käsiään koirien vesikupissa, hakkaa kannettavani näppäimistöä tai repii näppäimiä irti, tekee kukille muodonmuutosta tai repii koiria turkista. En tiedä johtuuko raskaudsta vai onko tyttö röyhkeämpi kuin aiemmin mutta hermoni eivät kestä tuota lainkaan. Usein huomaan karjuvani EI:tä tai EI SAA:ta kunnes tyttö täytyy käydä kirjaimellisesti siirtämässä pois kielletystä touhusta. Ja minä pihisen kiukusta! Hetken päästä taas tunnen huonoa omatuntoa siitä, etten ollut maltillisempi ja hoitanut tilannetta rauhallisemmin.

Nyt ehkä saan itsestään selviä tai ehkä jopa lohduttavia kommetteja siitä, että tämä kuuluu kehitykseen ja, että kaikki vanhemmat joutuvat kokemaan saman mutta kertokaa minulle miten käsittelen tätä asiaa. Jatkanko EI:n karjumista siinä toivossa, että se joku päivä menee perille vai pitääkö minun laskeutua lapsen tasolle, kuten kaiken maailman Nanny 911 ohjelmissa, ja selittää miksi tyttö ei saa vääntää koiran tassuja tai työntää sohvan alta kaivamaansa tietokoneen virtajohtoa suuhunsa. Tätä selittämistäkin meillä harrastetaan, mutta usein akuuteissa ja mahdollisesti vaarallisissa tai suurta tuhoa aiheuttavissa tilanteissa karjuminen on ensimmäinen spontaani reaktio.

Mutta kyllä meillä on ollut hyviäkin hetkiä tällä viikolla, kaiken kielletyn ja uhmaamisen ohella. Tyttö jakelee hellyydenosoituksiaan ahkerasti ja saankin napakoita halauksia ja isoja pusuja päivittäin ja tyttö haluaa tulla syliin lukemaan tai muuten vaan istuskelemaan. Pehmolelut (ja välillä myös muut lelut), kirjojen eläimet ja vauvat sekä tytön oma kuva portaikossa saavat myös pusuja mahastani/beibiistä nyt puhumattakaan. <3

Sappikiviä?

Tänään tunsin ensimmäistä kertaa ikinä kovaa, pistävää kipua oikean kylkikaaren alla joka oli niin lamaannuttavaa etten pystynyt oikein liikkumaan ja syvään hengittäminenkin sattui. Tuota kipua kesti reilun tunnin ja mietittiin jo, että pitääkö soittaa jonnekin. Etsiskelin sitten netistä tietoa ja löysin useita keskusteluketjuja joissa mainittiin sappikivet ja sappivaivat raskausaikana. Oireet kuulostivat juuri samoilta, ainoa ettei minulla kipu säteillyt selän puolelle. Toivon ettei kyse ole sappikivistä ja, että kipukohtaus jää tuohon yhteen. Varsinkin jos olen kaksin tytön kanssa niin en esim. pysty tekemään mitään estääkseni tyttöä tekemästä kiellettyjä juttuja tai nostamaan häntä syliin yms. kun kipu lamaannuttaa niin täydellisesti. Tyttökin ilmeisesti säikähti tänään kun olin niin huonona ja lähes itkin kun yritin liikkua, mies oli juuri silloin pihalla auttamassa naapuria.

Huomenna täytyy sitten soittaa neuvolaan ja kysellä pitääkö minun tehdä jotain tai käydä jossain kokeissa. Ilmeisesti sappikivitautia ja kipukohtauksia hoidetaan/ennaltaehkäistään usein ruokavaliolla, eli vältellään semmoisia ruokia jotka voivat aiheuttaa kivun, ainakin raskaana olevilla, mutta oireiden jatkuessa leikkauksella. Tuore omena oli mainittu yhtenä ruoka-aineena joka saattaa aiheuttaa kipukohtauksia ja söinkin 2 omenaa pari tuntia ennen kipua, en kyllä tiedä voiko se vaikuttaa enää niin pitkän ajan jälkeen...

"Esiintyvyys lisääntyy iän myötä ja esimerkiksi raskaana olevilla."

"Tyypillinen sappikivikohtaus on oikean kylkikaaren seudussa tuntuva kova ja kouristava kipu, joka säteilee selkään lapojen väliin."
 
