Nyt jo?!

Synnytyksestä on kulunut 2 kk ja 3 päivää ja kuukautiset päättivät sitten palata ihastuttamaan (vihastuttamaan) elämääni jo nyt. Why, oh why?! Olisin mieluusti nauttinut elämästäni ilman niitä vielä vähän pidempään myös tällä kertaa. Viimeksi ne alkoivat heti kun täysimetys loppui, eli 6kk synnytyksen jälkeen. Silloin toivoimme toista lasta pienellä ikäerolla esikoiseen, ja kropallani kesti kauan normalisoitua ja kuukautisten alettua kesti vielä 6kk ennen kuin uusi raskaus onnistui. Nyt taas ei ole tietoa onko lisää lapsia edes tarkoitus yrittää ja milloin, joten menkkojen ei olisi tarvinnut vielä ilmaantua. Voisiko sillä olla asian kanssa tekemistä, että poika syö paljon harvemmin öisin kuin mitä tyttö söi? Vai onko kroppani nyt jo vanha tekijä synnytys- yms. hommissa ja palautuminen sujuu nopeammin...

Irti tutista!

Meillä alkoi tutista vieroittaminen eilen ihan vahingossa. Olimme äitini luona viettämässä itsenäisyyspäivää ja tyttö nukkui päiväunensa siellä. Kotona huomasimme tutin jääneen mummolaan ja päätimme kokeilla mten nukkumaan meno onnistuu ilman sitä. Meillä on muutama vanha ja todella ällö tutti tallella, että olisimme pärjänneet yön mutta tyttö nukahti yllättävän helposti.

Vähän aikaa hän höpötteli itsekseen ja huuteli mammaa ja pappaa mutta samalla lailla hän saattaa tehdä myös tutin kanssa. Selitimme hänelle, että tutti jäi mummon luokse ja tyttö voisi nukkua ilman sitä. Kerran hän heräsi yöllä ja parkaisi muutaman kerran mutta jatkoi uniaan saman tien. Aamulla tyttö heräsi pari tuntia normaalia aiemmin ja hetken makoiltuaan meidän sängyssä hän halusi takaisin omaan sänkyyn nukkkumaan ja tyytyi samaan "tutti jäi mummolle" selitykseen ja kehuihin siitä, kuinka hyvin hän oli nukkunut koko yön.

Aamupäivä meni todella hyvin ja tyttö oli hyväntuulinen ja iloinen. Söi hyvin ja meni kiltisti nukkumaan. Mutta. Ensin tyttö huuteli "normaalisti" mammaa ja höpötteli itsekseen reilun tunnin. Käytin häntä vessassa ja annoin vettä. Pikkuhiljaa huudot kävivät hermostuneemmiksi ja lopulta tyttö itki ja halusi pois sängystä. Tätä kesti noin tunnin ja rauhoittelin tyttöä ja kerroin mitä tekisimme tytön päiväunien jälkeen (yleensä mieleisen asian odottaminen auttaa). Lopulta yläkerta hiljeni ja tyttö nukkui, jipii! Nyt mennään toista iltaa ilman tuttia ja tyttö nukahti saman tien, ilman ääntäkään.

Tutista vieroittaminen alkoi todella lupaavasti ja huomattavasti helpommin kuin olimme odottaneet. Tarkoitus oli toteuttaa vieroittaminen vasta miehen talvilomalla kun molemmat olemme kotona mutta jos yöt sujuu näin hyvin ei ongelmaa ole :)

Nimetty

Poika sai nimen viime viikonloppuna ja lopputulokseen päädyttiin lopulta ihan ilman perheriitaa. Toinen ja kolmas nimi löytyi hyvin kivuttomasti mutta kutsumanimeä vatvottiin kyllä niin pitkään kuin mahdollista. Toinen päänvaivaa tuottanut asia oli kummit. Meillä on paljon tuttuja mutta ihan läheisiä ystäviä on vähemmän. Ja muutama pitkäaikaisimmista ystävistä on sellainen joita emme välttämättä kummeiksi halua. Vaikka lapsemme ovat kastettuja emme kuitenkaan odota kummeilta kristillistä kasvatusta, vaan lähinnä sitä, että lapset tapaavat kummejaan, tuntevat heidät ja saavat viettää aikaa heidän kanssaan. Tässä karsiutui jo jokunen vaihtoehto pois ja kun vielä lisättiin moraali, käytös sekä elämäntavat tai-tyyli listaan karsiutui taas joku. Ja ei, parisuhde ja/tai omat lapset (kenelläkään läheisistä ystävistämme ei vielä ole lapsia) eivät olleet kriteereinä. On vain olemassa tiettyjä ihmisiä joita emme lapsiemme kummeiksi halua.

Molemmilla lapsilla on kolme kummia, joista pojan yksi kummi ei kuulu kirkkoon (kahden täytyy kuulua). Olisimme alun perin halunneet pyytää naapureitamme (olemme tunteneet 2 vuotta) pojan kummeiksi mutta ajattelimme sen aiheuttavan närää, jos emme pyydä lapsuudenystäviämme. Totuus vain on, että tapaamme naapureita niin paljon useammin ja ainakin aikaisemmin he ovat osoittaneet suurempaa kiinnostusta lapsiamme kohtaan ja tyttö rakastaa naapureita. Näin jälkeenpäin vaikuttaa kuitenkin siltä, että teimme ihan hyvän valinnan. Yksi pojan kummeista on useaan otteeseen kertonut ylpeänä muille kummipojastaan ja toinen suunnitteli jo, kuinka hän vie pojan festareille sitten joskus. Ja onpahan meillä ainakin kaksi varteenotettavaa ehdokasta mikäli kolmas lapsi joskus tulee :)

Meillä poika joutui pukeutumaan mekkoon, sillä halusin, että poika kastetaan samassa sukumme perintökastemekossa kuin tyttökin. Minut ja siskoni, osa serkuistani, äitini ja hänen 8 sisarustaan sekä äitini äiti on kastettu tuossa samassa mekossa. Kuvia emme ole vielä saaneet ristiäisistä ystävältämme, joka toimi valokuvaajana.

Vuorovedoin

Meillä on sairastettu flunssaa nyt reilun viikon ajan. Tyttö oli kuumeessa viime viikolla ja nuha sekä yskä jatkuu edelleen. Poika on ollut hieman tukkoinen aamuisin mutta ei sen pahempaa. Itse olen myös ollut jonkin verran kipeä, mutta tauti ei ole iskenyt kunnolla päälle. Saisi nyt tulla joku 40 asteen kuume, että menisi ohikin. Ei tällaista puolikuntoista oloa jaksa viikkotolkulla.

