Irti tutista!

Meillä alkoi tutista vieroittaminen eilen ihan vahingossa. Olimme äitini luona viettämässä itsenäisyyspäivää ja tyttö nukkui päiväunensa siellä. Kotona huomasimme tutin jääneen mummolaan ja päätimme kokeilla mten nukkumaan meno onnistuu ilman sitä. Meillä on muutama vanha ja todella ällö tutti tallella, että olisimme pärjänneet yön mutta tyttö nukahti yllättävän helposti.

Vähän aikaa hän höpötteli itsekseen ja huuteli mammaa ja pappaa mutta samalla lailla hän saattaa tehdä myös tutin kanssa. Selitimme hänelle, että tutti jäi mummon luokse ja tyttö voisi nukkua ilman sitä. Kerran hän heräsi yöllä ja parkaisi muutaman kerran mutta jatkoi uniaan saman tien. Aamulla tyttö heräsi pari tuntia normaalia aiemmin ja hetken makoiltuaan meidän sängyssä hän halusi takaisin omaan sänkyyn nukkkumaan ja tyytyi samaan "tutti jäi mummolle" selitykseen ja kehuihin siitä, kuinka hyvin hän oli nukkunut koko yön.

Aamupäivä meni todella hyvin ja tyttö oli hyväntuulinen ja iloinen. Söi hyvin ja meni kiltisti nukkumaan. Mutta. Ensin tyttö huuteli "normaalisti" mammaa ja höpötteli itsekseen reilun tunnin. Käytin häntä vessassa ja annoin vettä. Pikkuhiljaa huudot kävivät hermostuneemmiksi ja lopulta tyttö itki ja halusi pois sängystä. Tätä kesti noin tunnin ja rauhoittelin tyttöä ja kerroin mitä tekisimme tytön päiväunien jälkeen (yleensä mieleisen asian odottaminen auttaa). Lopulta yläkerta hiljeni ja tyttö nukkui, jipii! Nyt mennään toista iltaa ilman tuttia ja tyttö nukahti saman tien, ilman ääntäkään.

Tutista vieroittaminen alkoi todella lupaavasti ja huomattavasti helpommin kuin olimme odottaneet. Tarkoitus oli toteuttaa vieroittaminen vasta miehen talvilomalla kun molemmat olemme kotona mutta jos yöt sujuu näin hyvin ei ongelmaa ole :)

Viime viikonloppuna

Perjantaina kävin työpaikallani hieronnassa, siis ihan oikeassa hieronnassa!! Ihan oikealla hierojalla! :)

Lauantaina juhlistimme pyhäinpäivää sekä Halloweeniä äitini ja siskoni kanssa. Saimme ystävältämme Delicard-lahjakortin, jota hän ei itse ollut kerennyt käyttämään ja se oli vanhentumassa joten tilasimme hieman ruokia kotiin. Tilasimme siian mätiä, najadilohta (mitä se sitten lieneekään, oli jotain kylmäsavustettua) sekä ankan rintaa. Ruoat tulivat meille raakoina, valmistamattomina. Mädin lisukkeeksi hankimme vain smetanaa ja sipulia, kalan kanssa söimme saaristolaispaloja ja salaattia mutta ankan rinnan valmistimme netistä etsityn ohjeen mukaan.

 Hunajapaahdettu ankanrinta (ohje täältä):

Ankanrintaa

Hunajaa

Suolaa ja pippuria

Kuivaa ankan rinta hyvin paperilla ja viillä salmiakkikuvio rasvaan, koita olla leikkaamatta lihaan asti. Ripottele kuivalle rasvalle hieman suolaa ja pistä kuivalle ja kuumalle teflonpannulle, rasvapuoli alaspäin. 

 Laske pannun lämpöä tässä vaiheessa vähän, ja ravistele pannua ihan siltä varalta että jää kiinni (ei pitäisi jäädä).

Paista rasvapuolelta noin 8-10 minuuttia, kunnes rasva on kullanruskeaa. Käännä hetkeksi pannulla toisin päin. 

Nosta uunivuokaan rasvapuoli ylöspäin, laita rintafileen päälle ruokalusikallinen hunajaa ja vähän mustapippuria. 

