Nimetty

Poika sai nimen viime viikonloppuna ja lopputulokseen päädyttiin lopulta ihan ilman perheriitaa. Toinen ja kolmas nimi löytyi hyvin kivuttomasti mutta kutsumanimeä vatvottiin kyllä niin pitkään kuin mahdollista. Toinen päänvaivaa tuottanut asia oli kummit. Meillä on paljon tuttuja mutta ihan läheisiä ystäviä on vähemmän. Ja muutama pitkäaikaisimmista ystävistä on sellainen joita emme välttämättä kummeiksi halua. Vaikka lapsemme ovat kastettuja emme kuitenkaan odota kummeilta kristillistä kasvatusta, vaan lähinnä sitä, että lapset tapaavat kummejaan, tuntevat heidät ja saavat viettää aikaa heidän kanssaan. Tässä karsiutui jo jokunen vaihtoehto pois ja kun vielä lisättiin moraali, käytös sekä elämäntavat tai-tyyli listaan karsiutui taas joku. Ja ei, parisuhde ja/tai omat lapset (kenelläkään läheisistä ystävistämme ei vielä ole lapsia) eivät olleet kriteereinä. On vain olemassa tiettyjä ihmisiä joita emme lapsiemme kummeiksi halua.

Molemmilla lapsilla on kolme kummia, joista pojan yksi kummi ei kuulu kirkkoon (kahden täytyy kuulua). Olisimme alun perin halunneet pyytää naapureitamme (olemme tunteneet 2 vuotta) pojan kummeiksi mutta ajattelimme sen aiheuttavan närää, jos emme pyydä lapsuudenystäviämme. Totuus vain on, että tapaamme naapureita niin paljon useammin ja ainakin aikaisemmin he ovat osoittaneet suurempaa kiinnostusta lapsiamme kohtaan ja tyttö rakastaa naapureita. Näin jälkeenpäin vaikuttaa kuitenkin siltä, että teimme ihan hyvän valinnan. Yksi pojan kummeista on useaan otteeseen kertonut ylpeänä muille kummipojastaan ja toinen suunnitteli jo, kuinka hän vie pojan festareille sitten joskus. Ja onpahan meillä ainakin kaksi varteenotettavaa ehdokasta mikäli kolmas lapsi joskus tulee :)

Meillä poika joutui pukeutumaan mekkoon, sillä halusin, että poika kastetaan samassa sukumme perintökastemekossa kuin tyttökin. Minut ja siskoni, osa serkuistani, äitini ja hänen 8 sisarustaan sekä äitini äiti on kastettu tuossa samassa mekossa. Kuvia emme ole vielä saaneet ristiäisistä ystävältämme, joka toimi valokuvaajana.

Kenen poika?

Pojan synnyttyä en tunnistanut hänessä mitään tuttua, tarkoitan ulkonäöllisiä piirteitä minusta tai miehestä. Tytön kohdalla tunnistin heti itseni ja siskoni piirteitä hänessä ja vauvakuvamme onkin lähes identtisiä tytön kanssa. Edelleen osa hänen ilmeistään ja eleistään on täysin kopioita omistani ja äitini puhuu usein yhdennäköisyydestämme.

Pojan kohdalla oli siis aivan päinvastoin. Sairaalassa tuntui kummalta katsoa lasta jota ei "tunnistanut". Vaikka missään vaiheessa hän ei tuntunut sillä tavalla vieraalta ettenkö olisi rakastanut häntä tai hän ei olisi tuntunut omalta. Pikkuhiljaa poika tuli tutumman näköiseksi (vaikka tuttuja piirteitä ei edelleenkään näkynyt) ja olisiko ollut noin viikko kotiutumisemme jälkeen kun totesin miehelle, että ei meidän poika olisi voinut minkään muun näköinen ollakaan. Mies myös sanoi, että oli huomannut katseessani ja tavassani katsella ja puhua pojalle muutoksen, ehkä tarvitsin hieman aikaa tutustua poikaan...

Nyt olen ehkä alkanut nähdä pojan silmissä hieman samaa kuin siskoni silmissä, tiedä häntä. Tosin en ole koskaan nähnyt miehen vauvakuvia joten en osaa sanoa olisiko heissä vauvoina yhtäläisyyksiä, mutta ei kyllä mies itse eikä hänen sukulaisetkaan ole tunnistaneet pojassa miehen piirteitä.