Lapset ovat olleet vuoropäivin itkuisia ja vaativia (=tottelemattomia). Kuumeisena tyttö oli apea ja halusi lähinnä lukea sylissä, mikä on ihan ok. Tällä viikolla tyttö onkin ollut niin uhmakas ja tottelematon ettei meidän vanhempien hermot meinaa kestää. Niinä (harvoina) päivinä kun tyttö on ollut kiltimpi on poika taas ollut itkuinen ja viihtynyt vain ja ainoastaan sylissä, ei edes kantoliinassa olo kelvannut. Illalla on tuntunut, että olen kasvanut kiinni pikku apinaani enkä ole päivän aikana saanut mitään tehtyä, pyykitkin on ripustettu vähän sinne päin kuivumaan yhdellä kädellä.

Tänään ja huomenna saa onneksi hengähtää hetken. Tyttö menee lasten kummien (mies on tytön kummi ja naisesta tulee pojan kummi) luokse yökylään, he itse ehdottivat tätä. Tänään aion mm. käydä saunassa ihan rauhassa ja nauttia. Viime aikoina olemme käyneet paljon "perhesaunassa", jolloin poika on nukkunut kodinhoitohuoneessa sitterissä ja me muut olemme saunoneet ja kylpeneet. Tytön kanssa on aivan ihana käydä saunassa ja/tai kylvyssä ja suihkussa koska hän pitää siitä niin kovasti mutta välillä kaipaan ihan rauhassa saunomista ja esim. jalkakylpyjen ottamista yms.

Viime viikonloppuna

Perjantaina kävin työpaikallani hieronnassa, siis ihan oikeassa hieronnassa!! Ihan oikealla hierojalla! :)

Lauantaina juhlistimme pyhäinpäivää sekä Halloweeniä äitini ja siskoni kanssa. Saimme ystävältämme Delicard-lahjakortin, jota hän ei itse ollut kerennyt käyttämään ja se oli vanhentumassa joten tilasimme hieman ruokia kotiin. Tilasimme siian mätiä, najadilohta (mitä se sitten lieneekään, oli jotain kylmäsavustettua) sekä ankan rintaa. Ruoat tulivat meille raakoina, valmistamattomina. Mädin lisukkeeksi hankimme vain smetanaa ja sipulia, kalan kanssa söimme saaristolaispaloja ja salaattia mutta ankan rinnan valmistimme netistä etsityn ohjeen mukaan.

 Hunajapaahdettu ankanrinta (ohje täältä):

Ankanrintaa

Hunajaa

Suolaa ja pippuria

Kuivaa ankan rinta hyvin paperilla ja viillä salmiakkikuvio rasvaan, koita olla leikkaamatta lihaan asti. Ripottele kuivalle rasvalle hieman suolaa ja pistä kuivalle ja kuumalle teflonpannulle, rasvapuoli alaspäin. 

 Laske pannun lämpöä tässä vaiheessa vähän, ja ravistele pannua ihan siltä varalta että jää kiinni (ei pitäisi jäädä).

Paista rasvapuolelta noin 8-10 minuuttia, kunnes rasva on kullanruskeaa. Käännä hetkeksi pannulla toisin päin. 

Nosta uunivuokaan rasvapuoli ylöspäin, laita rintafileen päälle ruokalusikallinen hunajaa ja vähän mustapippuria. 

Pistä uuniin vajaaksi 10 minuutiksi 200 asteeseen. Nosta sen jälkeen folioon hetkeksi lepäämään ennen kun leikkaat siivuiksi.

Appelsiini-balsamikastike:

Appelsiinimehu 2,5 dl

Balsamiviinietikka 1 dl 

Sokeri 2-3 rkl 

Raastettu appelsiininkuori 1-2tl

Sekoita kaikki ainekset kattilassa ja keitä. Varo ettei kastike pala pohjaan. Keitä kastiketta kunnes nestettä on enää alle desi ja koostumus näyttää vähän siirapilta.

Kastike on melko hapokas ja makea, mutta esimerkiksi ankan kanssa se sopii todella hyvin, koska ankka on itsessään rasvainen.

En tiedä keitimmekö kastiketta liian miedolla lämmöllä aluksi peläten pohjaan palamista, mutta meni todella pitkään ennen kuin kastike muuttui yhtään paksummaksi ja siirappimaiseksi. Sittenhän se jämähtikin todella nopeasti (kun nostimme lämpötilaa) paksuksi siirapiksi (paksumpaa kuin ruokablogin kuvassa).

Täytyy todeta, että ankan rinta oli kyllä melkoinen pettymys. Sitä kun on aina kehuttu niin suureksi herkuksi, niin en nyt tiedä. Itse lihan maku oli mielestäni hieman tunkkainen jos niin voi sanoa, ehkä jotenkin maksamainen :) Valmistimme lihan juuri sen takia melko neutraalin reseptin mukaan, että lihan oma maku tulisi esiin eikä peittyisi raskaiden kerma- tms. kastekkeiden alle. Kala oli taivaallista (kuten kylmä- ja lämminsavukalat mielestäni aina) ja ilmeisesti mätikin oli oikein maukasta, itse en siitä välitä.

Jälkiruoaksi tein Halloweenhenkisiä lakritsimuffinsseja Kinuskikissan ohjeen mukaan. Ihan yhtä kauniita ei minun muffinsseista tulleet. Ja oranssin kuorrutteen värjäsin nestemäisillä elintarvikeväreillä (punainen ja keltainen) ja mielestäni niistä tuli kuorrutteeseen makua :( Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein muffinsseja tai cupcakeseja. Ajattelin tehdä niitä pojan ristiäisiin, joten tarvitsin hieman harjoitusta. 

Pukeuduimme myös lapsia (lue: tyttöä) varten ja kävimme näyttäytymässä naapurissa. Meet my family!

 Äiti, the kissanainen (ehkä hieman isot korvat...)

 Tyttö, the pumpkin (paidan helma lähtenyt toppausten alta irti)

 Poika, the tired pirate

 ja Isä, the mustanaamio

Naapurit tulivat vielä istumaan iltaa meille tytön mentyä nukkumaan ja sunnuntaina kävimme miehen tädin luona, jossa vilskettä riitti 7 lapsen kanssa.

Tyttö oli yllättävän rauhallinen ja hoivasi pehmoleluja, näissä alimmissa teletappia (en valitettavasti/onneksi tiedä hänen nimeään) hyssytyllään olalla ja syötetään pullosta tai annetaan tuttia. Kotona nukkeja yleensä imetetään :)

Ihana auringonpaiste jatkuu ja talvi tulee...

