Vuorovedoin

Meillä on sairastettu flunssaa nyt reilun viikon ajan. Tyttö oli kuumeessa viime viikolla ja nuha sekä yskä jatkuu edelleen. Poika on ollut hieman tukkoinen aamuisin mutta ei sen pahempaa. Itse olen myös ollut jonkin verran kipeä, mutta tauti ei ole iskenyt kunnolla päälle. Saisi nyt tulla joku 40 asteen kuume, että menisi ohikin. Ei tällaista puolikuntoista oloa jaksa viikkotolkulla.

Lapset ovat olleet vuoropäivin itkuisia ja vaativia (=tottelemattomia). Kuumeisena tyttö oli apea ja halusi lähinnä lukea sylissä, mikä on ihan ok. Tällä viikolla tyttö onkin ollut niin uhmakas ja tottelematon ettei meidän vanhempien hermot meinaa kestää. Niinä (harvoina) päivinä kun tyttö on ollut kiltimpi on poika taas ollut itkuinen ja viihtynyt vain ja ainoastaan sylissä, ei edes kantoliinassa olo kelvannut. Illalla on tuntunut, että olen kasvanut kiinni pikku apinaani enkä ole päivän aikana saanut mitään tehtyä, pyykitkin on ripustettu vähän sinne päin kuivumaan yhdellä kädellä.

Tänään ja huomenna saa onneksi hengähtää hetken. Tyttö menee lasten kummien (mies on tytön kummi ja naisesta tulee pojan kummi) luokse yökylään, he itse ehdottivat tätä. Tänään aion mm. käydä saunassa ihan rauhassa ja nauttia. Viime aikoina olemme käyneet paljon "perhesaunassa", jolloin poika on nukkunut kodinhoitohuoneessa sitterissä ja me muut olemme saunoneet ja kylpeneet. Tytön kanssa on aivan ihana käydä saunassa ja/tai kylvyssä ja suihkussa koska hän pitää siitä niin kovasti mutta välillä kaipaan ihan rauhassa saunomista ja esim. jalkakylpyjen ottamista yms.

Viime viikonloppuna

Perjantaina kävin työpaikallani hieronnassa, siis ihan oikeassa hieronnassa!! Ihan oikealla hierojalla! :)

Lauantaina juhlistimme pyhäinpäivää sekä Halloweeniä äitini ja siskoni kanssa. Saimme ystävältämme Delicard-lahjakortin, jota hän ei itse ollut kerennyt käyttämään ja se oli vanhentumassa joten tilasimme hieman ruokia kotiin. Tilasimme siian mätiä, najadilohta (mitä se sitten lieneekään, oli jotain kylmäsavustettua) sekä ankan rintaa. Ruoat tulivat meille raakoina, valmistamattomina. Mädin lisukkeeksi hankimme vain smetanaa ja sipulia, kalan kanssa söimme saaristolaispaloja ja salaattia mutta ankan rinnan valmistimme netistä etsityn ohjeen mukaan.

 Hunajapaahdettu ankanrinta (ohje täältä):

Ankanrintaa

Hunajaa

Suolaa ja pippuria

Kuivaa ankan rinta hyvin paperilla ja viillä salmiakkikuvio rasvaan, koita olla leikkaamatta lihaan asti. Ripottele kuivalle rasvalle hieman suolaa ja pistä kuivalle ja kuumalle teflonpannulle, rasvapuoli alaspäin. 

 Laske pannun lämpöä tässä vaiheessa vähän, ja ravistele pannua ihan siltä varalta että jää kiinni (ei pitäisi jäädä).

Paista rasvapuolelta noin 8-10 minuuttia, kunnes rasva on kullanruskeaa. Käännä hetkeksi pannulla toisin päin. 

Nosta uunivuokaan rasvapuoli ylöspäin, laita rintafileen päälle ruokalusikallinen hunajaa ja vähän mustapippuria. 

Pistä uuniin vajaaksi 10 minuutiksi 200 asteeseen. Nosta sen jälkeen folioon hetkeksi lepäämään ennen kun leikkaat siivuiksi.

Appelsiini-balsamikastike:

Appelsiinimehu 2,5 dl

Balsamiviinietikka 1 dl 

Sokeri 2-3 rkl 

Raastettu appelsiininkuori 1-2tl

Sekoita kaikki ainekset kattilassa ja keitä. Varo ettei kastike pala pohjaan. Keitä kastiketta kunnes nestettä on enää alle desi ja koostumus näyttää vähän siirapilta.

