Tasan 4 kuukautta sitten, 26.1 klo. 21.11 ponnistin viimeisen ponnistuksen ja tyttö tupsahti tähän maailmaan. Tunne oli mahtava, voittamaton pitkän uurastuksen jälkeen ja halusin vain päästä tutustumaan omaan lapseeni, haistella ja pusutella häntä, väsymyksestä ei ollut tietoakaan.
Kumma sinänsä sillä valvomista oli n. 60 tunta ja supistuksia n. 44 tuntia takana. Supistukset alkoivat sunnuntai-maanantai välisenä yönä yhden maissa jolloin laitoimme viimeistä tapettivuotaa makuuhuoneen seinälle. Edellisenä yönä oli limatulppa mennyt ja päivän mittaan oli supistellut muutaman kerran. Raskauden aikana minulla ei ollut supistuksia lähes ollenkaan. Muutaman kerran, yhdellä kädellä laskettavissa, tuli hyvin vaimeita supistuksia esim. kauppareissulla tai remonttipuuhissa ihan loppuvaiheessa. Minun ei tarvinnut miettiä hetkeäkään olisivatko nämä nyt niitä supistuksia sillä ne tulivat heti alle 10 minuutin välein ja olivat sen verran kivuliaita etten pystyyt nukkumaan. Yö meni supistusten välejä kellottaen, tv:tä katsellen ja ympäri keittiötä ravaten. Mieskään ei jännitykseltään pystynyt nukkua vaan valvoi kanssani. Supistusten välit vaihtelivat 3 ja 10 minuutin välillä, useimmat olivat 6-7 minuuttia ja mietittiinkin ettei meitä varmaan oteta vielä sairaalaan kun välit venyivät niin pitkiksi välillä.
Maanantai aamupäivällä klo. 11 minulla oli neuvola ja lähdimme käymään siellä, mies ei mennyt töihin. Neuvolantäti (kätilö) näki jo käytävällä, että synnytys oli alkanut. Hän totesi positiivisesti, että "sulla taitaakin supistella" :) Neuvolassa supistukset tulivatkin 3 minuutin välein mutta harvenivat taas kotiin tultuamme. Neuvolassa kätilö tutki minut ja kohdunkaula oli hävinnyt ja kohdunsuu 1,5 cm auki, eli ei paljon mitään. Hän sanoi etteivät luultavasti ota meitä sairaalaan ja kehoitti palaamaan kotiin. Mutta hän kyllä totesi, että nämä olivat ihan kunnon synnytyssupistuksia.
Iltapäivällä supistuksiin tuli muutama pidempi tauko, taisi olla yksi 21 minuutin ja pari 15 minuutin taukoa, jolloin sain torkahdettua sohvalla, mutta muuten supistuksia tuli tällä 5-10 minuutin tauotuksella. Mies nukkui tunnin neuvolatädin kehoituksesta jotta jaksaisi koko synnytyksen, minulla taas luonto hoitaisi tuon jaksamispuolen. Entinen naapurimme kävi iltapäivällä hakemassa koiramme hoitoon, raukat olivatkin jo kovin huolissaan minusta kun kävelin keittiönpöydän ympäri jatkuvasti ja pidin kummallista ääntä. Mimosa, joka on kaikkien sylikoirien kuningatar, ei lopulta uskaltanut tulla lähelleni vaan piti pientä etäisyyttä. Tiedä sitten tiesikö koira mitä oli tapahtumassa kun on itsekin synnyttänyt...
Illemmalla ystäväni, joka oli juuri muuttanut melkein naapuriimme, kävi käymässä ja saattoi olla erikoista nähdä ystävä semmoisessa tilassa. En itse ainakaan olisi osannut kuvitella millaista on kun synnytys on lähtenyt käyntiin ja supistelee kivuliaasti. Soitimme sairaalaan jossa sanottiin kuten arvasimmekin, että odotelkaa vielä kotona ja ottakaa panadolia. Supistuksissa oli edelleen liian pitkiä taukoja. Myöhään illalla kävimme pitkällä kävelyllä sillä tuntui, että supistukset tihenivät liikkuessa mutta ei sekään auttanut. Supistukset eivät vaan tihentyneet alle 5 minuuttiin. Suihkussa olin käynyt jo useaan otteeseen ja maanantai-tiistai välisenä yönä vietin varmaan enemmän aikaa suihkussa kuin pois sieltä. Kumma ettei naapurit olleet kuulleet mitään vaikka "lauloin" suihkussa.