Ja Pojan nimestä vielä sen verran, että voi luoja tämä voi olla vaikeaa!! Ristiäiset on varattu syntymäpäivälleni joulukuun alkuun emmekä ole lähelläkään yhteisymmärrystä. Saimme naapuriltammekin lainaan 3 nimikirjaa joissa kahdessa on epätavallisia ja harvinaisia nimiä mutta ei näistäkään ole oikein apua ollut. Meillä on vaan niin erilaiset toivomukset... Itselläni on top 3-listalla Oliver, Benjamin sekä Rafael mutta ei näistä mikään kelpaa miehelle. Vaikka Oliver oli sovittu jo tytön nimeksi mikäli hän olisi ollut poika, mutta nyt se ei sitten enää kelpaa. Nuo kolme nimeä ovat siis semmoisia jolta poika mielestäni näyttää. Miten lapselle voi antaa sellaisen nimen jolta hän ei näytä? Jos hän ei miehen mielestä näytä miltään minun ehdottamistani nimistä ja minun mielestä hän ei näytä miltään miehen nimiehdotuksilta...

Pikkuveljen syntymä

Kuten kirjoitin aiemmin, tällöin ja tällöin minulla oli epäsäännöllisen säännöllisiä supistuksia on/off muutamana päivänä ennen synnytystä. Perjantai-lauantai välisenä yönä supistukset koveni niin etten pystynyt nukkua loppuyöstä. Supistukset jatkuivat vielä aamupäivällä mutta loppuivat taas kuin seinään. Päivällä meillä oli vieraita joten en kerennyt nukkua päiväunia ja sitten supistukset alkoivat taas viiden maissa iltapäivällä. Ne tulivat vaihtelevasti 7 ja 23 minuutin välein ja kovenivat iltaa kohden. Keskiyöllä supistukset tulivat jo alle 10 minuutin välein ja yhden maissa soitin sairaalaan. Siellä sanottiin, että sitten kun supistukset tulevat 5 minuutin välein ja ovat todella kipeitä voimme tulla. Soitin äidilleni joka oli valmiustilassa kotonaan, että hän voisi lähteä tulemaan meille mikäli meille tulisi lähtö (jolta alkoi tosiaan tuntua). Menin suihkuun jossa lämmin vesi helpotti alavatsalla voimistuvia supistuksia ja mies istui kylppärissä seuranani kellottamassa supistuksia tällä ohjelmalla. Se oli todella kätevä kun siitä myös näki supistusten keston. Joskus kolmen maissa supistuksia oli tullut puolitoista tuntia alle 5 minuutin välein ja aloimme tehdä lähtöä sairaalaan. Äitini oli jo saapunut meille ja hänelle oli pedattu peti. Soitin sairaalaan ja ilmoitin tulostamme ja meidät toivotettiin tervetulleiksi vaikka eivät tienneet minne sijoittavat meidät :S

Sairaalaan saavuimme klo. 04.00 ja pääsimme synnytyssaliin nr. 2, emmekä siis päässeet ammeelliseen saliin tälläkään kertaa. Minut kytkettiin piuhoihin ja vauvan sydänääniä ja supistuksia seurailtiin 40 minuuttia, samalla minut tutkittiin ja kohdunsuu oli vaivaiset 2-3 cm auki ja kohdunsuu oli takana. Ja me kun olimme varmoja, että tällä kertaa synnytys on edennyt huomattavasti pidemmälle koska supistuksia tuli niin tiuhaan (viimeksi ei mennyt alle 5 minuutin kuin vasta ihan loppuvaiheessa), taisin jopa lausua kirosanan ääneen kuulessani tuloksen. Hetken päästä menin suihkuun jossa supistukset taas yltyivät ja minulla alkoi olla todella huono (oksettava) olo. Lantioni ja pakarani alkoivat krampata ja kätilö käski minut pois suihkusta lepäämään. Hän sai minut suostuteltua kokeilemaan ilokaasua. Viimeksi se toimi mutta nyt olin skeptinen koska minua oksetti ja pelkäsin, että ilokaasu pahentaa huonoa oloani. Sain myös aquarakkulat alaselkään ja pakaroihin (niiden laitto sattui huomattavasti enemmän kuin viimeksi alavatsalle), jotka kramppasivat, sekä akupunktioneulat käsiin. Tällöin kello oli n. 6.15-7.00.