"Tällainen sappikoliikkikohtaus kestää tavallisesti muutamasta minuutista tunteihin. Oireet aiheutuvat kiven kiilautuessa sappirakon kaulaan tai -tiehyeeseen, jolloin sappinesteen virtaus estyy."

Tietoa sappikivistä: Poliklinikka: kivuliaat sappikivet sekä Poliklinikka: Sappikivitauti

Suunniteltu synnytys

Kävimme eilen synnytyssairaalassa tekemässä synnytyssuunnitelman, sen verran kuin synnytystä voi suunnitella etukäteen. Tällä kertaa meidän ei tarvinnut käydä synnytysvalmennuksia, koska synnytimme viimeksikin Haikaranpesässä, Kätilöopiston sairaalassa ja kävimme valmennukset tuolloin. Uudelleensynnyttäjien, jotka ovat käyneet Haikaranpesän omat valmennukset jo kertaalleen, ei tarvitse käydä niitä uudestaan.

Synnytyssuunnitelma tehtiin yhdessä kätilön kanssa, joka lähinnä haastatteli meitä ja laittoi mietteitämme ja toiveitamme ylös. Viime kerrasta opin sen ettei synnytystä tosiaankaan voi suunnitella liiaksi etukäteen. Pitkä avautumisvaihe, unen ja levon puute sekä kramppiin mennyt kohtu "pilasivat" suunnitelmani luomusynnytyksestä mutta siinä vaiheessa en edes harmitellut epiduraalia vaan otin puudutteen ilolla (vaikka en oikein muista tuosta vaiheesta mitään) vastaan. Ja sehän auttoi! Joten kovinkaan negatiivisia ajatuksia minulla ei millään voi epiduraalista olla, ja otankin sen myös tällä kertaa mikäli tarve sen vaatii.

Mutta ihannetilanteessa, jolloin synnytys sujuisi huomattavasti nopeammin kuin viimeksi ;), käyttäisin kivunlievityksenä vettä ja saisimme ammehuoneen, myös aquarakkulat, akupunktio ja tns ovat semmoisia mitä haluaisin kokeilla. Vesisynnytys kiinnostaa suuresti, mutta siihen (kuten ammeeseen pääsyynkin) on tarkat kriteerit. Mutta näin siis täydellisessä ihannesynnytyksessä ja olen varautunut siihen ettei tuota ihannesynnytystä välttämättä tule.

Seitsemän takana

Jahas, se olisi sitten kaksi kuukautta laskettuun aikaan. Aika crazyä!! Vointi on edelleen todella hyvä, hetkittäisiä liitoskipu- tms. kohtauksia lukuun ottamatta. Tänään on närästänyt aika lailla, ensimmäistä kertaa tässä raskaudessa. Ja jotkut yöt ovat todella raskaita, en vain saa nukutuksi enkä tiedä miksi. Mikään tietty vaiva ei haittaa uniani, en vain joko saa unta tai sitten heräilen jatkuvasti ja vaihdan asentoa. Tuskailen myös kuumuuden kanssa öisin, mies palelee ja valittaa jos pidän ikkunaa auki tai tuuletinta päällä mutta itse en taas saa nukutuksi lainkaan ilman jompaa kumpaa. Kävellessä (lenkkeillessä) pissahätä yllättää saman tien vaikka olisin juuri ennen lenkkiä käynyt vessassa. Ja vaikka ette haluaisikaan tietää niin kerronpahan kuitenkin, rinnat, nännipihat, erityisesti oikea, ovat välillä todella arat. Ne jotkut rauhaset, Montgomeryn rauhaset (lunttasin Wikipediasta) ovat suurentuneet ja kun paita tms. osuu niihin niin aiaiai! :( Nyt olen myös huomannut, että nestettä alkaa pikkuhiljaa kertyä, hiemankin kireämmät sukanvarret jättävät pienet painaumat nilkkoihin ja sormukset alkavat tuntua hieman tiukoilta.