Ainoa keino jolla pystyin pitämään itseni rentona oli ns. synnytyslaulu. Olin käynyt rentoutus- ja synnytyslauluvalmennuksessa jossa käytiin läpi erilaisia keinoja joilla voi (yrittää) rentoutua synnytyksessä. Lauloin vain matalaa Aaaa-ääntä ja hengitin syvään supistusten tullessa, parasta oli jos pystyin nojaamaan johonkin melko pystyssä asennossa. Aamuyöstä supistukset kävivät todella kivuliaiksi ja päätimmekin, että soitamme sairaalaan ja vaadimme, että samme mennä sinne. Sairaalasta sanoivat, että voimme tulla ja he katsovat tilanteen ja minä voisin vaikka jäädä lepäämään kipulääkkeen voimin osastolle mikäli tilanne ei olisi tarpeeksi edennyt.
Sairaalassa, Kätilöopiston Haikaranpesässä, olimme tiistai aamuna klo. 6 ja minut kytkettiin laitteeseen joka mittasi vauvan sydänääniä ja supistuksia. Yövuorossa ollut kätilö tutki minut vielä ennen vuoronvaihtoa eikä kohdunsuu ollut auennut ollenkaan melkein vuorokauden takaisesta 1,5 cm:stä. Hän kuitenkin "pyöräytti" sormella jotain jolloin olinkin 4 cm auki :) Olimme ns. tarkkailuhuoneessa ja aina välillä joku kävi kysymässä miten voin mutta koska heillä oli 2 synnytystä juuri meneillään, olimme melko omillamme siellä. Ainoa moitteen sana sairaalasta olosta onkin siitä kun emme tienneet saammeko jäädä sairaalaan vai emme kun ovella kävi aina uusi kätilö. Lopulta päättelimme ettei meitä varmaankaan olla ajamassa enää pois. Pyysin päästä suihkuun kun kivut olivat niin voimakkaita ja siellä viihdyinkin tovin. Lopulta mies tuli sanomaan, että pääsemme synnytyssaliin, kello oli tällöin n. 12.
Sain vaihtaa sairaalakaavun ylleni ja sain ilokaasua kivunlievitykseksi. Kätilö opasti sen käytön juuri ennen työvuoronsa loppua. Uusi kätilö tuli esittäytymään ja sanoi tulevansa hetken kuluttua tutkimaan minut ja puhuimme kalvojen puhkaisemisesta sillä supistukset olivat vieläkin sen verran harvat (7-10 minuuttia) mutta kivuliaat. Olimme tutustumiskäynnillä laittaneet ruksin kohtaan jossa hyväksyimme myös opiskelijan olevan mukana synnytyksessä. Kätilö ja opiskelija tulivatkin vajaan puolen tunnin päästä ja kalvot puhkaistiin klo. 12.50 ja vauva sai pinnin päähänsä josta saatiin sydämen sykkeet paremmin mitattua. Sitä vettä ja limaa tulikin oikein reilusti, vesi oli kirkasta eikä vauva hetkahtanutkaan tästä operaatiosta. Olin aina ajatellut, että kun lapsivedet menevät niin ne menevät sen yhden kerran mutta ihan jatkuvalla syötöllä sitä hulahteli, mikä tuntui hieman epämukavalta. Ei mitenkään kivuliaalta mutta ei nyt mukavaltakaan.
