Näytetään tekstit, joissa on tunniste Asuntoasiaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Asuntoasiaa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Bad karma?

Onko meidän asunnossa jokin kirous tai jotain kun mikään ei tunnu menevän suunnitelmien mukaan?! Kaikkien anoppihässäköiden lisäksi heti muutettuamme tuli sadevedet antenniputkea pitkin sisään valuen yläkerran vessan ovenkarmia pitkin ja imeytyen lastulevyseinään. Se vessa on muuten edelleen "avoin malli" josta puuttuu ovi ja osa seinää, meillä kannattaa siis pidättää jos on kovin ujo ;) Niin ja olihan keittiönkin kanssa vaikka mitä ongelmaa, keittiöstäkin vielä tulossa remonttikertomusta...

Viimeisimmät vastoinkäymiset liittyvät huonekaluihimme. Ostimme marraskuun lopulla uuden sohvan ja patjat jotka eivät mitään halpoja olleetkaan. Saimme niistä tutun myyjän kautta tuntuvan alennuksen mutta maksettavaa meille jäi kuitenkin 3500 €. Ostimme kalusteet Koti-Ideasta josta toimitusajaksi luvattiin 4-6 viikkoa. Ystäväpariskuntamme oli myös ostanut samaisesta firmasta huonekaluja muutamaa viikkoa aikaisemmin ja heillä oli toimituksen kanssa ongelmia ja viivästyksiä. Soittelimme liikkeeseesn, jossa tuttu myyjä ei enää ollut töissä (tiesimme hänen vaihtavan työpaikkaa jo kauppoja tehdessämme), jossa meille aina sanottiin kuljetusaikataulujen selviävän seuraavalla viikolla.

Teimme hieman salapoliisityötä löydettyämme netistä keskusteluketjuja Koti-Idean mahdollisesta konkurssista (taas) ja soitimme Pohjanmaan tehtaalle josta sohvamme oli tilattu. Siellä vastasi rehti ja suoraselkäinen pohojammaalainen mies joka kertoi Koti-Idean jättäneen laskujaan maksamatta jo pitkään ja, että he eivät toimita Koti-Idealle mitään ennen kuin maksavat laskunsa. Tehtaalla oli siis yli 50 sohvaa valmiina joita ei toimiteta mihinkään (meidän sohvaa ei oltu edes aloitettu valmistamaan ja sohvan olisi alkuperäisen toimitusaikataulun mukaan pitänyt olla jo meillä). Mies kehoitti meitä perumaan kaupat pikimmiten jotta saisimme rahamme vielä takaisin. Sehän meitä huolettikin mahdollisen konkurssin takia. Saimme kaupat onneksi peruttua ja rahat tulivat tilillemme, mutta meillä ei edelleenkään ollut sohvaa eikä patjoja.

Olimme jälleen yhteydessä tähän tuttuun myyjään joka oli vaihtanut työpaikkaa Maskuun. Hän oli kovin pahoillaan tapahtuneesta ja halusi hyvittää sitä meille vaikka se ei hänen vikansa millään tavalla ollut. Saimme tilattua saman sohvan samoilla kankailla kuin Koti-Ideasta mutta samoja patjoja heiltä ei saanut joten kävimme liikkeessä koemakaamassa eri patjoja. Avomiehellä on välilevyn pullistuma ja selkä kipeytyy kovin helposti, erityisesti huonolla patjalla nukkuessa. Itsellänikin on ollut  selkävaivoja joten halusimme kunnolliset patjat. Ei mitään "halpis jenkkisänkyjä". Mietimme alunperin Tempuria tai Unikulman patjoja. Maskusta löysimme todella hyvän tuntuiset Ekornes Svanen Zenit patjat joissa on IntelliGel kerros. Tämä yhdistelmä (sohva + patjat) olisi ollut hieman kalliimpi, sillä patjat ovat laadukkaammat, kuin Koti-Idean alkuperäinen tilaus mutta saimme nämä tuotteet samaan hintaan.