Ihmettelin pitkään mitä pikkuinen tekee kun tunnen usein säännöllistä, rytmistä tykytystä aivan alavatsalla, juuri häpyluun yläpuolella mutta sitten viime viikolla tajusin, että piippanallahan on hikka! :) Niin oli myös tytöllä usein ja se tuntui juurikin samassa kohdassa. Täytyy siis todeta, että on tämä kakkonenkin sitten fiksu lapsi kun on ollut oikein päin jo pitkään, toivotaan että pysyy niin myös loppuun saakka. Myös Vau-kirja (neuvolasta saatava raskausopas, jossa kerrotaan viikko viikolta mitä tapahtuu) kertoo tällä viikolla (32. viikko) sikiön hikasta:

Sikiöllä on nyt usein hikka. Voit tuntea sen pienet, rytmiset liikkeet. Hikka ei ole sikiölle suurikaan vaiva, vaan auttaa keuhkoja valmistautumaan hengitykseen. Kun sikiö nikottelee, pallea puristuu kasaan ja keuhkotilavuus kasvaa. Sikiön hikkaamista seuraavat usein sen hengitysharjoitukset.

Viikosta 32 puheen ollen, minusta on hieman omituista, että olen ollut neuvolassa vasta 3 kertaa tämän raskauden aikana. Ei minulla itselläni mikään hinku sinne ole, mutta kun paasataan siitä kuinka raskauden aikana pitää seurata sitä sun tätä ja viimeksi se kaikki hysteria vatsani koosta, painon noususta ja sokerirasitustesteistä jne. niin tuntuu hieman ristiriitaiselta että nyt mennään näin löysin rantein. Mutta kaipa ne neuvolassa olettavat, että osaan itse hakea apua mikäli tarvitsen. Eikä minulla tai lapsella (toivottavasti) mitään hätää olekaan (onneksi), ihmettelen vain. Maanantaina minun täytyykin soittaa Kättärille, Haikaranpesään, ja varata aika synnytyssuunnitelman tekemistä ja sairaalakäyntiä varten. Tällä kertaa meidän ei tarvitse käydä synnytysvalmennuksissa kun kävimme jo viimeksi Haikaranpesän omat valmennukset.

"The wise one"

Hihih, selailen taas erikielisiä nimisivuja toiveena löytää kivoja pojan nimiä, joista joku kelpaisi miehellekin ja törmäsin eräällä sivulla nimimerkkiini Catoon. Siellä sen alkuperä on merkitty latinaksi ja merkitys on "the wise one", eli viisas täällä kirjoittelee hei :D

Lastenhuoneen vaiheita: seinä rakentuu

Maalis-huhtikuussa väliseinän rungot rakennettiin miehen ja naapurin voimin ja kyprokkilevyt kiinnitettiin runkoihin. Myös muualle huoneeseen asennettiin kyprokkilevyt, nk. saneerauskyprokit, jo olemassa olevien seinäpintojen päälle, ihan vain sen takia ettei lastenhuonetta tarvitsisi hioa ja jynssätä yhtä paljn kuin makuuhuoneemme lastulevyjen saumoja.

 Väliseinän runko rakennettu (älkää olko huomaavinanne takana näkyvää romuläjää :S)

Tuosta takana näkyvästä tilasta tulee siis avoin työtila kunhan pieni vaatehuone/varasto puretaan, seinät kaadetaan ja kaide asennetaan paikoilleen rappusten yläpuolelle.

 Kyprokkilevyä mallaillaan paikoilleen

 Näkymä lastenhuoneeseen (ja kyllä; tyttö on nukkunut tuolla remonttitavaran keskellä lähes koko ajan...)

Myös tuohon tuli pieni pätkä väliseinää jotta liukuovi saadaan oikealle kohdalle ja stoppaamaan seinää vasten eikä "ilmaa" vasten (liukuovi tulisi muuten seinäkulman yli ja oven ja seinän väliin jäisi ilmarako eikä ovi olisi niin tiivis ja ääntä vaimentava)

Sitten taisikin olla pitkä aika kun lastenhuoneessa ei tapahtunut mitään, olimme Thaimaan matkalla yms. Alkukesästä mies ja naapuri fiksasivat kyprokkilevyjen saumat saumanauhalla sekä laastilla, ja olisikohan jonnekin laitettu myös akryyliä, hiomista lukuun ottamatta. Hiomisen (ja paklaamisen ja hiomisen) mies hoiti kesälomallaan minun ja tytön ollessa pohjoisessa, jolloin tytön ei tarvinnut nukkua pölisevässä huoneessa. Tuona aikana mies myös maalasi huoneen katon ja seinät vaikka muutaman sauman maalaaminen viivästyi niin, että me kerkesimme tulla jo kotiin (ja tyttö nukkui kylpy-/kodinhoitohuoneessa) koska mies ei ollutkaan tyytyväinen serkkunsa kädenjälkeen, jolta sai hieman apua.