Pistä uuniin vajaaksi 10 minuutiksi 200 asteeseen. Nosta sen jälkeen folioon hetkeksi lepäämään ennen kun leikkaat siivuiksi.

Appelsiini-balsamikastike:

Appelsiinimehu 2,5 dl

Balsamiviinietikka 1 dl 

Sokeri 2-3 rkl 

Raastettu appelsiininkuori 1-2tl

Sekoita kaikki ainekset kattilassa ja keitä. Varo ettei kastike pala pohjaan. Keitä kastiketta kunnes nestettä on enää alle desi ja koostumus näyttää vähän siirapilta.

Kastike on melko hapokas ja makea, mutta esimerkiksi ankan kanssa se sopii todella hyvin, koska ankka on itsessään rasvainen.

En tiedä keitimmekö kastiketta liian miedolla lämmöllä aluksi peläten pohjaan palamista, mutta meni todella pitkään ennen kuin kastike muuttui yhtään paksummaksi ja siirappimaiseksi. Sittenhän se jämähtikin todella nopeasti (kun nostimme lämpötilaa) paksuksi siirapiksi (paksumpaa kuin ruokablogin kuvassa).

Täytyy todeta, että ankan rinta oli kyllä melkoinen pettymys. Sitä kun on aina kehuttu niin suureksi herkuksi, niin en nyt tiedä. Itse lihan maku oli mielestäni hieman tunkkainen jos niin voi sanoa, ehkä jotenkin maksamainen :) Valmistimme lihan juuri sen takia melko neutraalin reseptin mukaan, että lihan oma maku tulisi esiin eikä peittyisi raskaiden kerma- tms. kastekkeiden alle. Kala oli taivaallista (kuten kylmä- ja lämminsavukalat mielestäni aina) ja ilmeisesti mätikin oli oikein maukasta, itse en siitä välitä.

Jälkiruoaksi tein Halloweenhenkisiä lakritsimuffinsseja Kinuskikissan ohjeen mukaan. Ihan yhtä kauniita ei minun muffinsseista tulleet. Ja oranssin kuorrutteen värjäsin nestemäisillä elintarvikeväreillä (punainen ja keltainen) ja mielestäni niistä tuli kuorrutteeseen makua :( Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein muffinsseja tai cupcakeseja. Ajattelin tehdä niitä pojan ristiäisiin, joten tarvitsin hieman harjoitusta. 

Pukeuduimme myös lapsia (lue: tyttöä) varten ja kävimme näyttäytymässä naapurissa. Meet my family!

 Äiti, the kissanainen (ehkä hieman isot korvat...)

 Tyttö, the pumpkin (paidan helma lähtenyt toppausten alta irti)

 Poika, the tired pirate

 ja Isä, the mustanaamio

Naapurit tulivat vielä istumaan iltaa meille tytön mentyä nukkumaan ja sunnuntaina kävimme miehen tädin luona, jossa vilskettä riitti 7 lapsen kanssa.

Tyttö oli yllättävän rauhallinen ja hoivasi pehmoleluja, näissä alimmissa teletappia (en valitettavasti/onneksi tiedä hänen nimeään) hyssytyllään olalla ja syötetään pullosta tai annetaan tuttia. Kotona nukkeja yleensä imetetään :)

Ihana aurinko

Olipa tänään ihanan aurinkoinen päivä. Kävimme lasten ja koirien kanssa pitkällä lenkillä. Kesällä tyttö käveli joka paikkaan eikä suostunut istumaan rattaissa eikä niitä tarvinnut edes ottaa lenkille mukaan. Syksymmällä asiaan tuli muutos ja tyttöä olisi pitänyt kantaa joka lenkillä mutta rattaat eivät taas oikein kelvanneet tai sitten hän olisi työntänyt niitä itse. Vatsani lisäksi en jaksanut taikka halunnut kantaa tyttöä sillä hän osaa ja jaksaa kävellä ihan hyvin (olihan hän aiemmin kävellyt samoja matkoja). Jossain vaiheessa muutin tapaani enkä antanut tytön työntää rattaita ajatellen tätä aikaa kun vauva on vaunuissa, ettei tyttö roiku työntöaisassa kiinni kaataen vaunut nurin. Nyt tyttö taas istuu tuplarattaissa oikein mielellään beibiin vieressä :)

Lapset kulkevat kätevästi mukana tuplarattaissa, joissa vauvalle on pehmeä kantokoppa. Rattaissa on isot pyörät, joista etupyörät saa joko lukittua tai kääntyviksi. Rattaat ovat todella ketterät ja liikkuvat kevyesti ja hyvin mutta ovat kuitenkin tukevat. Esimerkiksi pellolla ja niityllä pääsemme oikein hyvin eteenpäin "polkua" pitkin.