Supistukset tulivat paljon harvemmin makuuasennossa ja kätilö olikin sitä mieltä, että minun kannattaa levätä pidentyneet välit ja kertoi, että makuuasennossa/levossa tulevat supistukset ovat paljon tehokkaampia kuin pystyasennossa. Ja minä tyhmä olin uskonut anoppia joka sanoi juuri päinvastaista ja ollut pystyssä ja liikkeessä lähes koko kotonaolon ajan kun supisteli pahemmin, argh! Vaikka olin kyllä lukenut, että alkuvaiheessa levossa supistelu on tehokasta mutta jotenkin kuvittelin synnytyksen olevan sen verran pidemmällä, että liike olisi parasta... No, tiedänpähän ensi kerralla jos semmoinen vielä tulee :)

Välillä istuskelin keinutuolissa ja pärjäsin ilokaasulla aika hyvin vaikka olin pyytänyt epiduraalia jo aiemmin (klo. 6.15). Sitä ei haluttu antaa ettei synnytys hidastu/keskeydy. Seitsemän jälkeen kätilö vaihtui ja iloksemme saimme synnytyssuunnitelmasta tutun kätilön. Hän oli todella mukava ja kannustava. Klo. 8.15 tallustelin vessaan ja istuessani pöntölle kuului ja tuntui pieni naps ja lapsivedet meni. Viimeksi kalvot puhkaistiin eikä sillä oikein ollut minkäänlaista vaikutusta. Nyt kyllä huomasin, että supistukset alkoivat selvästi paheta ja jossain vaiheessa en enää pystynyt rentoutua lainkaan ja kiemurtelin sängyssä koko alavartalo krampaten. Pyysin epiduraalia uudemman kerran ja kätilön tutkittua minut hän totesi, että olen 5 cm auki ja epiduraalin voisi laittaa. Anestesialääkäri pyydettiin paikalle klo. 9.36 ja 10-15 minuuttia myöhemmin pystyin taas rentoutua. Vauvalle laitettiin pinni päähän mittaamaan sydämen sykettä klo. 9.50 koska vatsan päällä ollut anturi ei oikein piirtynyt. Lepäilimme pari tuntia kunnes aloin tuntea enemmän painetta ja yritin käydä pissalla mutta se ei onnistunut, taaskaan. Klo. 11.50 aloin tuntea ponnistamisen tarvetta ja kätilö tutki minut, olin vasta 7 cm auki ja hän käski olla ponnistamatta vaikka kuinka siltä tuntuisi, sillä koska reunaa oli 1 cm toisella puolen ja 2 cm toisella puolella ponnistaminen vaan kasvattaisi tuota reunaa. Minut katetroitiin ja sain ilokaasun avuksi, että keskittyisin johonkin muuhun kuin ponnistamistunteeseen. Tunnin pystyin olla ponnistamatta mutta sitten tunne kävi sietämättömäksi. Kätilö tutki minut ja samalla tunsin supistuksen tulevan ja hän antoikin luvan ponnistaa.

Klo. 12.50 alkoi ponnistusvaihe ja ensin yritin ponnistaa synnytysjakkaralla mutta hetken päästä vauvan sydänäänet heikkenivät ja niiden korjaantuminen kesti sen verran kauan, että kätilö suositteli asennon vaihtoa. Useat vauvat reagoivat kuulemma juuri tuolla tavalla synnytysjakkaralla ponnistamiseen, napanuora saattaa olla huonosti ja jäädä jumiin jonnekin. Siirryin sängylle ja jatkoin ponnistamista nelinkontin nojaten kohotettuun sängynpäätyyn ja tyynyihin. Vauva oli tyytyväisempi mutta minusta oli hankalampi löytää oikeaa ponnistussuuntaa. Lopulta käännyin puoli-istuvaan asentoon jossa sain parhaiten voimaa ponnistuksiin.

Nopeasti kävi ilmi, että ponnistus on huomattavasti rankempaa kuin viimeksi ja mies ja kätilö toimivat jalkatukinani, että saisin vielä enemmän voimaa ponnistuksiin. Kätilö sanoi, että vauvan pää saattaa olla hieman huonossa asennossa mutta, että se vielä voisi oikaistua. Tuntui ikuisuudelta ennen kuin pää edes kävi ulkona ja toiselta ikuisuudelta kun pää aina sahasi edes takas. Huomasin itse, että tällä kertaa kipua tuntui enemmän kuin viimeksi pään syntyessä ja kätilöt (tässä vaiheessa heitä oli kaksi) sanoivat pään tulevan avonaisessa viistotarjonnassa joka teki siitä rankempaa ja mies totesi, että onpa iso pää. Seuraavalla ponnistuksella klo. 13.39 koko poika syntyi helposti ja kätilöiden sekä miehen kommentit olivat hämmästeleviä, että onpa iso vauva.