Tuotteet saapuivatkin tänään ajallaan MUTTA... Sohva on ihan oikea oikeilla kankailla mutta divaani on väärällä puolella ja jalat ovat puiset  vaikka halusimme teräksiset. Jalat vielä menisi mutta divaani on jo suurempi juttu. Kyllä se näinkin päin meille mahtuu mutta ruokapöydän kanssa saattaa tulla hieman ahdasta jos joskus hankimme suuremman. Ja haluaisimme kyllä sitä mitä tilasimme ja mistä maksoimme. Myyjä lupasi huomenna selvitellä asiaa kun on työpaikalla ja saimme ottaa sohvan käyttöön, muutenhan meillä ei olisi mitään millä istua.

Nyt vaan mietimme mikä menee seuraavaksi pieleen... Hups, kello onkin jo noin paljon. Hyvää yötä!

torstai 7. tammikuuta 2010

Kaaos alkaa helpottaa...

Tai sitten ei :)

Olemme siis muuttaneet uuteen asuntoon joulukuun alussa ja koti on edelleen hyrskyn myrskyn. Avomiehen äidin tavaroita oli täällä odotettua pidempään emmekä siksi päässeet purkamaan omia tavaroita emmekä aloittamaan suunnittelemiamme remontteja. Itse asiassa anopin viimeiset tavarat lähtivät täältä sisältä niinkin myöhään kuin eilen, pihalla ja parvekkeella lojuu vielä hänen romppeitaan jotka toivottavasti lähtevät pian jotta saisimme nukutettua lasta sitten ulkona kunhan säät sallii jne.

Alakerta on ihan asuttavassa kunnossa mutta emme ole vielä maalanneet seiniä ja kattoa ja katossa näkyykin kauniit jäljet siinä missä keittiön väliseinä oli ennen. Vanhat sohvat eivät mahtuneet tänne (enkä kyllä olisi niitä enää edes halunnut) ja olohuonettamme koristaa nyt lainasohva, jossa on todella huono istua! En meinaa päästä sohvalta ylös ja ensimmäiset askeleet ovat tuskaa jo olemassa olevien liitoskipujen vuoksi. Uuden sohvan saamme, tai ainakin piti saada, tammikuun lopussa mutta ilmeisesti huonekalufirmalla on ollut viivästyksiä toimituksissa joten saa nähdä milloin sohvamme lopulta saapuu. Sisustaminen on muutenkin jäänyt hieman taka-alalle remontin ja kaaoksen selvittelyn lomassa.

Tällä hetkellä remontoimme tulevaa makuuhuonettamme. Huone on siis se missä anoppi säilytti tavaroitaan kunnes pääsi muuttamaan ja koska hänen muuttonsa viivästyi niin paljon, pääsimme aloittamaan remontin todella myöhässä. Ajattelimme, että huoneen kunnostaminen käy nopeasti: vanhat tapetit vaan pois ja uusi maali pintaan ja avot, huone on siinä. Mutta ei! Vanhojen tapettien repiminen olikin aikamoista puuhaa, tapetteja oli 3 kerrosta päällekkäin ja ne lähtivät hieman vaihtelevasti irti. Yksi seinä on kyprokkilevyä jota ei oltu käsitelty ennen tapetin laittoa joten siitä irtosi myös osittain kyprokin päällimmäinen kerros joka teki seinästä hyvin epätasaisen. Muut seinät ovat lastulevyä joihin on pitänyt jättää elämisvarat levyjen väliin, jotka eivät ole kovin kauniita.

Nyt olemmekin tasoitelleet kyprokkiseinää ja täyttäneet lastulevyjen välisiä ja seinien ja katon välisiä rakoja laastilla, akryylillä, lasikuituverkolla ja vielä akryylillä. Ja jokaisen kerroksen kuivumiseen meni noin vuorokausi, joten eteneminen on hidasta! Vielä kun miehellä on motivaatio hukassa eikä hän oikein jaksaisi tätä loputonta remonttia ja minä olen viimeisimmilläni raskaana enkä pysty vatsan, kipujen yms. takia tekemään yhtä paljon kuin normaalitilassa niin tuntuu kuin tuota huonetta olisi työstetty jo ikuisuus.