Nyt tyttö on taas vaihteeksi kävellyt ihan hyvin itsekin osan lenkistä, mitä nyt välillä karkailee väärään suuntaan ja tarpoo pellolla hurjaa vauhtia eikä edes katso taakse päin kun huudan häntä. Rasittavaa kun sitten saa jättää vaunut tien poskeen ja lähteä juosten koirien kanssa perään.

 

 

 

Tyttö taluttaa Mimosa koiraamme oikein nätisti ja koirakin ilmeisesti tajuaa, että tytön kanssa ei voi käyttäytyä ihan niin villisti kuin muuten. Vaikka tyttö saa taluttaa koiraa vain silloin kun muita ei näy, en luota siihen, että koira pysyisi aisoissa varsinkaan muiden koirien läsnäollessa.

Välillä tytöllä on possu mukana lenkillä. Sille laitetaan Flexi-talutin kaulaan ja tyttö taluttaa sitä koko lenkin. Kotikatumme asukkaat tuntevatkin tytön (meidät) juurikin possun ulkoiluttajana ja kyselevät välillä minne possu on jäänyt mikäli se ei ole mukana :D Tänään possu sai jäädä kotiin mutta voin esitellä teille possun joku päivä.

Ja täytyypä tähän loppuun minunkin mainita likaiset ikkunat niin kuin monet muutkin bloggaajat (ainakin ruotsinkielisten blogien kirjoittajat), kylläpä meidän alakerran ikkunat ovatkin saastaiset... :S

Kotona

Pääsimme kotiin tiistaina, kahden vuorokauden sokereiden seurailun jälkeen. Pojan verensokereita mittailtiin kome kertaa päivässä hänen suuren koon vuoksi. Hän on saanut kohdussa napanuoran kautta hyvin ravintoa ja siitä oltiin nyt huolissaan, että saako hän tarpeeksi ravintoa myös kohdun tällä puolen. Kyllä sai ja arvot olivat erinomaiset koko ajan.

Tyttö tuli mummon kanssa sairaalaan jossa hän ensin tuli hyvin varovaisesti tervehtimään meitä, hänestä näki päälle päin kuinka jännittynyt hän oli. Huoneessa hän halusi saman tien nähdä beibiin ja hetken katsottuamme vauvaa sängyssä tyttö halusi pikkuveljen syliin. Pikkuveli sai pajon pusuja ja silityksiä eikä asiassa vaikuttanut olevan mitään epäselvää. Aivan kuin tyttö olisi ymmärtänyt asian täysin, vatsaani hän ei ole kokeillut tai kysellyt sen beibin perään kertaakaan, vauvahan on nyt täällä.

Koirat tulivat myös kotiin hoitopaikasta tiistaina ja uroskoira oli taas kovin kiinnostunut vauvasta. Narttu jatkaa myös samaa linjaa kuin viimeksi eli kieltää koko asian, toivoo kai, että kun hän ei huomioi koko vauvaa se häviää. Harmi ettei viime kerralla toiminut, mutta jospa tällä kertaa... :)

Melkoista hulinaa tämä kahden lapsen perhe-elämään totuttelu on ollut. Eilen tyttö oli huonolla tuulella koko päivän ja kiukutteli lähes kaikesta. Vauvasta hän kuitenkin oli kiinnostunut ja halusi helliä koko ajan. Tänään tyttö onkin ollut kuin enkeli ja päivä sujui mukavasti, kävimme jopa koko perheen voimin pienellä käveyllä. Tyttö on niin suloinen ja kiltti pikkuveljen suhteen. Heti herättyään hän kyselee beibiin perään ja haluaa antaa tälle pusun. Heti sairaalassa aloin opettaa pojalle perheemme tapaa, eskimopusuttelua, sillä se on hyvin aktiivisesti käytössä ja tyttöhän aloitti myös tämän saman oma-aloitteisesti pikkuveljen kanssa. Meillä eskimopusuttelusta puhutaan ruotsiksi sanoilla att nosas.