Supistukset olivat hyvin kivuliaita mutta niiden laatu ei kuitenkaan muuttuut kovastikaan kalvojen puhkaisusta. Ehkä ne hieman pitenivät kestoltaan mutta oli ne alunperinkin ihan tarpeeksi pitkiä, yli 1,5 minuuttia. Minulla supistukset tuntuivat menkkamaisena särkynä, paljon voimakkaampana kuitenkin kuin menkkasäryt. Sitä kiristävää tunnetta en oikein tuntenut millä monet kuvaavat supistuksia. Ilokaasu auttoi hyvin ja opiskelija laittoi vielä aquarakkuloita alaselkääni ja alavatsalleni koska tuntui siltä kuin supistus ikään kuin jäisi päälle sen loputtua, eli alavatsaan jäi semmoinen juiliva särky. Aquarakkulat helpottivat tätä särkyä.
Supistukset olivat edelleen liian harvassa eikä kohdunsuu auennut toivotulla tavalla, 5 cm:iin se aukesi mutta tyssäsi siihen. Minulle laitettiin oksitosiinitippa jonka tarkoitus oli lisätä supistusten voimaa jotta kohdunsuu aukeaisi. Tippaa lisättiin ja lisättiin ja lopulta supistukset kävivät niin helvetillisen kivuliaiksi etten pystynyt enää rentoutumaan edes ilokaasun avulla. Puhuin opiskelijalle, joka oli kansamme lähes koko ajan, ja kätilölle, joka kävi aina tarkistamassa tilanteen, epiduraalista vaikka olimme esitietoihin kirjanneet, että haluaisimme mahdollisimman luomun synnytyksen ja epiduraalipuudutuksen ihan viimeisenä vaihtoehtona. Olisin halunnut ammeeseen avautumisvaiheessa ja toiveena oli mikäli mahdollista synnyttää veteen, mutta ammehuone oli varattu. Kivut olivat kuitenkin niin sietämättömiä tässä vaiheessa, että olisin tehnyt mitä vain lievittääkseni niitä.
Kätilö ei halunnut laittaa epiduraalia vielä sen vuoksi koska kohdunsuu ei ollut auennut siitä 5 cm:stä lainkaan ja hän oli huolissaan, että synnytys hidastuisi/kohdunsuu ei aukeaisi mikäli puudute laitettaisiin. Kätilö pyysi lääkäriä tutkimaan ettei minulla olisi mitään synnynnäistä "vikaa" mikä estäisi kohdunsuun aukeamisen mutta hänellä oli toinen synnytys meneillään jonka jälkeen hän menisi vielä sektioon, joten hänen arvioitiin pääsevän paikalle vasta seitsemän aikoihin. Kello taisi olla jotain viiden paikkeilla. Lääkärin kävellessä meidän huoneen ohi näki hän kipuni ja kiemurteluni ja hän komensi (mies kertonut jälkeenpäin) kätilön tilaamaan minulle epiduraalin saman tien. Hän oli todennut ettei minua pystyttäisi edes tutkimaan sillä en pysyisi paikoillani kivun vuoksi.
Itse en muista tästä ajasta muuta kuin sen, että sattui ihan pirusti ja supistukset tulivat ihan peräkkäin, kuin sarjatulena. Puristin ilokaasunaamaria molemmin käsin, aina välillä kuulin kun joku sanoi minulle jotain ja kuulin äänet ikään kuin kaukaisesti. Miehen mukaan olin kuitenkin aina toiminut ohjeiden mukaan ja vastailin välillä jotain mutta muuten minuun ei oikein saanut kontaktia tuona aikana. Anestesialääkäri, muistan etäisesti että hän oli vanhempi, hieman pyylevä, mieshenkilö, tuli joskus kuuden maissa laittamaan epiduraalipuudutusta minulle. Samaan aikaan huoneeseen pölähti laboratoriohoitaja joka tuli ottamaan verikokeita enkä voi ymmärtää miksei epiduraalia voitu laittaa ensin, että olisin saanut kivunlievitystä mahdollisimman pian. Ensin piti siis odotella, että minulta otettiin verikokeet ennen kuin anestesialääkäri pääsi töihin.