Seuraavana vuorossa olisi vielä muutaman akryylisauman laittaminen jonka jälkeen pääsemme laittamaan tasoitetapetin seiniin ja sitten vasta katon ja seinien maalaamiseen. Lattiakin laitetaan nyt samalla kertaa uusiksi ettei tarvitse sitten myöhemmin vaan sen vuoksi tyhjentää huonetta. Uusi vaatekaappikin pitäisi hankkia sillä purimme huoneessa olleen alkuperäisen kiinteän kaapiston. Toiveissa olisi liukuovellinen vaatekaappi jotta tilaa säästyisi.

Niin ja siis en ole vielä poksahtanut vaan yhdessä kasassa ollaan edelleen. Vatsa alkaa olla jonkin verran tiellä ja välillä tuntuu kovin turhauttavalta kun en pysty vatsan takia tekemään semmoisia asioita joita normaalisti tekisin, esim. liittyen remonttiin. Myös ulkoiluvaatteiden pukeminen nyt pakkasilla on ollut melko tuskaisaa kun mikään ei meinaa enää mahtua päälle ja kenkien solmiminen on kamalaa. Liitoskipujen vuoksi liikkuminen ja ulkoileminen on ollut välillä kovin hankalaa ja kivuliasta, erityisesti liukkaalla tiellä tai vähänkin upottavassa lumessa."Sängystä" ylös nouseminen on myös kovin hankalaa kun nukumme lattialla patjoilla. Olemme nimittäin joutuneet ahtautumaan yhteen huoneeseen kaikkine tavaroinemme anopin tavaroiden ja nyt remontin vuoksi eikä sänkyä ole mahtunut kasaamaan sinne. Huoneessa on siis lähes kaikki tavaramme vielä purkamatta, vaatteita ja keittiötavaroita lukuun ottamatta.

Toivon vaan, että saamme makuuhuoneen valmiiksi ennen lapsen syntymää jotta saamme tavaroita hieman purettua ja järjesteltyä. Eihän tässä ole enää kuin reilu 2 viikkoa laskettuun aikaan.

torstai 29. lokakuuta 2009

Keittiösuunnitelmia; lattioita, kodinkoneita ja työtasoja

Kun keittiösuunnitelma oli jotakuinkin valmis lähdimme kiertelemään rautakauppoihin jotta löytäisimme lattiamateriaalit keittiöön ja koko alakertaan. V:n äiti oli alun perin itse ajatellut parkettialattiaa asuntoon sillä usein kuullaan puhuttavan laminaattilattian kylmyydestä rivitaloasuntojen alakerroksissa, eli maan tasalla olevissa kerroksissa. Päädyimme kuitenkin lopulta laminaattilattiaan sen kestävyyden, helppohoitoisuuden sekä hinnan vuoksi, sillä meillä on kaksi koiraa ja lapsi tulossa. Tämän lisäksi rautakaupan myyjä suositteli meille paksumpaa solumuovia jossa on myös rakennusmuovi samassa laminaatin alle, hän vakuutteli ettei lattia olisi kylmä tällä eristystavalla. Saa nähdä puhuiko hän totta :)

Osasyy miksi jätimme kaksi avointa keittiötarjousta keittiöliikkeeseen oli myös se, että halusimme löytää tulevat lattiat ensin jotta voisimme päättää keittiön työtasoista. Halusimme, että lattiat ja työtasot olisivat suurinpiirtein samaa sävyä ja tummia siis. Olen aina pitänyt pähkinän sävyisistä lattioista ja huonekaluista mutta asunnossa on mustanruskeat ikkunan- ja ovenkarmit joten halusin, että lattiat ja täten myös työtasot olisivat vielä vähän tummemat kuin pähkinän sävy kuitenkaan tekemättä asuntoa liian pimeäksi ja tunkkaiseksi. Muutamia kauppoja kierreltyämme löysimme todella kivan sävyisen laminaatin. Sävy on nimeltään musta tammi mutta se ei kuitenkaan ole musta vaan jotakin pähkinän ja wengen väliltä.