Yöt on mennyt melko vähäunisesti, vauva on nostattanut maitoa aktiivisesti ja luulen, että hän on myös tuntenut olonsa turvattomaksi omassa sängyssään, sillä vieressäni hän nukkuu ihan hyvin mutta korisängyssään ei. Ja minä taas en oikein ole mikään perhepedissä nukkuja... Tänään olemme nukuttaneet poikaa sängyssä päiväsaikaan olohuoneessa jotta hän tottuisi sänkyyn ja ehkä nukkuisi myös yöllä siinä.

Mutta on tämä ihanaa! Poika on aivan ylisuloinen ja mahtava tyyppi, niin samanlainen kuin siskonsa mutta kuitenkin niin erilainen. Niin poika. Olen onnellinen!

Ei mitään kiirettä!

Lapsella siis maailmaan, tainnut tulla äitiinsä kun ottaa asiat niin lungnisti... Mutta voisi jo pikkuhiljaa tapahtua jotain! Eilen illalla ja alkuyöstä supisteli taas noin 12 minuutin välein ja osa oli jo kivuliaita, mutta sitten ne taas loppuivat (tai 2 panadolia aiheutti sen etten tuntenut enää niitä ja nukuin joten kuten hyvin). Aamupäivällä supistuksista ei ollut tietoakaan ja otin lenkille mukaan rattaat, että sain käveltyä kunnon vauhtia. Ei mitään.

Päivä menikin sitten itkiessä kun tyttö ei suostunut nukkumaan ja kiukutteli ja oli aivan mahdoton ja heitteli tuttia sängystä koko ajan. Otin hänet välillä pois sängystäkin ja riiviömeno jatkui. En tiedä johtuiko itkukohtaukseni väsymyksestä, hormooneista, pettymyksestä ettei synnytyksen suhteen tapahdu mitään vai pettymyksestä itseeni etten jaksa paremmin ja ole kärsivällisempi äiti. En muista milloin olisin itkenyt yhtä paljon, eikä sille meinannut tulla loppua. Lopulta, melkein kolme tuntia ensi yrityksen jälkeen, tyttö nukahti ja sain itse rauhoittua. Tyttö oli pakko pistää nukkumaan, en olisi jaksanut, hermoni ei olisi kestänyt ja mielessäni kävi jo vaikka minkälaisia ikäviä ajatuksia. Pelottavaa mitä väsymys ja turhautuminen saavat aikaan. Sillä hetkellä tuntui kaikista turvallisimmalta antaa tytön huutaa hetki tuttinsa perään omassa sängyssä kun minä keräsin itseäni ja rauhoituin. Onneksi ilta sujui sitten todella hyvin.

Nyt iltaa kohden supistuksia on tullut taas hyvin epäsäännöllisesti mutta ne ovat melko kivuliaita. Ehkä se on parempi, että kaikki tapahtuu näin hitaasti ja hissukseen jos kohdunsuu vaikka pehmenisi ja aukeaisi jo jonkin verran ja sitten kun kunnon supistukset alkavat ei olisi enää niin paljon "työtä" jäljellä. Kun viimeksi kunnon kivuliaat supistukset alkoivat saman tien rytinällä ja niitä kestikin sitten kauan. Vaikka kovin turhauttavalta tämäkin odottelu tuntuu!

Mikä vaivaa?!