Lastenhuoneen vaiheita: demolition

No niin, taas on jäänyt lastenhuoneen remontin päivittäminen vähän vähemmälle.

Näin kirjoitin maaliskuussa, jolloin huoneesta oli purettu vanha laminaattilattia, kiinteä vaatekaappi sekä kahden huoneen väliin jätetty tolppa (ilmeisesti sähköjen vuoksi):
Nyt ollaan jo ihan hyvällä mallilla väliseinän kanssa, kunhan aikaa remontille löytyisi. Muutama viikonloppu on mennyt muissa puuhissa joten vähän ollaan jäljessä. Ja kun viikolla remontti ei edisty miehen ja minun eri aikataulujen vuoksi, jolloin jompikumpi meistä on yksin lapsen kanssa.


Tältä huoneessa näytti heti purkutyön jälkeen, toinen mokoma lautoja ja lastulevyjä oli samaan aikaan autossa:

Vanhaa laminaattia, lautoja, lastulevyä, listoja, verholautaa ja löytyy kasasta yksi ovikin.

Laminaattilattian alta paljastui ilmeisesti alkuperäinen muovimatto ja näkyy siinä alkuperäisen väliseinän paikkakin, johon uusi väliseinä suurinpiirtein rakentuu.

Kun pömpeli, eli tolppa, purettiin paljastui sen sisästä sähköjohtoja.

Katossa edellisten asukkaiden tekemät uudet pinta-sähkövedot, jotka me muutamme ja piilotamme katon ja seinän sisään.

"Ai, mä luulin että sä oot ens viikolla menossa synnyttämään!"

Vatsani aiheuttaa taas jälleen ihmetystä, kummastelua, ihastelua, kauhistelua ja kaikkea siltä väliltä. Ja kyllähän monet ovat tämän kokoisia synnyttäessään, minäpä kasvattelen vatsaani vielä reilut 2 kk :D

Rv 30+0

Ja enää 10 viikkoa laskettuun aikaan, iiks! Oma oloni on ollut hyvä, todella hyvä itse asiassa. Pelkäsin, että tämä raskaus olisi vaivoiltaan pahempi kuin ensimmäinen mutta toisin kävi. Viimeksi olin tässä vaiheessa ollut sairaslomalla jo muutamia pätkiä ensin selän takia ja myöhemmin käsien puutumisen ja särkemisen vuoksi. Toki nytkin on silloin tällöin hieman selkäkipuja jolloin tietyt liikkeet aiheuttavat ilkeitä vihlaisuja ja liikkuminen on melko jäykkää, mutta ei mitään siihen verrattuna kun viimeksi en päässyt yhden viikonlopun aikana sohvalta ylös enkä pystynyt kääntämään kylkeä sängyssä.

Kädetkin ovat pysyneet kunnossa eikä pahempaa turvotusta ole vielä havaittavissa. Kuumat ilmatkin varmasti aiheuttavat osansa turvotuksesta nyt mutta jopa sormukset mahtuvat vielä sormiin. Liitoskipuja on silloin tällöin, varsinkin jonkin raskaan rasituksen jälkeen, esim. keilailu ei ehkä ollut ihan paras ajanviete tässä pari viikkoa sitten kun vietimme parisuhdeaikaa miehen kanssa :) mutta nekään eivät ole vielä jatkuvia vaan tulevat ja menevät taas ohi. Myöskään ummetus taikka närästys ei vaivaa lainkaan, vaikka viimeksi kärsin molemmista. Tosin en syö vielä rautatabletteja kun viimeksi hemoglobiini oli vielä sen verran hyvä. Ilmeisesti ne saattavat aiheuttaa kovaa vatsaa ja ummetusta joten saa nähdä...

Rv 30+0

Tällä hetkellä olen kuitenkin paljon väsyneempi kuin esim. viitisen viikkoa sitten. Alkukesästä tuntui, että minulla oli energiaa loputtomiin ja jaksoin vähillä unilla ilman päiväunia jne. mutta nyt jos yöunet jäävät vähille joudun torkahtamaan tytön päiväunien aikaan.