http://www.orientoccident.fi/files/oriocc/etusivu/UF1237-etusivu.jpg

Parketti vai laminaattilattiat? Molemmista löytyy niin kamalia kuin upeitakin versioita. Näistä sävyistä pidän itse todella paljon ja rakastan tuota aidon puun näköä minkä "puunsyyt" tekevät. Alemman kuvan sisustus on muutenkin aivan ihana ja tuollaista haluaisin omaan kotiinikin: tummat lattiat ja vaaleita, selkeitä pintoja ja huonekaluja, yhdistellen vanhaa ja uutta, luonnonläheistä ja modernia. Harmikseni täytyy vain todeta etten saa valkoista sohvaa, se on kuulemma epäkäytännöllinen lapsi- ja koiraperheessä ja V pistää kovasti hanttiin... :( Ja niin, ylemmässä kuvassa parketti- ja alemmassa kuvassa laminaattilattia.

Tässä samalla mietimme kodinkoneita ja etsimme hyviä tarjouksia. V on aikoinaan ollut eräässä kodinkoneliikkeessä töissä ja olemmekin aina saaneet sieltä hyvään hintaan tarvitsemamme kodinkoneet ja käännyimme taas kyseisen liikkeen johtajan puoleen. Kerroimme hänelle toiveistamme ja hintahaarukkamme ja hän keräsi meille listan varteenotettavista kodinkoneista. Vatvoimme edes takas koneiden kanssa ja löysimme aina jonkin uuden jota ei vielä listasta löytynytkään ja pyysimme vielä siitä hintaehdotusta. Samaan aikaan oli Expert Expo - kodinkonemessut joilla kävimme myös tutustumassa  eri merkkien valikoimiin. Siellä kävimme katsastamassa ne kodinkoneet jotka olimme jo alustavasti päättäneet lähemmin ja pyysimme sieltä myös tarjouksen samaisista koneista joista olimme saaneet tarjouksen jo V:n entiseltä pomolta. V:n entisen pomon antama tarjous oli parempi. Pyysimme myös tarjousta eräästä kalliimmasta merkistä jota V oikeastaan himoitsi keittiöön mutta mistä emme olleet pyytäneet tarjousta aiemmin koska ajattelimme sen olevan meille liian kallis. V oppi tuolla kodinkoneliikkeessä töissä ollessaan, että tämä merkki on kodinkoneiden aatelia ja erittäin kestävä ja laadukas merkki. Hän onkin aiemmin sanonut, että sitten kun meillä on oma asunto tulee kaikki kodinkoneemme olemaan tätä merkkiä.

Yllätyimme kuinka vähän kalliimpi tämä "parempi" merkki oli kuin se mihin olimme jo päätyneet. Pyysimme tämän johdosta V:n entiseltä pomolta vielä yhden tarjouksen tämän merkin kodinkoneista ja lopulta päädyimme sitten siihen. Kodinkonebudjetti ylittyi hieman mutta ajattelimme, että panostamme laatuun samalla kun keittiön arvo nousee parempien kodinkoneiden vuoksi ja säästämme puolestaan lattiassa (laminaatti vs. parketti) sekä työtasoissa (laminaatti vs. täyspuutasot).

Rautakaupasta olimme saaneet palan laminaattilattiaa mukaamme ja seuraavaksi marssimmekin takaisin keittiöliikkeeseen jossa onneksemme löysimme hyvin samansävyisen laminaattityötason. Molemmissa on myös "puun syitä" jotka tekevät pinnoista elävämmät ja aidomman näköiset. Päädyimme siis laminaattityötasoon ja täten pystyimme tekemään lopullisen keittiötilauksen.

Kuvat: Värisilmä ja Orient Occident

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Keittiösuunnitelmia

Kun aloitimme keittiön suunnittelun kävimme V:n äidin asunnolla mittailemassa seiniä ja tiloja joka jo itsessään oli haastavaa sillä hänellä on todella paljon tavaraa joka puolella. Myös se teki mittojen ottamisesta haastavaa, että keittiö oli aivan eri mallinen kuin millaista me olimme suunnitelleet remontoivamme. Tarkoitus oli siis purkaa yksi aivan turha väliseinä jolla ei ollut oikeastaan muuta virkaa kuin viedä tilaa keittiöstä ja olohuoneesta. Alkuperäinen keittiö oli U-mallinen ja niin pieni ettei siellä mahtunut kaksi ihmistä samaan aikaan tekemään mitään. Valaistus oli myös ongelma sillä keittiö oli todella pimeä. Toki V:n äidin tavaramäärä ja joka puolella olevat lipastot ja hyllyt tekivät tilasta yhä ahtaamman ja pimeämmän...