En ymmärä mikä ihmeen kausi tytöllä nyt on. Joka ikinen ilta on yhtä taistelua nukahtamista vastaan. Nukkumaan menoa vastaan en voi sanoa, että tyttö tappelisi sillä hän menee kiltisti iltatoimien jälkeen sänkyynsä ja on väsynyt mutta hän pyörii ja hyörii sängyssään, riisuu pyjaman, heittelee tavaroita lattialle tai vaan pölisee ja huutelee sängyssään. Välillä olisi muka pissahätä mutta kun käymme vessassa ei mitään kuitenkaan tule. Nyt olemmekin vähentäneet tytön luona käymistä koska siitä ei ole ollut mitään hyötyä ja tuntuu, että hän vain yrittää pompotella meitä. Ja kun hänellä ei ole mikään hätä eikä hän esim. itke tai huuda hätäisesti. Välillä päiväunille mennessä on sama homma ja päiväunet venähtävätkin siksi silloin tällöin liian myöhäisiksi. Mutta esim. tänään ei ole sitä taustalla ja kaiken järjen mukaan tytön pitäisi nukahtaa nomaaliin rytmiin.

Ollaankin miehen kanssa mietitty voisiko tämä jotenkin liittyä uhmaan, jos tyttö yrittää tällä tavalla kontrolloida meitä juoksuttamalla meitä hänen luonaan, käyttäen häntä vessassa tai antaen vettä... Mitään muuta selkeää syytä en keksi. Täytyy kysyä seuraavalla neuvolakerralla (omalla tai vauvan, kumpi kerkeää ensin) mielipidettä ja neuvoja tilanteen hoitamiseen, mikäli se vielä jatkuu.

Nyt on ollut hiljaista noin 20 minuuttia...

Tyttöni mun

Tyttö pitää koiristamme niin kovasti, varsinkin tyttökoira Mimosasta jota hän haluaisi sylitellä ja halia koko ajan. Mimosa, tai kuten tyttö häntä kutsuu Misa, ei aiemmin ole oikein lämmennyt tytön syliin kutsuille vaikka käykin pusuttelemassa tyttöä välillä ja kyllä tykkää tytöstä ihan salaa. Tässä joku päivä yllätyinkin kun koira meni kiehnäämään lattialla leikkivän tytön luokse ja lopulta kellahti tytön syliin ja makoili siinä pitkän tovin. Voi sitä onnea joka tytöstä huokui, ei meinannut silitykset, halaukset ja pusut riittää.

Molemmat tyttöni

EI!

Miten saan sanan EI ja sen merkityksen menemään perille uhmaavalle puolitoistavuotiaalle?! Tässä oli jo tovi kun tyttö oli todella kiltti, ei uhmannut, totteli ja kuunteli mitä hänelle sanottiin mutta tämä viikko on taas ollut aivan toisesta ääripäästä, aivan hanurista jos minulta kysytään. Tyttöä saa kieltää useaan otteeseen, joka kerta hieman tiukemmin ja vihaisemmin mutta ei auta, tyttö uittaa käsiään koirien vesikupissa, hakkaa kannettavani näppäimistöä tai repii näppäimiä irti, tekee kukille muodonmuutosta tai repii koiria turkista. En tiedä johtuuko raskaudsta vai onko tyttö röyhkeämpi kuin aiemmin mutta hermoni eivät kestä tuota lainkaan. Usein huomaan karjuvani EI:tä tai EI SAA:ta kunnes tyttö täytyy käydä kirjaimellisesti siirtämässä pois kielletystä touhusta. Ja minä pihisen kiukusta! Hetken päästä taas tunnen huonoa omatuntoa siitä, etten ollut maltillisempi ja hoitanut tilannetta rauhallisemmin.

Nyt ehkä saan itsestään selviä tai ehkä jopa lohduttavia kommetteja siitä, että tämä kuuluu kehitykseen ja, että kaikki vanhemmat joutuvat kokemaan saman mutta kertokaa minulle miten käsittelen tätä asiaa. Jatkanko EI:n karjumista siinä toivossa, että se joku päivä menee perille vai pitääkö minun laskeutua lapsen tasolle, kuten kaiken maailman Nanny 911 ohjelmissa, ja selittää miksi tyttö ei saa vääntää koiran tassuja tai työntää sohvan alta kaivamaansa tietokoneen virtajohtoa suuhunsa. Tätä selittämistäkin meillä harrastetaan, mutta usein akuuteissa ja mahdollisesti vaarallisissa tai suurta tuhoa aiheuttavissa tilanteissa karjuminen on ensimmäinen spontaani reaktio.