Ja tänään olikin sitten jo hieman talvisemmat tunnelmat. Terassin laudat olivat jäässä ja koirien tassuista jäi niihin sulat jäljet, ruohikko ja pihalla olevat lehdet olivat myös jäässä. Kyllä se talvi nyt taitaa tehdä tuloaan. Täytyy kaivaa toppavaatteet esiin.

Ihana aurinko

Olipa tänään ihanan aurinkoinen päivä. Kävimme lasten ja koirien kanssa pitkällä lenkillä. Kesällä tyttö käveli joka paikkaan eikä suostunut istumaan rattaissa eikä niitä tarvinnut edes ottaa lenkille mukaan. Syksymmällä asiaan tuli muutos ja tyttöä olisi pitänyt kantaa joka lenkillä mutta rattaat eivät taas oikein kelvanneet tai sitten hän olisi työntänyt niitä itse. Vatsani lisäksi en jaksanut taikka halunnut kantaa tyttöä sillä hän osaa ja jaksaa kävellä ihan hyvin (olihan hän aiemmin kävellyt samoja matkoja). Jossain vaiheessa muutin tapaani enkä antanut tytön työntää rattaita ajatellen tätä aikaa kun vauva on vaunuissa, ettei tyttö roiku työntöaisassa kiinni kaataen vaunut nurin. Nyt tyttö taas istuu tuplarattaissa oikein mielellään beibiin vieressä :)

Lapset kulkevat kätevästi mukana tuplarattaissa, joissa vauvalle on pehmeä kantokoppa. Rattaissa on isot pyörät, joista etupyörät saa joko lukittua tai kääntyviksi. Rattaat ovat todella ketterät ja liikkuvat kevyesti ja hyvin mutta ovat kuitenkin tukevat. Esimerkiksi pellolla ja niityllä pääsemme oikein hyvin eteenpäin "polkua" pitkin.

Nyt tyttö on taas vaihteeksi kävellyt ihan hyvin itsekin osan lenkistä, mitä nyt välillä karkailee väärään suuntaan ja tarpoo pellolla hurjaa vauhtia eikä edes katso taakse päin kun huudan häntä. Rasittavaa kun sitten saa jättää vaunut tien poskeen ja lähteä juosten koirien kanssa perään.

 

 

 

Tyttö taluttaa Mimosa koiraamme oikein nätisti ja koirakin ilmeisesti tajuaa, että tytön kanssa ei voi käyttäytyä ihan niin villisti kuin muuten. Vaikka tyttö saa taluttaa koiraa vain silloin kun muita ei näy, en luota siihen, että koira pysyisi aisoissa varsinkaan muiden koirien läsnäollessa.

Välillä tytöllä on possu mukana lenkillä. Sille laitetaan Flexi-talutin kaulaan ja tyttö taluttaa sitä koko lenkin. Kotikatumme asukkaat tuntevatkin tytön (meidät) juurikin possun ulkoiluttajana ja kyselevät välillä minne possu on jäänyt mikäli se ei ole mukana :D Tänään possu sai jäädä kotiin mutta voin esitellä teille possun joku päivä.

Ja täytyypä tähän loppuun minunkin mainita likaiset ikkunat niin kuin monet muutkin bloggaajat (ainakin ruotsinkielisten blogien kirjoittajat), kylläpä meidän alakerran ikkunat ovatkin saastaiset... :S

Kenen poika?

Pojan synnyttyä en tunnistanut hänessä mitään tuttua, tarkoitan ulkonäöllisiä piirteitä minusta tai miehestä. Tytön kohdalla tunnistin heti itseni ja siskoni piirteitä hänessä ja vauvakuvamme onkin lähes identtisiä tytön kanssa. Edelleen osa hänen ilmeistään ja eleistään on täysin kopioita omistani ja äitini puhuu usein yhdennäköisyydestämme.

Pojan kohdalla oli siis aivan päinvastoin. Sairaalassa tuntui kummalta katsoa lasta jota ei "tunnistanut". Vaikka missään vaiheessa hän ei tuntunut sillä tavalla vieraalta ettenkö olisi rakastanut häntä tai hän ei olisi tuntunut omalta. Pikkuhiljaa poika tuli tutumman näköiseksi (vaikka tuttuja piirteitä ei edelleenkään näkynyt) ja olisiko ollut noin viikko kotiutumisemme jälkeen kun totesin miehelle, että ei meidän poika olisi voinut minkään muun näköinen ollakaan. Mies myös sanoi, että oli huomannut katseessani ja tavassani katsella ja puhua pojalle muutoksen, ehkä tarvitsin hieman aikaa tutustua poikaan...

Nyt olen ehkä alkanut nähdä pojan silmissä hieman samaa kuin siskoni silmissä, tiedä häntä. Tosin en ole koskaan nähnyt miehen vauvakuvia joten en osaa sanoa olisiko heissä vauvoina yhtäläisyyksiä, mutta ei kyllä mies itse eikä hänen sukulaisetkaan ole tunnistaneet pojassa miehen piirteitä.

Ja Pojan nimestä vielä sen verran, että voi luoja tämä voi olla vaikeaa!! Ristiäiset on varattu syntymäpäivälleni joulukuun alkuun emmekä ole lähelläkään yhteisymmärrystä. Saimme naapuriltammekin lainaan 3 nimikirjaa joissa kahdessa on epätavallisia ja harvinaisia nimiä mutta ei näistäkään ole oikein apua ollut. Meillä on vaan niin erilaiset toivomukset... Itselläni on top 3-listalla Oliver, Benjamin sekä Rafael mutta ei näistä mikään kelpaa miehelle. Vaikka Oliver oli sovittu jo tytön nimeksi mikäli hän olisi ollut poika, mutta nyt se ei sitten enää kelpaa. Nuo kolme nimeä ovat siis semmoisia jolta poika mielestäni näyttää. Miten lapselle voi antaa sellaisen nimen jolta hän ei näytä? Jos hän ei miehen mielestä näytä miltään minun ehdottamistani nimistä ja minun mielestä hän ei näytä miltään miehen nimiehdotuksilta...

