Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tofslan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tofslan. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. elokuuta 2011

Seitsemän takana

Jahas, se olisi sitten kaksi kuukautta laskettuun aikaan. Aika crazyä!! Vointi on edelleen todella hyvä, hetkittäisiä liitoskipu- tms. kohtauksia lukuun ottamatta. Tänään on närästänyt aika lailla, ensimmäistä kertaa tässä raskaudessa. Ja jotkut yöt ovat todella raskaita, en vain saa nukutuksi enkä tiedä miksi. Mikään tietty vaiva ei haittaa uniani, en vain joko saa unta tai sitten heräilen jatkuvasti ja vaihdan asentoa. Tuskailen myös kuumuuden kanssa öisin, mies palelee ja valittaa jos pidän ikkunaa auki tai tuuletinta päällä mutta itse en taas saa nukutuksi lainkaan ilman jompaa kumpaa. Kävellessä (lenkkeillessä) pissahätä yllättää saman tien vaikka olisin juuri ennen lenkkiä käynyt vessassa. Ja vaikka ette haluaisikaan tietää niin kerronpahan kuitenkin, rinnat, nännipihat, erityisesti oikea, ovat välillä todella arat. Ne jotkut rauhaset, Montgomeryn rauhaset (lunttasin Wikipediasta) ovat suurentuneet ja kun paita tms. osuu niihin niin aiaiai! :( Nyt olen myös huomannut, että nestettä alkaa pikkuhiljaa kertyä, hiemankin kireämmät sukanvarret jättävät pienet painaumat nilkkoihin ja sormukset alkavat tuntua hieman tiukoilta.

Ihmettelin pitkään mitä pikkuinen tekee kun tunnen usein säännöllistä, rytmistä tykytystä aivan alavatsalla, juuri häpyluun yläpuolella mutta sitten viime viikolla tajusin, että piippanallahan on hikka! :) Niin oli myös tytöllä usein ja se tuntui juurikin samassa kohdassa. Täytyy siis todeta, että on tämä kakkonenkin sitten fiksu lapsi kun on ollut oikein päin jo pitkään, toivotaan että pysyy niin myös loppuun saakka. Myös Vau-kirja (neuvolasta saatava raskausopas, jossa kerrotaan viikko viikolta mitä tapahtuu) kertoo tällä viikolla (32. viikko) sikiön hikasta:

Sikiöllä on nyt usein hikka. Voit tuntea sen pienet, rytmiset liikkeet. Hikka ei ole sikiölle suurikaan vaiva, vaan auttaa keuhkoja valmistautumaan hengitykseen. Kun sikiö nikottelee, pallea puristuu kasaan ja keuhkotilavuus kasvaa. Sikiön hikkaamista seuraavat usein sen hengitysharjoitukset.

Viikosta 32 puheen ollen, minusta on hieman omituista, että olen ollut neuvolassa vasta 3 kertaa tämän raskauden aikana. Ei minulla itselläni mikään hinku sinne ole, mutta kun paasataan siitä kuinka raskauden aikana pitää seurata sitä sun tätä ja viimeksi se kaikki hysteria vatsani koosta, painon noususta ja sokerirasitustesteistä jne. niin tuntuu hieman ristiriitaiselta että nyt mennään näin löysin rantein. Mutta kaipa ne neuvolassa olettavat, että osaan itse hakea apua mikäli tarvitsen. Eikä minulla tai lapsella (toivottavasti) mitään hätää olekaan (onneksi), ihmettelen vain. Maanantaina minun täytyykin soittaa Kättärille, Haikaranpesään, ja varata aika synnytyssuunnitelman tekemistä ja sairaalakäyntiä varten. Tällä kertaa meidän ei tarvitse käydä synnytysvalmennuksissa kun kävimme jo viimeksi Haikaranpesän omat valmennukset.

tiistai 2. elokuuta 2011

Nimiongelma

Meillä on ongelma, nimiongelma. Mehän emme tiedä varmasti kumpi mahassani rellestää, tyttö vai poika, mutta meillä on hyvin varma veikkaus. Olemme kuitenkin miettineet nimivaihtoehtoja molemmille ja tyttönimestä olemme päässeet yhteisymmärrykseen jo aikoja sitten, olisiko ollut jopa ennen kuin tulin raskaaksi :) Nimeä pojalle en ole edes halunnut miettiä, koska meillä on miehen kanssa niin erilaiset toivomukset pojan nimeksi. Mies haluaisi jonkun perinteisen, "miehisen" suomalaisen miehen nimen ja minä taas haluaisin enemmänkin kansainvälisen tai ainakin ruotsiksi helposti vääntyvän nimen. Sen lisäksi haluaisin, että nimi sopii yhteen tytön nimen kanssa sekä sukunimen kanssa, joka on ruotsinkielinen.

Tytön nimessä on "silent h", eli h jota ei äännetä ja toinen tyttönimivaihtoehdoistamme sisältää myös tuon hiljaisen h:n. Minusta olisi hienoa jos toisen lapsen nimessä olisi tuo hiljainen h mutta emme vaan keksi pojan nimeä jossa semmoinen olisi ja joka kelpaisi meille molemmille (lue: kelpaisi miehelle). Esimerkkinä nimi Jonathan, jossa h on ikään kuin ylimääräinen eikä sitä äännetä.