Mutta kyllä meillä on ollut hyviäkin hetkiä tällä viikolla, kaiken kielletyn ja uhmaamisen ohella. Tyttö jakelee hellyydenosoituksiaan ahkerasti ja saankin napakoita halauksia ja isoja pusuja päivittäin ja tyttö haluaa tulla syliin lukemaan tai muuten vaan istuskelemaan. Pehmolelut (ja välillä myös muut lelut), kirjojen eläimet ja vauvat sekä tytön oma kuva portaikossa saavat myös pusuja mahastani/beibiistä nyt puhumattakaan. <3

Rv 30+0

Ja enää 10 viikkoa laskettuun aikaan, iiks! Oma oloni on ollut hyvä, todella hyvä itse asiassa. Pelkäsin, että tämä raskaus olisi vaivoiltaan pahempi kuin ensimmäinen mutta toisin kävi. Viimeksi olin tässä vaiheessa ollut sairaslomalla jo muutamia pätkiä ensin selän takia ja myöhemmin käsien puutumisen ja särkemisen vuoksi. Toki nytkin on silloin tällöin hieman selkäkipuja jolloin tietyt liikkeet aiheuttavat ilkeitä vihlaisuja ja liikkuminen on melko jäykkää, mutta ei mitään siihen verrattuna kun viimeksi en päässyt yhden viikonlopun aikana sohvalta ylös enkä pystynyt kääntämään kylkeä sängyssä.

Kädetkin ovat pysyneet kunnossa eikä pahempaa turvotusta ole vielä havaittavissa. Kuumat ilmatkin varmasti aiheuttavat osansa turvotuksesta nyt mutta jopa sormukset mahtuvat vielä sormiin. Liitoskipuja on silloin tällöin, varsinkin jonkin raskaan rasituksen jälkeen, esim. keilailu ei ehkä ollut ihan paras ajanviete tässä pari viikkoa sitten kun vietimme parisuhdeaikaa miehen kanssa :) mutta nekään eivät ole vielä jatkuvia vaan tulevat ja menevät taas ohi. Myöskään ummetus taikka närästys ei vaivaa lainkaan, vaikka viimeksi kärsin molemmista. Tosin en syö vielä rautatabletteja kun viimeksi hemoglobiini oli vielä sen verran hyvä. Ilmeisesti ne saattavat aiheuttaa kovaa vatsaa ja ummetusta joten saa nähdä...

Rv 30+0

Tällä hetkellä olen kuitenkin paljon väsyneempi kuin esim. viitisen viikkoa sitten. Alkukesästä tuntui, että minulla oli energiaa loputtomiin ja jaksoin vähillä unilla ilman päiväunia jne. mutta nyt jos yöunet jäävät vähille joudun torkahtamaan tytön päiväunien aikaan.

En myöskään meinaisi jaksaa tätä loputonta kodinhoitorumbaa: siivousta, ruoanlaittoa, pyykinpesua, koirien ulkoilutusta. Tai jos joutuisin tekemään vain noita eikä hoitaa, viihdyttää ja syöttää tyttöä siinä samalla niin varmaan jaksaisinkin paremmin mutta nyt tuntuu, että kaikki kaatuu minun niskaani. Minä olen päivät kotona jolloin kodin odotetaan olevan sen näköinen, että joku on tehnytkin siellä jotain. Mies tekee remonttia työnsä ohella jolloin muut työt automaattisesti jäävät enemmän minun vastuulle ja eihän se muuten voisikaan olla. Mutta jotenkin en vain jaksaisi nyt. En kaipaa mitään hemmottelulomia vaan sitä, että joku muu tekisi ruoan, siivoaisi kaikki lelut ja vaatteet lojumasta lattioilta sen miljoona kertaa päivässä, käyttäisi koirat ja lapsen lenkillä edes kerran päivässä (ei ole enää ihan helppoa kun tyttö ei meinaa viihtyä rattaissa ollenkaan vaan haluaa kävellä itse eikä koirat jostain syystä osaa käyttäytyä tällä hetkellä vaan riekkuvat kuin hullut remmissä). Mutta ehkä tämä tästä!