Pikkuveljen syntymä

Kuten kirjoitin aiemmin, tällöin ja tällöin minulla oli epäsäännöllisen säännöllisiä supistuksia on/off muutamana päivänä ennen synnytystä. Perjantai-lauantai välisenä yönä supistukset koveni niin etten pystynyt nukkua loppuyöstä. Supistukset jatkuivat vielä aamupäivällä mutta loppuivat taas kuin seinään. Päivällä meillä oli vieraita joten en kerennyt nukkua päiväunia ja sitten supistukset alkoivat taas viiden maissa iltapäivällä. Ne tulivat vaihtelevasti 7 ja 23 minuutin välein ja kovenivat iltaa kohden. Keskiyöllä supistukset tulivat jo alle 10 minuutin välein ja yhden maissa soitin sairaalaan. Siellä sanottiin, että sitten kun supistukset tulevat 5 minuutin välein ja ovat todella kipeitä voimme tulla. Soitin äidilleni joka oli valmiustilassa kotonaan, että hän voisi lähteä tulemaan meille mikäli meille tulisi lähtö (jolta alkoi tosiaan tuntua). Menin suihkuun jossa lämmin vesi helpotti alavatsalla voimistuvia supistuksia ja mies istui kylppärissä seuranani kellottamassa supistuksia tällä ohjelmalla. Se oli todella kätevä kun siitä myös näki supistusten keston. Joskus kolmen maissa supistuksia oli tullut puolitoista tuntia alle 5 minuutin välein ja aloimme tehdä lähtöä sairaalaan. Äitini oli jo saapunut meille ja hänelle oli pedattu peti. Soitin sairaalaan ja ilmoitin tulostamme ja meidät toivotettiin tervetulleiksi vaikka eivät tienneet minne sijoittavat meidät :S

Sairaalaan saavuimme klo. 04.00 ja pääsimme synnytyssaliin nr. 2, emmekä siis päässeet ammeelliseen saliin tälläkään kertaa. Minut kytkettiin piuhoihin ja vauvan sydänääniä ja supistuksia seurailtiin 40 minuuttia, samalla minut tutkittiin ja kohdunsuu oli vaivaiset 2-3 cm auki ja kohdunsuu oli takana. Ja me kun olimme varmoja, että tällä kertaa synnytys on edennyt huomattavasti pidemmälle koska supistuksia tuli niin tiuhaan (viimeksi ei mennyt alle 5 minuutin kuin vasta ihan loppuvaiheessa), taisin jopa lausua kirosanan ääneen kuulessani tuloksen. Hetken päästä menin suihkuun jossa supistukset taas yltyivät ja minulla alkoi olla todella huono (oksettava) olo. Lantioni ja pakarani alkoivat krampata ja kätilö käski minut pois suihkusta lepäämään. Hän sai minut suostuteltua kokeilemaan ilokaasua. Viimeksi se toimi mutta nyt olin skeptinen koska minua oksetti ja pelkäsin, että ilokaasu pahentaa huonoa oloani. Sain myös aquarakkulat alaselkään ja pakaroihin (niiden laitto sattui huomattavasti enemmän kuin viimeksi alavatsalle), jotka kramppasivat, sekä akupunktioneulat käsiin. Tällöin kello oli n. 6.15-7.00.

Supistukset tulivat paljon harvemmin makuuasennossa ja kätilö olikin sitä mieltä, että minun kannattaa levätä pidentyneet välit ja kertoi, että makuuasennossa/levossa tulevat supistukset ovat paljon tehokkaampia kuin pystyasennossa. Ja minä tyhmä olin uskonut anoppia joka sanoi juuri päinvastaista ja ollut pystyssä ja liikkeessä lähes koko kotonaolon ajan kun supisteli pahemmin, argh! Vaikka olin kyllä lukenut, että alkuvaiheessa levossa supistelu on tehokasta mutta jotenkin kuvittelin synnytyksen olevan sen verran pidemmällä, että liike olisi parasta... No, tiedänpähän ensi kerralla jos semmoinen vielä tulee :)

Välillä istuskelin keinutuolissa ja pärjäsin ilokaasulla aika hyvin vaikka olin pyytänyt epiduraalia jo aiemmin (klo. 6.15). Sitä ei haluttu antaa ettei synnytys hidastu/keskeydy. Seitsemän jälkeen kätilö vaihtui ja iloksemme saimme synnytyssuunnitelmasta tutun kätilön. Hän oli todella mukava ja kannustava. Klo. 8.15 tallustelin vessaan ja istuessani pöntölle kuului ja tuntui pieni naps ja lapsivedet meni. Viimeksi kalvot puhkaistiin eikä sillä oikein ollut minkäänlaista vaikutusta. Nyt kyllä huomasin, että supistukset alkoivat selvästi paheta ja jossain vaiheessa en enää pystynyt rentoutua lainkaan ja kiemurtelin sängyssä koko alavartalo krampaten. Pyysin epiduraalia uudemman kerran ja kätilön tutkittua minut hän totesi, että olen 5 cm auki ja epiduraalin voisi laittaa. Anestesialääkäri pyydettiin paikalle klo. 9.36 ja 10-15 minuuttia myöhemmin pystyin taas rentoutua. Vauvalle laitettiin pinni päähän mittaamaan sydämen sykettä klo. 9.50 koska vatsan päällä ollut anturi ei oikein piirtynyt. Lepäilimme pari tuntia kunnes aloin tuntea enemmän painetta ja yritin käydä pissalla mutta se ei onnistunut, taaskaan. Klo. 11.50 aloin tuntea ponnistamisen tarvetta ja kätilö tutki minut, olin vasta 7 cm auki ja hän käski olla ponnistamatta vaikka kuinka siltä tuntuisi, sillä koska reunaa oli 1 cm toisella puolen ja 2 cm toisella puolella ponnistaminen vaan kasvattaisi tuota reunaa. Minut katetroitiin ja sain ilokaasun avuksi, että keskittyisin johonkin muuhun kuin ponnistamistunteeseen. Tunnin pystyin olla ponnistamatta mutta sitten tunne kävi sietämättömäksi. Kätilö tutki minut ja samalla tunsin supistuksen tulevan ja hän antoikin luvan ponnistaa.

Klo. 12.50 alkoi ponnistusvaihe ja ensin yritin ponnistaa synnytysjakkaralla mutta hetken päästä vauvan sydänäänet heikkenivät ja niiden korjaantuminen kesti sen verran kauan, että kätilö suositteli asennon vaihtoa. Useat vauvat reagoivat kuulemma juuri tuolla tavalla synnytysjakkaralla ponnistamiseen, napanuora saattaa olla huonosti ja jäädä jumiin jonnekin. Siirryin sängylle ja jatkoin ponnistamista nelinkontin nojaten kohotettuun sängynpäätyyn ja tyynyihin. Vauva oli tyytyväisempi mutta minusta oli hankalampi löytää oikeaa ponnistussuuntaa. Lopulta käännyin puoli-istuvaan asentoon jossa sain parhaiten voimaa ponnistuksiin.