Vanha pohjapiirros. Ilmeisesti ruokailutilaksi tarkoitettu "tyhjä" tila on aivan turha sillä siihen ei saanut ruokapöytää mahtumaan koska muutoin pihalle vievää ovea ei olisi mahtunut aukaisemaan.

Me mietimme alusta asti, että muutamme keittiön L-malliseksi niin, että puramme väliseinän ja keittiökaapistot ja jatkamme L:n toista sakaraa pidemmäksi jolloin saamme mahdollisimman suuren hyödyn huoneesta ja saamme myös käyttöön "tyhjän" tilan jolla ei alkuperäsessä keittiössä ollut lähes minkäänlaista funktiota. Keittiö tulisi olemaan avonainen olohuoneeseen jossa olisi myös yhdistetty ruokailutila, toisin sanoen ruokapöytä sijoittuu samaan huoneeseen mutta enemmän keittiön puolelle :) Olikohan tarpeeksi vaikeasti selitetty...


Uusi pohjapiirros. Keittiö ja olohuone ovat yhtä suurta tilaa ja ruokapöytä sijoittuu enemmän keittiön puolelle jolloin huoneen toiseen päähän jää selkeämpi oleskelutila, ns. olohuone. Pohjapiirrokset eivät ole mittakaavassa, vain suuntaa antavia.

Tämän jälkeen selailimme eri keittiöfirmojen nettisivuja ja esitteitä ja yritimme itse piirtää jonkinlaista pohjaa kaapistoille. Latasin jopa Ikean keittiösuunnitteluohjelman koneelleni ja tein suunnitelmia sillä mutta se osoittautui yllättävän vaikeaksi. Emme osanneet itse hahmottaa millaisia runkoja kannattaisi sijoittaa mihinkin ja millaisilla sisällöillä. Ainoa jonka tiesin oli se, että alakaappeihin halusin ehdottomasti ulosvedettävät laatikot perinteisten ovien ja kaappien sijaan. Myös ovien pinta ja työtasot olivat selvillä: kaapistojen ovet tulisi olemaan korkeakiiltoista valkoista ja työtasot tummat.

Suunnitteluvaikeuksien vuoksi marssimme erääseen keittiöfirmaan jossa saimme ystävällistä palvelua ja myyjä piirsi meille suunnitelmaa keittiöstä samalla kuin me vatvoimme edes takas mielipiteidemme kanssa. Tämä oli huomattavasti helpompaa kuin kotona suunnitteleminen sillä liikkeessä oli mahdollisuus käydä katsomassa eri vaihtoehtoja ja valita itseä eniten miellyttävät ratkaisut. Ensimmäisellä käynnillä keittiöfirmassa saimme keittiön rungon suunniteltua sekä päätettyä kaapistojen ovet ja vetimet. Kodinkoneet lisättiin tarjoukseen erillisenä pakettina sillä emme vielä tienneet hankimmeko ne kyseisestä firmasta vai toisaalta. Tämän lisäksi meillä oli kaksi avointa tarjousta jossa toisessa oli täyspuutyötasot ja toisessa laminaattityötasot sillä emme vielä tienneet kummat valitsemme.



Kuva uuden keittiön rungosta. Kodinkoneet tulisivat olemaan rosteria astianpesukonetta lukuun ottamatta, joka tulisi olemaan kalusteisiin täysintegroitava, eli samanlaisen kiiltävän oven takana kuin kaapistojen ovet ovat. Yläkaapit eivät ole täyskorkeita eikä toisella seinällä ole yläkaappeja lainkaan. Viimeiset yläkaapit ovat vielä matalampia kuin muut ja niissä on savulasiovet. Kaappien alla on samanpituinen puinen hyllylevy. Tämän olisi tarkoitus keventää huoneen ilmettä hiukan ettei näkymä olohuoneen puolelle olisi liian "keittiömäinen". Kuva on huonolaatuinen, kameralla otettu kuva kuvasta.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Asuntokaupat mielessä

Kuten jo kerroin tuossa aiemmin, olemme ostamassa ensimmäistä omaa asuntoamme tässä kohtapuolin. Alun perin emme olleet edes ajatelleet oman asunnon ostamista kun saimme tietää raskaudestani. Ajattelimme ettei se ole mitenkään mahdollista sillä minä olen jäämässä äitiyslomalle ja mieheni (V) opiskelee vielä toukokuun loppuun saakka ennen kuin valmistuu. Ja työtilanteestahan ei tänä päivänä voi olla lainkaan varma...