En myöskään meinaisi jaksaa tätä loputonta kodinhoitorumbaa: siivousta, ruoanlaittoa, pyykinpesua, koirien ulkoilutusta. Tai jos joutuisin tekemään vain noita eikä hoitaa, viihdyttää ja syöttää tyttöä siinä samalla niin varmaan jaksaisinkin paremmin mutta nyt tuntuu, että kaikki kaatuu minun niskaani. Minä olen päivät kotona jolloin kodin odotetaan olevan sen näköinen, että joku on tehnytkin siellä jotain. Mies tekee remonttia työnsä ohella jolloin muut työt automaattisesti jäävät enemmän minun vastuulle ja eihän se muuten voisikaan olla. Mutta jotenkin en vain jaksaisi nyt. En kaipaa mitään hemmottelulomia vaan sitä, että joku muu tekisi ruoan, siivoaisi kaikki lelut ja vaatteet lojumasta lattioilta sen miljoona kertaa päivässä, käyttäisi koirat ja lapsen lenkillä edes kerran päivässä (ei ole enää ihan helppoa kun tyttö ei meinaa viihtyä rattaissa ollenkaan vaan haluaa kävellä itse eikä koirat jostain syystä osaa käyttäytyä tällä hetkellä vaan riekkuvat kuin hullut remmissä). Mutta ehkä tämä tästä!

Positiivista kuitenkin on se, että kaikki on sujunut raskaudessa todella hyvin, vauva on voinut erinomaisesti eikä kertaakaan ole tarvinnut olla huolissaan mistään. Myös tyttö on ollut viime viikkoina paljon iloisempi ja hyväntuulisempi eikä uhmakohtauksia ole ollut kuin todella harvoin. Päivät ovat sujuneet helposti ja leppoisasti hänen kanssaan. Ja kaiken lisäksi olen päässyt takaisin suosioon, Thaimaan matkan jälkeen pappa oli kaikki kaikessa eikä mamma kelvannut mutta nyt minuakin huudellaan ja vaaditaan ja halaillaan ja pussaillaan ja halutaan syliin. Sydän meinaa välillä pakahtua kun tyttö tulee yhtäkkiä halaamaan kovaa ja muiskauttaa ison pusun ja vielä silittää tai kesken leikin tuleekin eteeni seisomaan ja sanoo famn! <3

Nimiongelma

Meillä on ongelma, nimiongelma. Mehän emme tiedä varmasti kumpi mahassani rellestää, tyttö vai poika, mutta meillä on hyvin varma veikkaus. Olemme kuitenkin miettineet nimivaihtoehtoja molemmille ja tyttönimestä olemme päässeet yhteisymmärrykseen jo aikoja sitten, olisiko ollut jopa ennen kuin tulin raskaaksi :) Nimeä pojalle en ole edes halunnut miettiä, koska meillä on miehen kanssa niin erilaiset toivomukset pojan nimeksi. Mies haluaisi jonkun perinteisen, "miehisen" suomalaisen miehen nimen ja minä taas haluaisin enemmänkin kansainvälisen tai ainakin ruotsiksi helposti vääntyvän nimen. Sen lisäksi haluaisin, että nimi sopii yhteen tytön nimen kanssa sekä sukunimen kanssa, joka on ruotsinkielinen.

Tytön nimessä on "silent h", eli h jota ei äännetä ja toinen tyttönimivaihtoehdoistamme sisältää myös tuon hiljaisen h:n. Minusta olisi hienoa jos toisen lapsen nimessä olisi tuo hiljainen h mutta emme vaan keksi pojan nimeä jossa semmoinen olisi ja joka kelpaisi meille molemmille (lue: kelpaisi miehelle). Esimerkkinä nimi Jonathan, jossa h on ikään kuin ylimääräinen eikä sitä äännetä.

Eli jos kellään on antaa ideoita ja ehdotuksia pojan nimeksi niin niitä otetaan ilolla vastaan! Eikä niissä tarvitse välttämättä olla tuota hiljaista h:ta, kunhan löytyisi edes jokin nimi joka kelpaa meille molemmille.

Syksyltäkö tuntuu tää?

Tänään on jotenkin ollut kovin syksyinen tunnelma. En tiedä johtuuko se siitä, että kuu vaihtui elokuuksi ja miellän sen edelleen koulun alkamiskuukaudeksi (vaikka en ole opiskellut enää moneen vuoteen) vai siitä, että ilmat ovat viilentyneet huomattavasti. Iltapäivällä/illalla ei enää tarjennut pelkällä topilla pihalla vaan minun piti pukea pitkähihainen päälle, samoin tytölle lisättiin vaatetta. Ja olenhan kulkenut osan päivästä villasukissakin :)

Löysin vihdoin tytölle kumisaappaat syksyksi, olen etsinyt saappaita jo pitkään mutta mitkään eivät ole olleet mieleeni ja kaiken lisäksi ne ovat olleet kamalan kalliita. Miksi lasten kenkien täytyy olla niin hiton kalliita?!