Nopeasti kävi ilmi, että ponnistus on huomattavasti rankempaa kuin viimeksi ja mies ja kätilö toimivat jalkatukinani, että saisin vielä enemmän voimaa ponnistuksiin. Kätilö sanoi, että vauvan pää saattaa olla hieman huonossa asennossa mutta, että se vielä voisi oikaistua. Tuntui ikuisuudelta ennen kuin pää edes kävi ulkona ja toiselta ikuisuudelta kun pää aina sahasi edes takas. Huomasin itse, että tällä kertaa kipua tuntui enemmän kuin viimeksi pään syntyessä ja kätilöt (tässä vaiheessa heitä oli kaksi) sanoivat pään tulevan avonaisessa viistotarjonnassa joka teki siitä rankempaa ja mies totesi, että onpa iso pää. Seuraavalla ponnistuksella klo. 13.39 koko poika syntyi helposti ja kätilöiden sekä miehen kommentit olivat hämmästeleviä, että onpa iso vauva.

Näin itse, että vauva oli poika ennen kuin kukaan siitä kerkesi sanomaan enkä osannut ajatella, että hän olisi isompi kuin siskonsa syntyessään mutta punnituksessa minunkin oli uskottava, että onhan hän hieman isompi. Isän leikattua napanuoran sain pojan rinnalleni mutta kätilöiden mielestä poika rohisi ja kuulosti narisevalta eikä parkaissut tarpeeksi kovaa joten he pyysivät lastenlääkärin paikalle. Istukka syntyi hyvin helposti 10 minuuttia vauvan jälkeen, eli huomattavasti helpommalla päästiin kuin viimeksi. Minua paikkailtiin samaan aikaan (väliliha repesi ja sain 5 tikkiä) kun pojalta mitattiin happisaturaatiota ja lääkäri kuunteli keuhkoja ja imi hengitystiet puhtaiksi sillä poika oli ilmeisesti vetänyt lapsivettä keuhkoihinsa. Tässä vaiheessa poikakin parkaisi äänekkäästi ja paikalla ollut hoitohenkilökunta oli sitä mieltä, että kyllä keuhkot nyt puhdistuivat. Pojan ei onneksi tarvinnut mennä lasten poliklinikalle ylipainekaappiin vaan saimme hänet vierihoitoon. Poika sai 1 minuutin iässä 7 apgarpistettä (-jäntevyys, -ärtyvyys, -väri) ja 5 minuutin iässä 8 pistettä.

Lääkärin tarkastuksen jälkeen sain pojan taas viereeni ja aloitin imetyksen klo. 14.20. Reilun tunnin päästä poika nukkui ja uusi kätilö tuli ottamaan viralliset mitat pojasta ja mies sai pestä pojan, joka puettiin ja kapaloitiin tämän jälkeen. Itse pääsin suihkuun ja pissalle jonka jälkeen saimme mennä omaan perhehuoneeseemme ja pääsimme syömään ja lepäämään.

Jouduimme jäädä sairaaaan kahdeksi vuorokaudeksi (uudelleensynnyttäjät pääsevät usein kotiin yhdessä vuorokaudessa) koska vauvan paino ylitti juuri 4,5 kilon rajan jolloin hänen verensokeria jouduttiin seurailemaan kolmesti vuorokaudessa. Vauva oli siis saanut niin hyvin ravintoa kohdussa suoraan napanuoran kautta ja syntymän jälkeen seurailtiin, että vauva sai tarpeeksi ravintoa myös kohdun ulkopuolella. Lääkärit halusivat myös tarkistaa, että pojan happisaturaatio pysyy hyvänä. Ensimmäisen vuorokauden aikana poika rohisi vielä jonkin verran ja välillä kuulosti siltä kuin hän haukkoisi happea. Imettäessä hän usein söi katkonaisesti ja piti pitkiä taukoja jolloin saattoi myös puklailla. Kun hänet nosti pystyasentoon sai hän puklattua isompia määriä lapsivettä ulos. Tämä oli kuulemma ihan normaalia jos vauva on vetänyt lapsivettä keuhkoihin, lämmin maito jotenkin aiheutti puklausreaktion niin, että lapsivesi tuli ulos.

 Pieni maatuskani :)

Pojan paino oli tosiaan pienoinen yllätys, sillä neuvolalääkäri lupaili ultran perusteella, että mikäli raskaus menee laskettuun aikaan lapsi olisi pienempi kuin tyttö syntyessään ja n. 3600g. Ensimmäinen kätilö arvioi sairaalaan saapuessamme, että vauva olisi noin nelikiloinen, eli saman kokoinen kuin tyttö. Kukaan ei arvannut, että poika olisi näin iso ja ehkä oli ihan hyvä etten minä ainkaan tiennyt, en olisi uskonut että onnistun synnyttämään näin isoa lasta.

Synnytyksestä jäi minulle oikein hyvä muisto vaikka ne supistukset taas kävivät niin sietämättömiksi etten pärjännyt ilman epiduraalia. Amme jäi taas kokematta ja sitä haluaisin kyllä vielä kokeilla, että olisiko siitä tehokkaammaksi kivunlievitykseksi. Kotiinlähtöpäivänä kätilömme tuli vielä tarkastamaan minut ja keskustelimme synnytyksestä. Hän oli todella kannustava (kuten synnytyksen aikanakin) ja sanoi, että ponnistin todella hyvin ja tein rankan työn ja kun itse totesin ehkä hieman pettyneenä, ettei luomusynnytys sitten taida sopia minulle hän sanoi kannustavasti ettei asia välttämättä ole niin mustavalkoinen. Minulla oli taas huonosti nukuttuja öitä taustalla ja väsymys alentaa kipukynnystä. Synnytys sujui huomattavasti nopeammin tällä kertaa verrattuna ensimmäiseen synnytykseen ja kätilö oli sitä mieltä, että seuraava synnytys voisikin sujua sen verran nopeasti, että saattaisin pärjätä ilman puudutteita.