V:n äiti on muuttamassa ja hän tarjosi omaa asuntoaan meille, jo elokuun lopulla, melko edulliseen hintaan ja ihan mielenkiinosta otimme yhteyttä muutamaan pankkiin joissa kävimme keskustelemassa lainamahdollisuuksista. Yhdessä pankissa sanottiin heti ovella, että ei ole mahdollista - tulkaa uudelleen kun olette molemmat töissä. Toisessa oltiin hieman suopeampia mutta lyhennykset, korot ja muut lainaehdot olivat meille mahdottomia ja aloimme jo luopua toivosta. Viimeisessä pankissa, joka sattumoisin on myös sama pankki ja sama "pankkineiti", joka hoitaa V:n äidin pankki- ja laina-asioita, oltiinkin aivan eri kannalla. Siellä he kokivat, että tärkeintä on, että me pääsemme ensiasuntoon kiinni ja teimmekin lainanmaksusuunnitelman sen mukaiseksi, että pärjäämme ensimmäisen vuoden hieman pienemmillä tuloilla. "Pankkineitimme" on myös pankin konttorinjohtaja ja kertoi meille yli 20 vuoden työkokemuksellaan ettei ensimmäiset tehdyt lainanmaksusuunnitelmat taikka edes lainat päde koko 25 vuoden laina-ajan, sillä ihmiset ravaavat pankissa tekemässä muutoksia maksusuunnitelmiin, vaihtavat asuntoja jne. Tämä oli huojentavaa kuulla ja "pankkineiti" olikin erittäin positiivisesti suhtautuvainen asunnon ostoomme ja rauhoitteli meitä sillä, että aina niitä ehtoja ja suunnitelmia voi muuttaa oman elämäntilanteen mukaan. Ja kun maksusuunnitelma tosiaan oli sellainen mihin varmasti pystymme, olemme pian asuntovelallisia... Täytyy kyllä myöntää, että jännittää hiukan.



Kuvan pankit eivät välttämättä liity kirjoitukseen :)


Pankkiasioiden selvittyä alkoikin se vaikea osuus, eli miten tehdä kauppaa sukulaisen kanssa, saatikka oman äidin/anopin kanssa. Sanotaanko näin nätisti, että V:n äidillä ja meillä on hyvin erilainen tapa suhtautua asioihin ja hoitaa asioita. Tämä on käynyt ilmi monen monta kertaa tämän prosessin aikana. V:n äidin on ollut tarkoitus tehdä asunnossaan keittiöremonttia jo vuosia mutta ei ole vain saanut aikaiseksi sitä. Nyt hän sitten lupautui maksamaan keittiöremontin (ei sis. kodinkoneita) sekä lattiat koko alakertaan. Itse olisimme voineet vähentää tuon summan kauppahinnasta ja tehdä remontin kun pääsemme muuttamaan mutta jostain syystä V:n äiti halusi tehdä remontin jo ennen kuin teemme kaupat. Ja meillehän se sopi siinä mielessä ettei tarvitse sitten asua keittiöremontin keskellä ja mahdollisesti synnyttää vielä samaan aikaan. Keittiöremontti sovittiin sitten viikolle 42, jolloin V:llä olisi viikon loma ja V:n äiti olisi myös lomamatkalla joten asunto olisi tyhjillään remonttia varten.

Siitä alkoikin nämä vastoinkäymiset ja haasteet tehdä asuntokauppoja ja hoitaa raha-asioita oman äitinsä/anoppinsa kanssa.

Kuvat: Sampopankki, Aktia, Säästöpankki