Näin itse, että vauva oli poika ennen kuin kukaan siitä kerkesi sanomaan enkä osannut ajatella, että hän olisi isompi kuin siskonsa syntyessään mutta punnituksessa minunkin oli uskottava, että onhan hän hieman isompi. Isän leikattua napanuoran sain pojan rinnalleni mutta kätilöiden mielestä poika rohisi ja kuulosti narisevalta eikä parkaissut tarpeeksi kovaa joten he pyysivät lastenlääkärin paikalle. Istukka syntyi hyvin helposti 10 minuuttia vauvan jälkeen, eli huomattavasti helpommalla päästiin kuin viimeksi. Minua paikkailtiin samaan aikaan (väliliha repesi ja sain 5 tikkiä) kun pojalta mitattiin happisaturaatiota ja lääkäri kuunteli keuhkoja ja imi hengitystiet puhtaiksi sillä poika oli ilmeisesti vetänyt lapsivettä keuhkoihinsa. Tässä vaiheessa poikakin parkaisi äänekkäästi ja paikalla ollut hoitohenkilökunta oli sitä mieltä, että kyllä keuhkot nyt puhdistuivat. Pojan ei onneksi tarvinnut mennä lasten poliklinikalle ylipainekaappiin vaan saimme hänet vierihoitoon. Poika sai 1 minuutin iässä 7 apgarpistettä (-jäntevyys, -ärtyvyys, -väri) ja 5 minuutin iässä 8 pistettä.

Lääkärin tarkastuksen jälkeen sain pojan taas viereeni ja aloitin imetyksen klo. 14.20. Reilun tunnin päästä poika nukkui ja uusi kätilö tuli ottamaan viralliset mitat pojasta ja mies sai pestä pojan, joka puettiin ja kapaloitiin tämän jälkeen. Itse pääsin suihkuun ja pissalle jonka jälkeen saimme mennä omaan perhehuoneeseemme ja pääsimme syömään ja lepäämään.

Jouduimme jäädä sairaaaan kahdeksi vuorokaudeksi (uudelleensynnyttäjät pääsevät usein kotiin yhdessä vuorokaudessa) koska vauvan paino ylitti juuri 4,5 kilon rajan jolloin hänen verensokeria jouduttiin seurailemaan kolmesti vuorokaudessa. Vauva oli siis saanut niin hyvin ravintoa kohdussa suoraan napanuoran kautta ja syntymän jälkeen seurailtiin, että vauva sai tarpeeksi ravintoa myös kohdun ulkopuolella. Lääkärit halusivat myös tarkistaa, että pojan happisaturaatio pysyy hyvänä. Ensimmäisen vuorokauden aikana poika rohisi vielä jonkin verran ja välillä kuulosti siltä kuin hän haukkoisi happea. Imettäessä hän usein söi katkonaisesti ja piti pitkiä taukoja jolloin saattoi myös puklailla. Kun hänet nosti pystyasentoon sai hän puklattua isompia määriä lapsivettä ulos. Tämä oli kuulemma ihan normaalia jos vauva on vetänyt lapsivettä keuhkoihin, lämmin maito jotenkin aiheutti puklausreaktion niin, että lapsivesi tuli ulos.

 Pieni maatuskani :)

Pojan paino oli tosiaan pienoinen yllätys, sillä neuvolalääkäri lupaili ultran perusteella, että mikäli raskaus menee laskettuun aikaan lapsi olisi pienempi kuin tyttö syntyessään ja n. 3600g. Ensimmäinen kätilö arvioi sairaalaan saapuessamme, että vauva olisi noin nelikiloinen, eli saman kokoinen kuin tyttö. Kukaan ei arvannut, että poika olisi näin iso ja ehkä oli ihan hyvä etten minä ainkaan tiennyt, en olisi uskonut että onnistun synnyttämään näin isoa lasta.