Sovimmekin, että tulemme taas kahden vuoden päästä uudestaan ;) Itsehän haluaisin 3 lasta mutta mies ei kuulemma ole varma onko lapsilukumme nyt tässä vai ei. Vaikka hän se kyllä sopi ne treffit kätilön kanssa parin vuoden päähän... ;)

I have a name on my mind

Olen siis keksinyt nimen, joka mielestäni sopii pojalle täydellisesti. Nimi ei edes ollut alkuperäisellä listallani enkä itse asiassa tiedä mistä sain idean juuri tuohon nimeen. Mutta tällä hetkellä en näe mitään muuta vaihtoehtoa pojan nimeksi. Harmi etten saa yksin päättää asiasta... ;) Nimi olisi täsmälleen yhtä pitkä kuin tytön eli rytmitys nimessä olisi sama, nimi äännetään tismalleen samalla tavalla suomeksi ja ruotsiksi ja poika on vaan juuri sen näköinen. Hänen silmänsä ovat sen näköiset. Mielestäni pojalle ei sovi mikään miehen toivoma miehinen "äijänimi", poika on liian lempeän näköinen siihen :) Eikä kovasti r:ää sisältävät nimet mielestäni sovi, ne tuntuvat liian kovilta. Vaikka ei mieheltä ole oikein mitään ehdotuksia tullut, ainakaan tosissaan toivon...

Miksi tämä on näin vaikeaa, onko lapselle pakko antaa nimi? Eikö hän voisi valita itselleen nimen sitten vaikka täysikäisenä... :)

Pikkuveljen vointi

Lääkärissä käyty, saimme reseptin silmätippoja varten mutta emme ole hakeneet/käyttäneet niitä vielä sillä lääkäri oli sitä mieltä, että pojalla on ahtautuneet kyynelkanavat joka aiheuttaa rähmimistä. Allergiakysymykseen hän totesi, että ne yleensä ilmenevät vasta myöhemmin eikä vaikuttanut ottavan kysymystäni tosissaan. No, en ehkä itse usko kyseessä oevan allergiaa sillä vyöhyketerapia auttoi huomattavasti.

Eli vyöhyketerapiassakin käyty, poika osasi siskonsa tapaan rentoutua hoidossa ja makasi reporankana koko ajan. Kun terapeutti lopetti hoidon vinkaisi poika kuin kerjäten lisää ja hiljeni kun terapeutti jatkoi, tuntui ilmeisesti hyvältä :) Terapeutti kertoi, että pojan sääret ja pohkeet tuntuivat rennoilta joka kertoo siitä ettei hän ole stressanut synnytyksessä eikä saanut siitä mitään jännityksiä. Vatsa tuntui aralta mutta allergiapisteet korvissa eivät olleet ärtyneet, joten vyöhyketerapeuttikaan ei uskonut allergiaan. Jee!

Vyöhyketerapia auttoi ja poika nukkuikin sikeästi sen jälkeen ja vatsa on tuntunut vaivaavan vähemmän sen jälkeen. Menemme vielä uudestaan ensi viikolla. Toisaalta olen ollut huomaavinani (tänään), että suklaa pahentaisi vatsavaivoja. Täytyy pitää suklaataukoa ja tutkia asiaa :)

Meillä ei nukuta

Pojalla on ollut vatsanväänteitä siitä saakka kun kotiuduimme synnäriltä, aluksi ne olivat siedettävissä mutta nyt pari päivää on ollut semmoista vääntöä, kiemurtelua ja kitinää ettei nukkumisesta tule oikein mitään. Ensin meni yöunet ja poika nukkuukin ne lyhyet pätkät mitä nukkuu rauhassa joko sylissä tai aivan kiinni liiskaantuneena minussa. Tänään meni myös päiväunet kun poika ei pysty nukkumaan omassa sängyssään kun vatsaa kipristää koko ajan niin kovasti, eli samalla taktiikalla ollaan menty kuin yöllä ja omat unet ovat jääneet vähille.

Saimme onneksi peruutusajan vyöhyketerapeutille huomiseksi, tytön vatsavaivoihin saimme sieltä avun vaikka hänellä ne eivät koskaan äityneet näin pahoiksi. Niin, ja käymme myös näytillä lääkärin luona aamusta koska pojan toinen silmä on rähminyt lauantaista lähtien. Olen jo kerennyt huolestua, että poika on jollekin allerginen koska poskissa on hieman punoitusta ja näppyjä ja vartalosta iho hilseilee. Täytyy kysellä lääkäriltä huomenna.

Kotona

Pääsimme kotiin tiistaina, kahden vuorokauden sokereiden seurailun jälkeen. Pojan verensokereita mittailtiin kome kertaa päivässä hänen suuren koon vuoksi. Hän on saanut kohdussa napanuoran kautta hyvin ravintoa ja siitä oltiin nyt huolissaan, että saako hän tarpeeksi ravintoa myös kohdun tällä puolen. Kyllä sai ja arvot olivat erinomaiset koko ajan.

Tyttö tuli mummon kanssa sairaalaan jossa hän ensin tuli hyvin varovaisesti tervehtimään meitä, hänestä näki päälle päin kuinka jännittynyt hän oli. Huoneessa hän halusi saman tien nähdä beibiin ja hetken katsottuamme vauvaa sängyssä tyttö halusi pikkuveljen syliin. Pikkuveli sai pajon pusuja ja silityksiä eikä asiassa vaikuttanut olevan mitään epäselvää. Aivan kuin tyttö olisi ymmärtänyt asian täysin, vatsaani hän ei ole kokeillut tai kysellyt sen beibin perään kertaakaan, vauvahan on nyt täällä.

Koirat tulivat myös kotiin hoitopaikasta tiistaina ja uroskoira oli taas kovin kiinnostunut vauvasta. Narttu jatkaa myös samaa linjaa kuin viimeksi eli kieltää koko asian, toivoo kai, että kun hän ei huomioi koko vauvaa se häviää. Harmi ettei viime kerralla toiminut, mutta jospa tällä kertaa... :)

Melkoista hulinaa tämä kahden lapsen perhe-elämään totuttelu on ollut. Eilen tyttö oli huonolla tuulella koko päivän ja kiukutteli lähes kaikesta. Vauvasta hän kuitenkin oli kiinnostunut ja halusi helliä koko ajan. Tänään tyttö onkin ollut kuin enkeli ja päivä sujui mukavasti, kävimme jopa koko perheen voimin pienellä käveyllä. Tyttö on niin suloinen ja kiltti pikkuveljen suhteen. Heti herättyään hän kyselee beibiin perään ja haluaa antaa tälle pusun. Heti sairaalassa aloin opettaa pojalle perheemme tapaa, eskimopusuttelua, sillä se on hyvin aktiivisesti käytössä ja tyttöhän aloitti myös tämän saman oma-aloitteisesti pikkuveljen kanssa. Meillä eskimopusuttelusta puhutaan ruotsiksi sanoilla att nosas.