Minulla oli kamalia kauhuskenaarioita epiduraali- ja spinaalipuudutuksesta sillä olen ollut opiskeluaikanani katsomassa erästä leikkausta ja anestesiaosuutta ennen sitä, jolloin potilas ei pysynyt paikallaan ja puudutuksen laittaminen oli kovin hankalaa. Nyt taas en pelännyt puudutusta lainkaan ja otin sen ilolla vastaan. Lääkäri oli hyvin kokenut ja osasi hommansa hyvin. Hän kertoi minulle koko ajan mitä teki ja ainoa minkä tunsin oli kun ihoon laitettiin pintapuudutus. Itse epiduraalin laittoa en tuntenut lainkaan, siis sitä kun neula työnetään nikamien väliin. Puudutus ei vaikuttanut ihan heti vaan siinä meni ehkä 10 minuuttia mutta ah, sitä autuutta kun en tuntenut enää kipua! Supistukset tuntuivat kuitenkin eräänlaisena paineen tunteena alapäässä mutta vatsalta ja keskivartalosta oli kaikki kipu tiessään.
Epiduraalin ansiosta sain levättyä ja mieskin nukkui sen pari tuntia synnytyssalissa olevalla sängyllä. Kahdeksan maissa heräsin siihen, että alapäässä tuntui todella kovaa paineen tunnetta. Arvelin, että minulla on pissahätä ja opiskelijan tullessa paikalle kävin vessassa. Mitään en kuitenkaan saanut ulos ja paineen tunne vaan kasvoi ja alkoi tuntua myös peräaukon puolella ja minulle tuli kamala tarve ponnistaa. Sanoin tästä opiskelijalle joka käski minut pois vessasta ja pyysi kätilön paikalle. Kätilö tutki minut ensin jonka jälkeen opiskelija tutki. Ilokseni he kertoivat, että kohdunsuu oli täydet 10 cm auki ja voisimme aloittaa ponnistamisen. Ensin minut kuitenkin katetroitiin koska en ollut saanut pissattua. Virtsaa tulikin sitten 8 dl joten ihan hyvä, että se poistettiin tieltä... :D
Ponnistusvaihe aloitettiin klo. 20.20. Todella monta ponnistusta meni siihen, että vauvan pää liukui alaspäin ja ponnistuksen/supistuksen loputtua takaisin. Kätilöt kertoivat, että tämä on luonnon tapa venyttää synnytyskanavaa ja vauvan tietä ulos ennen itse syntymää. Tämä vaihe tuntui ikuisuudelta. Sain kokeilla vauvan päätä kun se vielä oli sisällä muutaman sentin päässä ja sitten kun päälaki oli jo ulkona. Mies näki konkreettisesti vauvan sahausliikkeet edestakasin ja oli innoissaan. Ennen synnytystä hän oli huolissaan koska ei pidä verestä ja eritteistä (kuka nyt pitäisi...) mutta tositilanteessa hänellä ei ollut minkäänlaista ongelmaa.
Vauvan sydänäänet olivat ihanteelliset koko synnytyksen ja myös ponnistusvaiheen ajan joten kätilöt toivat vauvan hyvin hitaasti ulos. Mies kertoi, että kun minua pyydettiin ponnistamaan työnsivät he vauvan päästä vastaan ettei se tulisi liian nopeasti ulos jotta minulle ei tulisi pahoja repeämiä. Olisin halunnut ponnistaa jakkaralla mutta koska vauvan arvioitiin olevan nelikiloinen sanoivat kätilöt, etteivät he pysty auttamaan jakkaralla mikäli ongelmia ilmenee, esim. vauva ei mahtuisikaan ulos tms. joten tyydyin ponnistamaan aluksi kylkimakuulla oikealla kyljellä ja lopuksi puoli-istuvassa asennossa.