Nämä ihanuudet löysin Name It liikkeestä ja ne maksoivat vain 14,90€. Saappaat ovat liilat ja niissä on hennon vaaleanpuna-liiloja palloja. Otin tytölle koon 22 saappaat, tällä hetkellä ne tippuvat melko helposti jaloista jos tyttö esim. istuu tuolilla jalat vapaasti roikkuen mutta koko 21 voisi taas olla liian tiukka. Tytön sandaalit ja umpinaiset kävelykengätkin ovat kokoa 22. Menevätpähän ainakin pidempään, ehkä vielä keväälläkin. Ja saahan sinne villasukat tavallisten sukkien lisäksi.

Kesälomalla vol.2

Etelä Karjalasta jatkoimme matkaa Etelä Pohjanmaalle, Ähtäriin, miehen sukulaisten luokse. Siellä vietimme muutaman päivän ja kävimme mm. Ähtärin eläinpuistossa sekä Tuurissa Keskisen ostosparatiisissa :)

Eläinpuistossa näimme kaikki eläimet ja pidimme paikasta kovasti. Kun olemme aiemmin käyneet Korkeasaaressa (pari vuotta sitten) tuntuu ettei eläimiä näe laisinkaan. Toki Ähtärissä sai kävellä paljon ja sää oli kuuma ja helteinen, mutta pärjäsimme. Tyttö piti erityisesti lainattavista kärryistä, joita hän vuoroin työnsi tai veti itse ja vuoroin istui kyydissä.

Matkamme jatkui vielä Pirkanmaalle, miehen isovanhempien mökille, ennen kuin palasimme kotiin. Mökillä olimme vain yhden yön ja yhden kokonaisen päivän emmekä kerenneet tehdä oikein muuta kuin asettua taloksi. Lokit pesivät taas rantakalliolla ja pitivät vahtia pikkumökin savupiipun päällä. Tyttö leikki hiekkalaatikossa ja olisi koko ajan ollut menossa veteen. Mökin "ranta" on lasten kannalta hyvin hankala sillä koko ranta on pelkkää kalliota (itse asiassa koko mökin toinen puoli on kalliota), ja tytön perässä sai juosta jatkuvasti.

Kesälomalla vol.1

Laitan nyt hieman kesälomakuvia, muutamassa erässä ettei tule niin pitkää juttua yhdellä kertaa. Aloitetaan siis juhannuksesta:

Juhannusta vietimme naapureidemme kanssa heidän (naapurimiehen vanhempien) mökillään Saimaan rannalla, Lappeenrannan lähellä. Paikka oli todella hieno ja joka ilta/yö saimme nauttia upeista auringonlaskuista (niistä on miljoona kuvaa). 

Olimme mökillä melkein viikon ja saimme rentoutua ja nauttia luonnosta sekä maaseudun rauhasta. Juhannusaattona lippu nostettiin "salkoon" ja myös koirat nauttivat olostaan kun saivat juosta vapaana ja uida mielin määrin. Ainoa miinuspuoli oli punkit, joita mökillä oli riesaksi asti. Meihin ihmisiin ei onneksi tarttunut yksikään mutta koirista niitä sai poistaa jopa kymmeniä päivässä punkkikarkotteista huolimatta. Alkuun koirilla oli punkkipannat mutta koska ne eivät tuntuneet tehoavan kävimme hakemassa apteekista Frontline liuosta, jota olemme käyttäneet aikaisempina vuosina hyvin tuloksin, ja kyllä kiinnittyneet punkit vähenivät jonkun verran.

Kävimme myös tutustumassa Lappeenrantaan, joka osoittautui oikein mukavaksi kesäkaupungiksi. Kävimme mm. hiekkalinnassa, linnoituksessa, satamassa sekä torilla.

Tyttö ihaili hiekkataideteoksia ja viihtyi pomppulinnassa, jota kokeili ensimmäistä kertaa. Hiekkalinnan alueella oli myös muuta aktiviteettia lapsille, kuten iso hiekkalaatikko, liukumäet, ketjukaruselli, juna sekä seikkailurata jonne me aikuiset olisimme halunneet mennä :)