Synnytyksestä jäi minulle oikein hyvä muisto vaikka ne supistukset taas kävivät niin sietämättömiksi etten pärjännyt ilman epiduraalia. Amme jäi taas kokematta ja sitä haluaisin kyllä vielä kokeilla, että olisiko siitä tehokkaammaksi kivunlievitykseksi. Kotiinlähtöpäivänä kätilömme tuli vielä tarkastamaan minut ja keskustelimme synnytyksestä. Hän oli todella kannustava (kuten synnytyksen aikanakin) ja sanoi, että ponnistin todella hyvin ja tein rankan työn ja kun itse totesin ehkä hieman pettyneenä, ettei luomusynnytys sitten taida sopia minulle hän sanoi kannustavasti ettei asia välttämättä ole niin mustavalkoinen. Minulla oli taas huonosti nukuttuja öitä taustalla ja väsymys alentaa kipukynnystä. Synnytys sujui huomattavasti nopeammin tällä kertaa verrattuna ensimmäiseen synnytykseen ja kätilö oli sitä mieltä, että seuraava synnytys voisikin sujua sen verran nopeasti, että saattaisin pärjätä ilman puudutteita.

Sovimmekin, että tulemme taas kahden vuoden päästä uudestaan ;) Itsehän haluaisin 3 lasta mutta mies ei kuulemma ole varma onko lapsilukumme nyt tässä vai ei. Vaikka hän se kyllä sopi ne treffit kätilön kanssa parin vuoden päähän... ;)

I have a name on my mind

Olen siis keksinyt nimen, joka mielestäni sopii pojalle täydellisesti. Nimi ei edes ollut alkuperäisellä listallani enkä itse asiassa tiedä mistä sain idean juuri tuohon nimeen. Mutta tällä hetkellä en näe mitään muuta vaihtoehtoa pojan nimeksi. Harmi etten saa yksin päättää asiasta... ;) Nimi olisi täsmälleen yhtä pitkä kuin tytön eli rytmitys nimessä olisi sama, nimi äännetään tismalleen samalla tavalla suomeksi ja ruotsiksi ja poika on vaan juuri sen näköinen. Hänen silmänsä ovat sen näköiset. Mielestäni pojalle ei sovi mikään miehen toivoma miehinen "äijänimi", poika on liian lempeän näköinen siihen :) Eikä kovasti r:ää sisältävät nimet mielestäni sovi, ne tuntuvat liian kovilta. Vaikka ei mieheltä ole oikein mitään ehdotuksia tullut, ainakaan tosissaan toivon...

Miksi tämä on näin vaikeaa, onko lapselle pakko antaa nimi? Eikö hän voisi valita itselleen nimen sitten vaikka täysikäisenä... :)

Pikkuveljen vointi

Lääkärissä käyty, saimme reseptin silmätippoja varten mutta emme ole hakeneet/käyttäneet niitä vielä sillä lääkäri oli sitä mieltä, että pojalla on ahtautuneet kyynelkanavat joka aiheuttaa rähmimistä. Allergiakysymykseen hän totesi, että ne yleensä ilmenevät vasta myöhemmin eikä vaikuttanut ottavan kysymystäni tosissaan. No, en ehkä itse usko kyseessä oevan allergiaa sillä vyöhyketerapia auttoi huomattavasti.

Eli vyöhyketerapiassakin käyty, poika osasi siskonsa tapaan rentoutua hoidossa ja makasi reporankana koko ajan. Kun terapeutti lopetti hoidon vinkaisi poika kuin kerjäten lisää ja hiljeni kun terapeutti jatkoi, tuntui ilmeisesti hyvältä :) Terapeutti kertoi, että pojan sääret ja pohkeet tuntuivat rennoilta joka kertoo siitä ettei hän ole stressanut synnytyksessä eikä saanut siitä mitään jännityksiä. Vatsa tuntui aralta mutta allergiapisteet korvissa eivät olleet ärtyneet, joten vyöhyketerapeuttikaan ei uskonut allergiaan. Jee!

Vyöhyketerapia auttoi ja poika nukkuikin sikeästi sen jälkeen ja vatsa on tuntunut vaivaavan vähemmän sen jälkeen. Menemme vielä uudestaan ensi viikolla. Toisaalta olen ollut huomaavinani (tänään), että suklaa pahentaisi vatsavaivoja. Täytyy pitää suklaataukoa ja tutkia asiaa :)

Meillä ei nukuta

Pojalla on ollut vatsanväänteitä siitä saakka kun kotiuduimme synnäriltä, aluksi ne olivat siedettävissä mutta nyt pari päivää on ollut semmoista vääntöä, kiemurtelua ja kitinää ettei nukkumisesta tule oikein mitään. Ensin meni yöunet ja poika nukkuukin ne lyhyet pätkät mitä nukkuu rauhassa joko sylissä tai aivan kiinni liiskaantuneena minussa. Tänään meni myös päiväunet kun poika ei pysty nukkumaan omassa sängyssään kun vatsaa kipristää koko ajan niin kovasti, eli samalla taktiikalla ollaan menty kuin yöllä ja omat unet ovat jääneet vähille.