Kastike on melko hapokas ja makea, mutta esimerkiksi ankan kanssa se sopii todella hyvin, koska ankka on itsessään rasvainen.

En tiedä keitimmekö kastiketta liian miedolla lämmöllä aluksi peläten pohjaan palamista, mutta meni todella pitkään ennen kuin kastike muuttui yhtään paksummaksi ja siirappimaiseksi. Sittenhän se jämähtikin todella nopeasti (kun nostimme lämpötilaa) paksuksi siirapiksi (paksumpaa kuin ruokablogin kuvassa).

Täytyy todeta, että ankan rinta oli kyllä melkoinen pettymys. Sitä kun on aina kehuttu niin suureksi herkuksi, niin en nyt tiedä. Itse lihan maku oli mielestäni hieman tunkkainen jos niin voi sanoa, ehkä jotenkin maksamainen :) Valmistimme lihan juuri sen takia melko neutraalin reseptin mukaan, että lihan oma maku tulisi esiin eikä peittyisi raskaiden kerma- tms. kastekkeiden alle. Kala oli taivaallista (kuten kylmä- ja lämminsavukalat mielestäni aina) ja ilmeisesti mätikin oli oikein maukasta, itse en siitä välitä.

Jälkiruoaksi tein Halloweenhenkisiä lakritsimuffinsseja Kinuskikissan ohjeen mukaan. Ihan yhtä kauniita ei minun muffinsseista tulleet. Ja oranssin kuorrutteen värjäsin nestemäisillä elintarvikeväreillä (punainen ja keltainen) ja mielestäni niistä tuli kuorrutteeseen makua :( Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein muffinsseja tai cupcakeseja. Ajattelin tehdä niitä pojan ristiäisiin, joten tarvitsin hieman harjoitusta. 

Pukeuduimme myös lapsia (lue: tyttöä) varten ja kävimme näyttäytymässä naapurissa. Meet my family!

 Äiti, the kissanainen (ehkä hieman isot korvat...)

 Tyttö, the pumpkin (paidan helma lähtenyt toppausten alta irti)

 Poika, the tired pirate

 ja Isä, the mustanaamio

Naapurit tulivat vielä istumaan iltaa meille tytön mentyä nukkumaan ja sunnuntaina kävimme miehen tädin luona, jossa vilskettä riitti 7 lapsen kanssa.

Tyttö oli yllättävän rauhallinen ja hoivasi pehmoleluja, näissä alimmissa teletappia (en valitettavasti/onneksi tiedä hänen nimeään) hyssytyllään olalla ja syötetään pullosta tai annetaan tuttia. Kotona nukkeja yleensä imetetään :)

Ihana auringonpaiste jatkuu ja talvi tulee...

Ja tänään olikin sitten jo hieman talvisemmat tunnelmat. Terassin laudat olivat jäässä ja koirien tassuista jäi niihin sulat jäljet, ruohikko ja pihalla olevat lehdet olivat myös jäässä. Kyllä se talvi nyt taitaa tehdä tuloaan. Täytyy kaivaa toppavaatteet esiin.

Ihana aurinko

Olipa tänään ihanan aurinkoinen päivä. Kävimme lasten ja koirien kanssa pitkällä lenkillä. Kesällä tyttö käveli joka paikkaan eikä suostunut istumaan rattaissa eikä niitä tarvinnut edes ottaa lenkille mukaan. Syksymmällä asiaan tuli muutos ja tyttöä olisi pitänyt kantaa joka lenkillä mutta rattaat eivät taas oikein kelvanneet tai sitten hän olisi työntänyt niitä itse. Vatsani lisäksi en jaksanut taikka halunnut kantaa tyttöä sillä hän osaa ja jaksaa kävellä ihan hyvin (olihan hän aiemmin kävellyt samoja matkoja). Jossain vaiheessa muutin tapaani enkä antanut tytön työntää rattaita ajatellen tätä aikaa kun vauva on vaunuissa, ettei tyttö roiku työntöaisassa kiinni kaataen vaunut nurin. Nyt tyttö taas istuu tuplarattaissa oikein mielellään beibiin vieressä :)

Lapset kulkevat kätevästi mukana tuplarattaissa, joissa vauvalle on pehmeä kantokoppa. Rattaissa on isot pyörät, joista etupyörät saa joko lukittua tai kääntyviksi. Rattaat ovat todella ketterät ja liikkuvat kevyesti ja hyvin mutta ovat kuitenkin tukevat. Esimerkiksi pellolla ja niityllä pääsemme oikein hyvin eteenpäin "polkua" pitkin.

