Näytetään tekstit, joissa on tunniste Häävalmistelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Häävalmistelut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Countdown alkakoon

Tänään on tasan kuukausi häihin. Olen viettänyt paljon aikaa reissussa, joten häiden järjestely on ollut hieman tauolla/haasteellista. Jotain on kuitenkin saatu tehtyä sitten viime päivityksen. Meikkaaja, valokuvaaja ja viulisti vihkimiseen on varattu, vihkijää on käyty tapaamassa, kutsut on saatu lähetettyä ja nettisivut laitettua kuntoon, nimiasia laitettu vireille, kultaseppää käyty tapaamassa ja sormus tilattu ja korsetti ostettu (pukuni on iltapuku jossa ei ole minkäänlaista tukea itsessään). Ainoa mikä edelleen on hoitamatta on bändi. Sen suhteen meillä on ollut epäonnea toistamiseen. Kesälomat ovat haitanneet suuresti asioiden hoitamista, aina on joku lomalla eikä asia etene. Toiseksi, olisimme halunneet viedä vieraat pienelle saaristoristeilylle heti vihkimisen jälkeen sillä meillä on siviilivihkiminen joka tapahtuu itse juhlapaikalla, ja olisimme halunneet jotain ekstraa koska paikka on koko ajan sama. Monet veneet ja alukset jotka tekevät tilausristeilyjä ovat syyskuussa jo telakalla tai reittiajoissa. Ja ne, mitkä vielä olisivat käytettävissä ovat ihan sikahintaisia.

Olemme tällä hetkellä koko perheen voimin maaseutumatkailemassa Suomen ympäri ja palaamme kotiin sunnuntaina tai maanantaina, sitten alkaakin viimeiset järjestelyt toden teolla. Täytyy käydä koemeikissä ja koekampauksessa, keskustelemassa valokuvaajan kanssa, keskustelemassa ja sopimassa lopullisesta menusta cateringin kanssa, sovittaa pukua ja varata aika ompelijalle mikäli muutoksia tarvitsee tehdä ja hakea viinakset Tallinnasta. Lisäksi meidän täytyy vielä kirjoittaa meistä taustatietoja yms. vihkijälle, jonka perusteella hän kirjoittaa puheen häihimme. Toinen kappale pitäisi vielä valita, jonka viulisti soittaa vihkimisen lopuksi kun kävelemme vihittyinä "alttarilta", eli tuomarin luota pois. Lopullinen juhlaohjelma täytyy myös miettiä ja lyödä lukkoon kaason ja bestmanin kanssa. Niin ja taitaa ne polttaritkin olla vielä ennen häitä... :)

torstai 1. heinäkuuta 2010

2,5 kk häihin

Häät ovat 2,5 kk päästä ja nyt alkaa stressi pikkuhiljaa iskeä... Juhlapaikka varattiin reilu vuosi sitten mutta muut järjestelyt on aloitettu vasta tämän vuoden puolella. Muuten kaikki alkaisi olla melko lailla kunnossa mutta meikkaajani perui yllättäen enkä vielä ole löytänyt uutta tilalle joka tulisi kotiin tekemään meikin, ja tämän lisäksi puuttuu vielä hääbändi ja valokuvaaja.

Bändin suhteen meillä on monta vaihtoehtoa mutta mikään ei ole tuntunut siltä oikealta. Nyt vielä odotellaan yhdestä bändistä tietoa ja mikäli se vaikuttaa hyvältä niin sitten valitaan joko se tai yksi toinen joka on tällä hetkellä ykkössijalla. Valokuvaajan kanssa on ollut varmaan eniten ongelmia... En ymmärrä minkä vuoksi ihmiset eivät voi vastata sähköpostikyselyihin, edes sen verran, että ilmoittaisivat, että en kerkeä tai ei kiinnosta. Sen enempää en vaatisi mutta se, että ei edes vaivaudu kahta sanaa kirjoittamaan vastauksksi ärsyttää suunnattomasti. Haluaisin siis dokumentäärisen valokuvauksen, eli valokuvaaja olisi ikuistamassa valmistautumisesta lähtien iltaan saakka. Ja siihen en välttämättä tarvitsisi edes ammattivalokuvaajaa vaan ihan harrastelijakin kävisi, mutta en haluaisi velvoittaa ketään ystävistäkään siihen hommaan sillä he tulevat häihin ensisijaisesti vieraina. Itse hääkuvan voisimme sitten ottaa ammattilaisella, mutta täytyy nyt vielä etsiä ja kysellä.

Kutsut ym. askartelut halusin tehdä itse ja kutsut ovatkin askarteluiden osalta valmiit. Kutsutekstin printtaaminen on vaan ollut hieman hankalaa. En edes jaksa muistaa kuinka pitkään olen muokannut tekstiä ja asettelua eikä se ikinä ole kohdillaan. Meillä ei ole printteriä kotona ja mies on töissä printannut muokkaamani tekstit eikä hän ole kerennyt siellä niitä katsella sen enempää ja sitten minä olen kotona kiroillut kun ei taaskaan mikään muokkaus osunut kohdilleen ja taas sama homma seuraavana päivänä. Alunperin minulla oli tarkoitus saada kutsut postiin ennen juhannusta, nyt deadlinena olisi tämän viikon perjantai mutta jos tänään muokatut tekstit eivät ole hyvät niin ensi viikolle menee.

Tässä vielä ranskalaisin viivoin mitä on tehty ja mitä tekemättä:

Done:
- juhlapaikka varattu
- ruoat varattu
- vihkijä varattu
- avioliiton esteiden tutkintatodistus saatu
- hääpuku hankittu
- kampaaja varattu

To do:
- saada kutsut postiin
- löytää meikkaaja
- löytää hääbändi
- löytää valokuvaaja
- hankkia puku miehelle
- hakea juomat Virosta

Nämä ovat tämmöisiä "isompia" juttuja jotka ovat kriittisiä häiden kannalta mielestäni. Tämän lisäksi on tietysti paljon pienempiä asioita, kuten kengät (yhdet mahdolliset minulla jo on), alusvaatteet, alushame, ohjelmalehtiset, kukat (tulevat ehkä omasta puutarhasta) jne.

Nyt sänkyyn, meikkaajan ja valokuvaajan metsästys jatkuu huomenna! :)