Saimme onneksi peruutusajan vyöhyketerapeutille huomiseksi, tytön vatsavaivoihin saimme sieltä avun vaikka hänellä ne eivät koskaan äityneet näin pahoiksi. Niin, ja käymme myös näytillä lääkärin luona aamusta koska pojan toinen silmä on rähminyt lauantaista lähtien. Olen jo kerennyt huolestua, että poika on jollekin allerginen koska poskissa on hieman punoitusta ja näppyjä ja vartalosta iho hilseilee. Täytyy kysellä lääkäriltä huomenna.

Kotona

Pääsimme kotiin tiistaina, kahden vuorokauden sokereiden seurailun jälkeen. Pojan verensokereita mittailtiin kome kertaa päivässä hänen suuren koon vuoksi. Hän on saanut kohdussa napanuoran kautta hyvin ravintoa ja siitä oltiin nyt huolissaan, että saako hän tarpeeksi ravintoa myös kohdun tällä puolen. Kyllä sai ja arvot olivat erinomaiset koko ajan.

Tyttö tuli mummon kanssa sairaalaan jossa hän ensin tuli hyvin varovaisesti tervehtimään meitä, hänestä näki päälle päin kuinka jännittynyt hän oli. Huoneessa hän halusi saman tien nähdä beibiin ja hetken katsottuamme vauvaa sängyssä tyttö halusi pikkuveljen syliin. Pikkuveli sai pajon pusuja ja silityksiä eikä asiassa vaikuttanut olevan mitään epäselvää. Aivan kuin tyttö olisi ymmärtänyt asian täysin, vatsaani hän ei ole kokeillut tai kysellyt sen beibin perään kertaakaan, vauvahan on nyt täällä.

Koirat tulivat myös kotiin hoitopaikasta tiistaina ja uroskoira oli taas kovin kiinnostunut vauvasta. Narttu jatkaa myös samaa linjaa kuin viimeksi eli kieltää koko asian, toivoo kai, että kun hän ei huomioi koko vauvaa se häviää. Harmi ettei viime kerralla toiminut, mutta jospa tällä kertaa... :)

Melkoista hulinaa tämä kahden lapsen perhe-elämään totuttelu on ollut. Eilen tyttö oli huonolla tuulella koko päivän ja kiukutteli lähes kaikesta. Vauvasta hän kuitenkin oli kiinnostunut ja halusi helliä koko ajan. Tänään tyttö onkin ollut kuin enkeli ja päivä sujui mukavasti, kävimme jopa koko perheen voimin pienellä käveyllä. Tyttö on niin suloinen ja kiltti pikkuveljen suhteen. Heti herättyään hän kyselee beibiin perään ja haluaa antaa tälle pusun. Heti sairaalassa aloin opettaa pojalle perheemme tapaa, eskimopusuttelua, sillä se on hyvin aktiivisesti käytössä ja tyttöhän aloitti myös tämän saman oma-aloitteisesti pikkuveljen kanssa. Meillä eskimopusuttelusta puhutaan ruotsiksi sanoilla att nosas.

Yöt on mennyt melko vähäunisesti, vauva on nostattanut maitoa aktiivisesti ja luulen, että hän on myös tuntenut olonsa turvattomaksi omassa sängyssään, sillä vieressäni hän nukkuu ihan hyvin mutta korisängyssään ei. Ja minä taas en oikein ole mikään perhepedissä nukkuja... Tänään olemme nukuttaneet poikaa sängyssä päiväsaikaan olohuoneessa jotta hän tottuisi sänkyyn ja ehkä nukkuisi myös yöllä siinä.

Mutta on tämä ihanaa! Poika on aivan ylisuloinen ja mahtava tyyppi, niin samanlainen kuin siskonsa mutta kuitenkin niin erilainen. Niin poika. Olen onnellinen!

And then we were four

Tänään sunnuntaina, 9.10.2011 klo. 13.39 tyttö sai pikkuveljen. Kaikki ei sujunut ihan niin kuin piti, mutta lopputulos on tärkein ja kaikki voimme nyt hyvin.

Pojalla on kokoa, painoi syntyessään 4510 g ja oli 52 cm pitkä. Päänympärys oli 36,6 cm. Olemme sairaalassa perhehuoneessa ainakin huomiseen, ehkä jopa tiistaihin, asti. Tyttö on mummonsa luona hoidossa ja viihtyy.