Itse synnytys, vauvan ulos tuleminen, ei mielestäni ollut kovinkaan kivuliasta. Pään ulos tuleminen tietysti sattui jonkun verran, tunne oli semmoista kiristystä ja polttelua emätinaukon yläpuolella mutta ei todellakaan mitään sellaista mitä olin kuvitellut. Hyvä, että oli näin päin! :) Kun pää oli ulkona sain huilata seuraavaan supistukseen saakka jolloin opiskelija auttoi vauvan hartiat yksi kerrallaan ulos jonka jälkeen vauva vain luiskahti kokonaan ulos 11 minuuttia kätilön + opiskelijan työvuoron päätyttyä. He olivat kuitenkin koko synnytyksen ajan paikalla ja vasta ennen imetystä ja pesuja tuli uusi kätilö. Vauva ei pitänyt kovinkaan suurta meteliä vaan otti syntymän hyvin rauhallisesti (tullut siis äitiinsä ;) ). En kuitenkaan ollut huolissani sillä näin vauvan koko ajan eikä hänellä ollut hätää. Isä sai leikata napanuoran ja opiskelija solmi napatyngän. Siinä kävi jonkin pieni kömmähdys ja verta ruiskahti minun ja vauvan päälle napanuorasta ja lopulta sen solmiminen kesti tavallista kauemmin. En tässäkään vaiheessa osannut pelätä vauvan puolesta, olin vain malttamaton saamaan tyttäreni rintani päälle ja päästä tutustumaan häneen. Tyttö katseli kauniilla silmillään koko ajan ja lopulta sain hänet rinnalleni eikä sitä tunnetta voi kuvata mitenkään. Elämäni paras tunne ja kaunein hetki ehdottomasti!
Sitten alkoikin jälkeisvaihe. Emme olleet miehen kanssa koskaan ajatelleet, että kestää niin kauan ennen kuin synnytys on ohi, vauvan tulon jälkeen siis. Minulla pitkän synnytyksen ja kohdun väsymisen (syy siihen miksi kohdunsuu ei auennut ennen epiduraalia) vuoksi ei istukka meinannut irrota. Kätilöt kävivät painelemassa vatsaani monta kertaa ja kerettiinkin jo mainita sana leikkaus, mutta onneksi istukka lopulta irtosi. Verta menetin istukan vuoksi melko paljon, 1,2 l, mutta selvisin onneksi ilman verensiirtoa, pärjäsin pelkällä hemohessillä. Lopuksi tarkastettiin vielä vauriot ja minulla oli hyvin pieni pinnallinen, asfaltti-ihottuman tyyppinen, repeämä johon laitettiin 3 tai 4 tikkiä.
Sitten käytiin imetys ja oikea imuote läpi yhdessä kätilön kanssa. Siinä menikin pitkä tovi kun tyttö oli rinnalla. Tytön lopetettua imeminen isä pääsi pesuhommiin ja tyttö mitattiin ja punnittiin. 51 cm, 3930 g ja päänympärys 34 cm olivat tytön viralliset mitat. Sitten oli isän vuoro pitää tytärtään kapaloituna sylissään ja minä pääsin suihkuun. En ollut koskaan ajatellut, että synnyttäminen on niin sotkuista puuhaa, eritteitä oli jos jonkinmoista vaikka minulla ei onneksi takapäästä tullut mitään (sekin on kovin yleistä), joten suihku oli ihan mukava ja virkistävä. Kätilö ihmetteli kun minua ei heikottanut lainkaan menetetystä verimäärästä huolimatta. Vauva nukahti ja laitettiin sänkyynsä nukkumaan ja me saimme syödä miehen kanssa. Vasta yhden maissa pääsimme omaan perhehuoneeseemme, jossa tyttö nukkui tunnin jonka jälkeen hän viihtyikin 4 tuntia rinnalla. Emme siis saaneet vieläkään levätä mutta olo oli silti onnellinen eikä valvominen enää tuntunut niin pahalta :)
Kirjoitan sairaalassa oloajasta joskus myöhemmin kun tästä tuli näin pitkä sepustus. Toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun saakka ;)
Uuden keittiön tunnelmaa
2 vuotta sitten