Nyt tyttö on taas vaihteeksi kävellyt ihan hyvin itsekin osan lenkistä, mitä nyt välillä karkailee väärään suuntaan ja tarpoo pellolla hurjaa vauhtia eikä edes katso taakse päin kun huudan häntä. Rasittavaa kun sitten saa jättää vaunut tien poskeen ja lähteä juosten koirien kanssa perään.

 

 

 

Tyttö taluttaa Mimosa koiraamme oikein nätisti ja koirakin ilmeisesti tajuaa, että tytön kanssa ei voi käyttäytyä ihan niin villisti kuin muuten. Vaikka tyttö saa taluttaa koiraa vain silloin kun muita ei näy, en luota siihen, että koira pysyisi aisoissa varsinkaan muiden koirien läsnäollessa.

Välillä tytöllä on possu mukana lenkillä. Sille laitetaan Flexi-talutin kaulaan ja tyttö taluttaa sitä koko lenkin. Kotikatumme asukkaat tuntevatkin tytön (meidät) juurikin possun ulkoiluttajana ja kyselevät välillä minne possu on jäänyt mikäli se ei ole mukana :D Tänään possu sai jäädä kotiin mutta voin esitellä teille possun joku päivä.

Ja täytyypä tähän loppuun minunkin mainita likaiset ikkunat niin kuin monet muutkin bloggaajat (ainakin ruotsinkielisten blogien kirjoittajat), kylläpä meidän alakerran ikkunat ovatkin saastaiset... :S

Kenen poika?

Pojan synnyttyä en tunnistanut hänessä mitään tuttua, tarkoitan ulkonäöllisiä piirteitä minusta tai miehestä. Tytön kohdalla tunnistin heti itseni ja siskoni piirteitä hänessä ja vauvakuvamme onkin lähes identtisiä tytön kanssa. Edelleen osa hänen ilmeistään ja eleistään on täysin kopioita omistani ja äitini puhuu usein yhdennäköisyydestämme.

Pojan kohdalla oli siis aivan päinvastoin. Sairaalassa tuntui kummalta katsoa lasta jota ei "tunnistanut". Vaikka missään vaiheessa hän ei tuntunut sillä tavalla vieraalta ettenkö olisi rakastanut häntä tai hän ei olisi tuntunut omalta. Pikkuhiljaa poika tuli tutumman näköiseksi (vaikka tuttuja piirteitä ei edelleenkään näkynyt) ja olisiko ollut noin viikko kotiutumisemme jälkeen kun totesin miehelle, että ei meidän poika olisi voinut minkään muun näköinen ollakaan. Mies myös sanoi, että oli huomannut katseessani ja tavassani katsella ja puhua pojalle muutoksen, ehkä tarvitsin hieman aikaa tutustua poikaan...

Nyt olen ehkä alkanut nähdä pojan silmissä hieman samaa kuin siskoni silmissä, tiedä häntä. Tosin en ole koskaan nähnyt miehen vauvakuvia joten en osaa sanoa olisiko heissä vauvoina yhtäläisyyksiä, mutta ei kyllä mies itse eikä hänen sukulaisetkaan ole tunnistaneet pojassa miehen piirteitä.

Ja Pojan nimestä vielä sen verran, että voi luoja tämä voi olla vaikeaa!! Ristiäiset on varattu syntymäpäivälleni joulukuun alkuun emmekä ole lähelläkään yhteisymmärrystä. Saimme naapuriltammekin lainaan 3 nimikirjaa joissa kahdessa on epätavallisia ja harvinaisia nimiä mutta ei näistäkään ole oikein apua ollut. Meillä on vaan niin erilaiset toivomukset... Itselläni on top 3-listalla Oliver, Benjamin sekä Rafael mutta ei näistä mikään kelpaa miehelle. Vaikka Oliver oli sovittu jo tytön nimeksi mikäli hän olisi ollut poika, mutta nyt se ei sitten enää kelpaa. Nuo kolme nimeä ovat siis semmoisia jolta poika mielestäni näyttää. Miten lapselle voi antaa sellaisen nimen jolta hän ei näytä? Jos hän ei miehen mielestä näytä miltään minun ehdottamistani nimistä ja minun mielestä hän ei näytä miltään miehen nimiehdotuksilta...