Yöt on mennyt melko vähäunisesti, vauva on nostattanut maitoa aktiivisesti ja luulen, että hän on myös tuntenut olonsa turvattomaksi omassa sängyssään, sillä vieressäni hän nukkuu ihan hyvin mutta korisängyssään ei. Ja minä taas en oikein ole mikään perhepedissä nukkuja... Tänään olemme nukuttaneet poikaa sängyssä päiväsaikaan olohuoneessa jotta hän tottuisi sänkyyn ja ehkä nukkuisi myös yöllä siinä.

Mutta on tämä ihanaa! Poika on aivan ylisuloinen ja mahtava tyyppi, niin samanlainen kuin siskonsa mutta kuitenkin niin erilainen. Niin poika. Olen onnellinen!

And then we were four

Tänään sunnuntaina, 9.10.2011 klo. 13.39 tyttö sai pikkuveljen. Kaikki ei sujunut ihan niin kuin piti, mutta lopputulos on tärkein ja kaikki voimme nyt hyvin.

Pojalla on kokoa, painoi syntyessään 4510 g ja oli 52 cm pitkä. Päänympärys oli 36,6 cm. Olemme sairaalassa perhehuoneessa ainakin huomiseen, ehkä jopa tiistaihin, asti. Tyttö on mummonsa luona hoidossa ja viihtyy.

Ei mitään kiirettä!

Lapsella siis maailmaan, tainnut tulla äitiinsä kun ottaa asiat niin lungnisti... Mutta voisi jo pikkuhiljaa tapahtua jotain! Eilen illalla ja alkuyöstä supisteli taas noin 12 minuutin välein ja osa oli jo kivuliaita, mutta sitten ne taas loppuivat (tai 2 panadolia aiheutti sen etten tuntenut enää niitä ja nukuin joten kuten hyvin). Aamupäivällä supistuksista ei ollut tietoakaan ja otin lenkille mukaan rattaat, että sain käveltyä kunnon vauhtia. Ei mitään.

Päivä menikin sitten itkiessä kun tyttö ei suostunut nukkumaan ja kiukutteli ja oli aivan mahdoton ja heitteli tuttia sängystä koko ajan. Otin hänet välillä pois sängystäkin ja riiviömeno jatkui. En tiedä johtuiko itkukohtaukseni väsymyksestä, hormooneista, pettymyksestä ettei synnytyksen suhteen tapahdu mitään vai pettymyksestä itseeni etten jaksa paremmin ja ole kärsivällisempi äiti. En muista milloin olisin itkenyt yhtä paljon, eikä sille meinannut tulla loppua. Lopulta, melkein kolme tuntia ensi yrityksen jälkeen, tyttö nukahti ja sain itse rauhoittua. Tyttö oli pakko pistää nukkumaan, en olisi jaksanut, hermoni ei olisi kestänyt ja mielessäni kävi jo vaikka minkälaisia ikäviä ajatuksia. Pelottavaa mitä väsymys ja turhautuminen saavat aikaan. Sillä hetkellä tuntui kaikista turvallisimmalta antaa tytön huutaa hetki tuttinsa perään omassa sängyssä kun minä keräsin itseäni ja rauhoituin. Onneksi ilta sujui sitten todella hyvin.

Nyt iltaa kohden supistuksia on tullut taas hyvin epäsäännöllisesti mutta ne ovat melko kivuliaita. Ehkä se on parempi, että kaikki tapahtuu näin hitaasti ja hissukseen jos kohdunsuu vaikka pehmenisi ja aukeaisi jo jonkin verran ja sitten kun kunnon supistukset alkavat ei olisi enää niin paljon "työtä" jäljellä. Kun viimeksi kunnon kivuliaat supistukset alkoivat saman tien rytinällä ja niitä kestikin sitten kauan. Vaikka kovin turhauttavalta tämäkin odottelu tuntuu!

Still here

Täällä ollaan vielä, ja yhtenä kappaleena. Päivän mittaan on supistellut mutta hyvin epäsäännöllisesti. Alapäässä tuntuu kuitenkin koko ajan pientä jomotusta tai sen tapaista, ei siis ihan "normaalilta" tunnu tilanne, joten toivotaan parasta, ettei tässä tarvitsisi kauaa enää odotella.

Päivällä sain pakattua omat ja vauvan tavarat kassiin, kirjoitin listan tytön tavaroista ja lähetin äidilleni sähköpostitse tytön "päiväohjelman", jotta tietävät mitä tehdä suurinpiirtein mihinkin aikaan. Nyt illalla kävin ystävän luona ehkä viimeistä kertaa isovatsaisena ja samalla reissulla hain kaupasta ja apteekista tarvittavat jutut. Lapsen- ja koirienhoitajille on ilmoitettu tilanteesta, mutta tuskin ihan heti tulee lähtöä. Nyt vielä viimeiset pyykit narulle kuivamaan ja sitten odotellaan mitä yö tuo tullessaan :)

Miksi aina yöllä?

Tänään väsyttää. Viime yönä supisteli, ihan oikeita menkkamaisia supistuksia, noin klo. kahdesta puoli kahdeksaan ja taisi limatulppakin irrota. Supistuksia tuli 10 minutin välein ja välillä oli pidempiä taukoja. Otin Panadoliakin mutta ei se auttanut, havahduin joka supistukseen eikä loppuyön unista tullut oikein mitään. Miksi supistusten pitää aina alkaa yöllä tai kuten tässä tapauksessa olla yöllä ja harventua/loppua aamulla/päivällä?!

Nyt saadaankin jännätä lähteekö synnytys käyntiin lähipäivinä vai saammeko vielä odottaa pitkäänkin. Viimeksi limatulppa irtosi vuorokautta ennen kuin kunnon supistukset alkoivat, mutta siitä menikin sitten melkein kaksi vuorokautta ennen kuin tyttö lopulta syntyi... Nyt limatulppa irtosi lähes samaan aikaan kuin supistukset alkoivat.

Luulen, että nyt olisi hyvä hetki pakata se sairaalakassi ja tehdä lista tytön tarvitsemista tavaroista ettei tarvitse sitten kiireessä ja stressissä pakata ja unohtaa puolet. Niin, ja voisin myös laittaa korisängyn pehmusteisiin lakanat ja pedata sängyn valmiiksi. Ja kaupassakin pitäisi kai käydä hakemassa viimeisiä tarvikkeita ja eväitä sairaalaan, ihan semmoisia pikkujuttuja vain :) Kuten huomaa, en ole oikein kerennyt valmistautua tätä synnytystä varten ihan niin hyvin...