Positiivista kuitenkin on se, että kaikki on sujunut raskaudessa todella hyvin, vauva on voinut erinomaisesti eikä kertaakaan ole tarvinnut olla huolissaan mistään. Myös tyttö on ollut viime viikkoina paljon iloisempi ja hyväntuulisempi eikä uhmakohtauksia ole ollut kuin todella harvoin. Päivät ovat sujuneet helposti ja leppoisasti hänen kanssaan. Ja kaiken lisäksi olen päässyt takaisin suosioon, Thaimaan matkan jälkeen pappa oli kaikki kaikessa eikä mamma kelvannut mutta nyt minuakin huudellaan ja vaaditaan ja halaillaan ja pussaillaan ja halutaan syliin. Sydän meinaa välillä pakahtua kun tyttö tulee yhtäkkiä halaamaan kovaa ja muiskauttaa ison pusun ja vielä silittää tai kesken leikin tuleekin eteeni seisomaan ja sanoo famn! <3

Kesälomalla vol.2

Etelä Karjalasta jatkoimme matkaa Etelä Pohjanmaalle, Ähtäriin, miehen sukulaisten luokse. Siellä vietimme muutaman päivän ja kävimme mm. Ähtärin eläinpuistossa sekä Tuurissa Keskisen ostosparatiisissa :)

Eläinpuistossa näimme kaikki eläimet ja pidimme paikasta kovasti. Kun olemme aiemmin käyneet Korkeasaaressa (pari vuotta sitten) tuntuu ettei eläimiä näe laisinkaan. Toki Ähtärissä sai kävellä paljon ja sää oli kuuma ja helteinen, mutta pärjäsimme. Tyttö piti erityisesti lainattavista kärryistä, joita hän vuoroin työnsi tai veti itse ja vuoroin istui kyydissä.

Matkamme jatkui vielä Pirkanmaalle, miehen isovanhempien mökille, ennen kuin palasimme kotiin. Mökillä olimme vain yhden yön ja yhden kokonaisen päivän emmekä kerenneet tehdä oikein muuta kuin asettua taloksi. Lokit pesivät taas rantakalliolla ja pitivät vahtia pikkumökin savupiipun päällä. Tyttö leikki hiekkalaatikossa ja olisi koko ajan ollut menossa veteen. Mökin "ranta" on lasten kannalta hyvin hankala sillä koko ranta on pelkkää kalliota (itse asiassa koko mökin toinen puoli on kalliota), ja tytön perässä sai juosta jatkuvasti.

Kesälomalla vol.1

Laitan nyt hieman kesälomakuvia, muutamassa erässä ettei tule niin pitkää juttua yhdellä kertaa. Aloitetaan siis juhannuksesta:

Juhannusta vietimme naapureidemme kanssa heidän (naapurimiehen vanhempien) mökillään Saimaan rannalla, Lappeenrannan lähellä. Paikka oli todella hieno ja joka ilta/yö saimme nauttia upeista auringonlaskuista (niistä on miljoona kuvaa). 

Olimme mökillä melkein viikon ja saimme rentoutua ja nauttia luonnosta sekä maaseudun rauhasta. Juhannusaattona lippu nostettiin "salkoon" ja myös koirat nauttivat olostaan kun saivat juosta vapaana ja uida mielin määrin. Ainoa miinuspuoli oli punkit, joita mökillä oli riesaksi asti. Meihin ihmisiin ei onneksi tarttunut yksikään mutta koirista niitä sai poistaa jopa kymmeniä päivässä punkkikarkotteista huolimatta. Alkuun koirilla oli punkkipannat mutta koska ne eivät tuntuneet tehoavan kävimme hakemassa apteekista Frontline liuosta, jota olemme käyttäneet aikaisempina vuosina hyvin tuloksin, ja kyllä kiinnittyneet punkit vähenivät jonkun verran.

Kävimme myös tutustumassa Lappeenrantaan, joka osoittautui oikein mukavaksi kesäkaupungiksi. Kävimme mm. hiekkalinnassa, linnoituksessa, satamassa sekä torilla.

Tyttö ihaili hiekkataideteoksia ja viihtyi pomppulinnassa, jota kokeili ensimmäistä kertaa. Hiekkalinnan alueella oli myös muuta aktiviteettia lapsille, kuten iso hiekkalaatikko, liukumäet, ketjukaruselli, juna sekä seikkailurata jonne me aikuiset olisimme halunneet mennä :)