Eli jos kellään on antaa ideoita ja ehdotuksia pojan nimeksi niin niitä otetaan ilolla vastaan! Eikä niissä tarvitse välttämättä olla tuota hiljaista h:ta, kunhan löytyisi edes jokin nimi joka kelpaa meille molemmille.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Rv 25+4

Tänään (eilen) oli taas neuvolakäynti ja vuorossa olikin tämän raskauden ensimmäinen lääkärineuvola. Kaikki oli taas kuten pitikin ja saimme jopa nähdä pikkuisen ultralla. Tämä oli ihan kiva miehen kannalta kun hän ei päässyt toiseen ultraan mukaan koska joutui jäämään tytön kanssa ulkopuolelle odottelemaan (ultraan ei saa ottaa lapsia mukaan). Lääkäri teki kokoarvion ultran perusteella ja lapsen painoksi arvioitiin 978 g, eli ihan kivan kokoinen pikkutyyppi tuolla myllertää yksiössään :) Positiivista oli huomata, että painoa on tullut tämän raskauden aikana paljon vähemmän kuin edellisessä raskaudessa tässä vaiheessa, mutta lähtöpaino olikin suurempi nyt. Sf-mitta, eli kohdunpohjan korkeus olikin tällä kertaa 2 cm pienempi kuin viime raskaudessa rv 25+3 vaikka se edellisellä neuvolakäynnillä oli 1 cm suurempi kuin ensimmäisessä raskaudessa samoilla viikoilla. Mutta kyllähän eri mittaajat saavat helposti erilaisia tuloksia...

Virtsa: puhdas
Painonmuutos: +105 g/vko
Verenpaine: 121/72
Kohdunpohjan korkeus: 24 cm
Lapsiveden määrä: normaali
Painoarvio: 978 g
Tarjonta: raivotarjonta
Sydämen syke: + (=hyvä)
Liikkeet: ++ (=normaali)

Kohdunsuu oli kiinteä ja kiinni, pituus 3 cm.

Kävin myös labrassa, taas, antamassa toisen verinäytteen sillä olen Rh negatiivinen ja raskauden aikana tarkistetaan 3 kertaa etten ole alkanut kehittämään vasta-aineita lasta kohtaan jos hän onkin Rh positiivinen. Oli muuten erittäin tympeä näyttenottaja!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Isoko?

Rv 22+3
Raskausviikkoja on nyt kasassa 22 + 3 ja alan olla melko iso, jo nyt. Monet asiakkaat kyselevät töissä, kuinka kauan vielä olen töissä vatsani nähdessään. Olen saanut "rauhoitella" heitä, että tarkoitus olisi olla töissä vielä monta kuukautta :) Jouduin myös pyytämään suurempia paitoja kun omani ovat jo melko kireitä vatsan kohdalta ja suoraan sanottuna kamalan näköisiä. Kauhistelinkin ääneen, että laskettuun aikaan on VIELÄ 4 kk joten minkä kokoinen tästä kuulasta oikein tulee :O

Mitään pahempia vaivoja ei onneksi ole, sormet ja kämmenet tuntuvat hieman jäykiltä aamuisin, jalat tuntuvat "kiristäviltä" ja särkevät hieman työpäivän päätteeksi joten pakko kai ottaa tukisukat käyttöön ja nyt ihan muutaman päivän sisällä ovat yllättävät, kamalat pissahädät tulleet mukaan kuvioihin, varsinkin jos tyyppi möyryää sopivasti virtsarakon päällä. Öisin en saa enää nukuttua kokonaista yötä putkeen vaan heräilen siihen, että asentoa täytyy vaihtaa usein kun kyljet ja pakarat puutuvat. Mutta en kuitenkaan tunne itseäni väsyneeksi (toisin kuin alkuraskaudessa) ja olen mielestäni erittäin hyväntuulinen ja virkeä.

Koko loppuviikon olen tehnyt pihahommia, ihan raskaitakin. Kaivanut yhtä kantoa maasta, yrittänyt tuhota muurahaispesää, siirtänyt muutaman isomman perennan terassin tieltä pois, osallistunut terassin pohjustustöihin, kantanut isoja ruukkuja ja multasäkkejä ja istuttanut kesäkukkia. Ja hyvin jaksaa, jopa näillä helteillä! ;)

Vertauskuvana ensimmäisen raskauden 22+0 vatsakuva. Oli se sentään vähän pienempi...

torstai 26. toukokuuta 2011

Puolivälissä

Ainiin, tänään tuli raskausviikkojakin täyteen tasan 20, eli puolessa välissä raskautta mennään. Aivan älytöntä miten nopeasti tämäkin aika on mennyt! Eilen kävimme ultrassa ja kaikki on aivan kuten pitääkin ja pikkuinen on kasvanut hyvin ja vastaa juuri oikeita viikkoja. Teimme kuten tyttöäkin odottaessa, että kätilö sai näyttää jalkoväliä eikä hänen tarvinut "varoa" sitä aluetta mutta ei sanonut mitään. Hän selitti mikä oli mikäkin jalka jne ja meillä on nyt hyvin vahva käsitys kumpi masussa myllää. Tytöstä emme edes tajunneet mitä aluetta kehosta katselimme :)

Eikä mahastani ole vieläkään yhtä ainuttakaan virallista mahakuvaa :( Täytyy huomenna ottaa!

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Isosisko


Näillä näkymin tytöstä tulee isosisko lokakuussa. Olemme kovin iloisia ja onnellisia masuasukista, Tofslan:sta, vaikka välillä tuntuu ettei raskaudesta kerkeä nauttimaan tai miettimään sitä niin paljon kuin ensimmäistä raskautta.