Tänään on rv 39+0 ja tasan viikko laskettuun aikaan. Tyttö syntyi rv 40+2

Ennen nukkumaanmenoa

Näissä tunnelmissa saan viettää tämän päivän viimeiset hetket nyt kun tyttö vihdoin nukkuu, omaa aikaa:

 Huomaatteko mitään erilaista? ;)

Mikä vaivaa?!

En ymmärä mikä ihmeen kausi tytöllä nyt on. Joka ikinen ilta on yhtä taistelua nukahtamista vastaan. Nukkumaan menoa vastaan en voi sanoa, että tyttö tappelisi sillä hän menee kiltisti iltatoimien jälkeen sänkyynsä ja on väsynyt mutta hän pyörii ja hyörii sängyssään, riisuu pyjaman, heittelee tavaroita lattialle tai vaan pölisee ja huutelee sängyssään. Välillä olisi muka pissahätä mutta kun käymme vessassa ei mitään kuitenkaan tule. Nyt olemmekin vähentäneet tytön luona käymistä koska siitä ei ole ollut mitään hyötyä ja tuntuu, että hän vain yrittää pompotella meitä. Ja kun hänellä ei ole mikään hätä eikä hän esim. itke tai huuda hätäisesti. Välillä päiväunille mennessä on sama homma ja päiväunet venähtävätkin siksi silloin tällöin liian myöhäisiksi. Mutta esim. tänään ei ole sitä taustalla ja kaiken järjen mukaan tytön pitäisi nukahtaa nomaaliin rytmiin.

Ollaankin miehen kanssa mietitty voisiko tämä jotenkin liittyä uhmaan, jos tyttö yrittää tällä tavalla kontrolloida meitä juoksuttamalla meitä hänen luonaan, käyttäen häntä vessassa tai antaen vettä... Mitään muuta selkeää syytä en keksi. Täytyy kysyä seuraavalla neuvolakerralla (omalla tai vauvan, kumpi kerkeää ensin) mielipidettä ja neuvoja tilanteen hoitamiseen, mikäli se vielä jatkuu.

Nyt on ollut hiljaista noin 20 minuuttia...

Rv 38+5

Enää 9 päivää laskettuun aikaan. Olo ja vointi on edelleen yllättävän hyvä eikä minulle ole tullut voisko tää jo syntyä- tunnetta. Yöt ovat edelleen hyvin katkonaisia ja lähes joka päivä on pakko nukkua päiväunet, supistuksia on säännöllisen epäsäännöllisesti mutta eivät tunnu oikeilta supistuksilta. Alaspäin tuntuu ikäviä tuikkauksia kuin lapsi tökkisi jollain tikulla itselleen tietä ja välillä on semmoinen tunne, että ihan pian menee lapsivedet. Kovin suurta painetta ei alhaalla vielä tunnu, ja neuvolantätikin totesi viime viikolla ettei lapsi vielä ole laskeutunut kunnolla. Selässä/lantiossa on edelleen ollut kipu- ja jäykkyyskohtauksia mutta ne eivät ole enää jääneet päälle useiksi päiviksi, olisiko osteopatiasta ollut apua...

Olin viime viikolla toisen kerran osteopaatilla ja taas meni melko pitkään ennen kuin kroppani alkoi rentoutua. Mutta tällä kertaa minua pystyttiin kuitenkin hoitamaan vähän enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Osteopaatti sanoi, että sai lantioni hyvin rentoutettua ja voi olla, että nämä kaksi hoitoketaa riittävät tai sitten se vaatii vielä kolmannen kerran, ettei kireydet enää palaa (ainakaan heti). Minulla onkin vielä yksi aika varattuna lasketulle päivälle :) Tällä kertaa myös kohtuani tasapainoitettiin (ilmeisesti sekin voi olla epätasapainossa) sillä se oli kallellaan vasemmalle ja rotatoitunut (kiertynyt) oikealle. Aika kreisiä! :D En sitten tiedä miten se vaikuttaa jos kohtu on epätasapainossa, aiheuttaako se jotain vaivoja tms.

 Rv 38+3 vatsa sivusta

Laitetaan nyt vielä neuvolatiedot tänne ylös, eli
Rv 38+1:
Virtsa: puhdas
Painonmuutos: +793 g/vko
Turvotus: + (vähän)
Verenpaine: 131/84
Kohdunpohjan korkeus: 36 cm
Lapsiveden määrä: normaali
Painoarvio: ~3300 g
Tarjonta: raivotarjonta
Sydämen syke: +130
Liikkeet: ++ (=normaali)

Tuosta Sf-mitasta (kohdunpohjankokeus) en ole ihan varma sillä minulla oli pitkästä aikaa oma neuvolantäti, joka joskus viikolla 23 mittasi paljon suuremman mitan kuin muut lääkärit ja neuvolantädit tässä välissä. Ja nyt taas sama homma; 2 viikossa olisi tullut 3 cm lisää ja vatsa pompsahti pois tasaiselta käyrältään (keski- ja yläkäyrän välistä), yläkäyrän yläpuolelle, jolla se muiden mittaamana on kauniisti kasvanut. Muutenkin täti oli todella epävarman oloinen ja tunnusteli lapsen asentoa hyvin pitkään. Kerkesin jo huolestua, että lapsi on saanut päähänsä kiepsahtaa ympäri kun täti ei sanonut mitään vaan oli huolestuneen näköinen ja mumisi itsekseen. Onneksi ei ollut.

Rv 38+3 vatsa edestä. 

Linea negra tullut esiin ja navan ympärys on jostakin kumman syystä tummunut. Napakorunikin jouduin ottamaan pois muutama viikko sitten kun raskauskorun (muovinen) yläpallo oli irronnut yöllä enkä löytänyt sitä enää, eikä tavallinen napakoru ole tarpeeksi pitkä.

Ainoa vaiva minkä johdosta toivon, että raskaus pian päättyy ja lapsi syntyy, on tuvotus. Edelleenkään jalat eivät ole niin pahasti tuvonneet vaan pahin vaiva on käsissä. Sormet ja kämmenet puutuvat ja särkevät nyt jo ihan levossa vaikka en tekisi mitään, esim. istun sohvalla. Myös kasvoni ovat (todella) tuvoksissa enkä meinaa enää tunnistaa itseäni peilistä. Kuvia en enää halua ollenkaan otettavan kasvoistani, ja jopa neuvolantäti sanoi että olen eri näköinen kasvoista. Haluan omat kasvoni takaisin! :(