Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blogi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blogi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. tammikuuta 2012

Uusi vuosi, uudet kujeet

Tämä blogi on tuntunut jotenkin tönköltä ja kököltä jo jonkin aikaa ja kirjoittaminen on tuntunut vaivalloiselta. Jotenkin tuntuu, että pystyn ilmaisemaan itseäni paremmin ruotsiksi tällä hetkellä vaikka se on aina aiemmin sujunut paremmin suomeksi... Kokeilen nyt siis kirjoittamista ruotsiksi täällä. En tiedä miten jatkossa, mikä tuntuu hyvältä joten jätän tämän blogin vielä auki, jos vaikka jatkan kirjoittelua suomeksi joskus. Tuonne ruotsinkieliseen blogiin saa enemmän kuin mielellään tulla vierailemaan ja toivottavasti kieli ei karkoita kaikkia ihan kokonaan.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Ja taas blogi temppuilee...

Nyt se tapahtui taas, blogissa näkyy etusivulla vain Kesäkalusteita etsimässä kirjoitukseen saakka ja sitten se pätkäisee ja täytyy klikata "vanhemmat tekstit", että saisi myös muita tekstejä esiin. Ja edelleen asetukset ovat samat, että etusivulla pitäisi näkyä 7 tekstiä... Why oh why?! Miksi teet näin minulle?!

torstai 16. kesäkuuta 2011

Blogger temppuilee

Miksi Blogger tekee välillä niin, että se näyttää vain yhden tekstin etusivulla tai pätkäisee jonkun tietyn tekstin jälkeen? Vaikka minulla on asetuksissa, että yhdellä sivulla näkyy oliko se nyt 7 vai 10 tekstiä... Näin on käynyt Sisarusrattaat vai ei kirjoituksen kohdalla sekä edellisen Äitiysavustus kirjoituksen kohdalla. En ymmärrä ja se häiritsee minua kun ei näe kuin vain yhden kirjoituksen, argh! :(

torstai 25. marraskuuta 2010

Kenkiä ihmisille

Tämä ei ole mikään muotiblogi, eikä tule sitä koskaan olemaankaan joten asukokonaisuuksia, ostoksia tms. täältä tuskin koskaan tulee löytymään, mutta kun löysin erään blogin kautta Brandoksen kilpailun bloggaajille, jossa voi voittaa kenkälahjakortin en voinut vastustaa osallistumasta. Olen viime aikoina kironnut huonoa kenkävalikoimaani, sillä luottokenkäni, mustat löysävartiset saappaat, ovat sanomassa sopimustaan irti. Samoin useita vuosia sitten ostetut karvaiset talvisaappaat ovat menettäneet muotonsa ja lähinnä lonksuvat jalassa. Kyllähän kotoa löytyy vaelluskenkiä, koiran ulkoilutuskenkiä, lenkkareita, sisätreenikenkiä ja kumisaappaita mutta ne eivät oikein vastaa mielikuvaani trendikkäästä kotiäidistä, jota epätoivoisesti yritän välittää ulkomaailmalle, joskus hieman heikohkoin tuloksin (minut ruokaostoksilla collegehousuissa nähneet tietävät mistä puhun...) :D

Brandoksen saappaita selaillessani kävin kovaa taistoa Uggien ja näiden välillä, mutta päädyin lopulta näihin Tosca Blun nahkasaappaisiin.

Mielestäni saappaat ovat kauniit ja ne sopisivat lähes kaikkien asukokonaisuuksien kanssa. Kiilakorko tekee saappaista hieman erikoiset ja ennen kaikkea ne mahdollistaisivat minun kävelyn. Osaan kävellä koroissa ja omistan myös useat korolliset kengät, mutta eihän niillä kauhean pitkiä aikoja jaksa seisoa/kävellä. Tai minä ainakaan, jalkoja alkaa särkeä ja päkiöitä polttelee. Ja tarkoitan nyt ihan kunnon kävelyä, useita kilometrejä esim. talvipakkasilla, ei kotiovelta autoon tms. Kiilakoroilla taas voisin kävellä vaikka kokonaisen vuorokauden, ne sopivat jalkaani erinomaisesti.

”Olen mukana kilpailussa, jossa voit voittaa 80 e kenkälahjakortin BRANDOS.fi -nettikenkäkauppaan.
Kilpaile täällä.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Nyt sen tein!

Nimittäin vaihdoin blogin nimeä josta kirjoitin tässä. Saa nähdä viihdynkö uuden nimen kanssa vai vaihdanko takaisin...

Ja pervoille tiedoksi, että kyseessä on siis kastanja ;) Olisiko tässä vähemmän pervoja ajatuksia herättävä kuva :)


Kuva täältä

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Nimenmuutos

Minulla olisi kova hinku vaihtaa blogin nimeä... Ja osoitetta, mutta sitä ei kai voi muuttaa muuten kuin luomalla uuden blogin, enkä haluaisi sitä.

Tässä pieni vihje blogin mahdollisesta uudesta nimestä
Kuva täältä.

perjantai 23. lokakuuta 2009

Uusi alku

Päätin aloittaa uuden blogin sillä elämäni on muuttunut/muuttumassa melkolailla ja haluaisin pitää jonkinlaista päiväkirjaa tapahtumista ihan itseäni tai miestäni tai lastani varten. Voimme sitten joskus lukea kirjoituksiani ja muistella millaista aika oli kun olimme vielä kahdestaan (no emme ihan kahdestaan) ja odotimme pienokaistamme suurella rakkaudella.

Olen 25-vuotias fysioterapeuttina työskentelevä nainen Helsingistä. Asun avomieheni, joka opiskelee viimeistä vuotta, ja kahden koiramme kanssa kerrostalokaksiossa. Elämämme on kuitenkin muuttumassa seuraavan vuoden aikana hyvinkin paljon sillä olemme ostamassa ensimmäistä omaa asuntoamme, saamassa ensimmäisen lapsemme sekä menossa naimisiin. Kaikki tämä tapahtuu alle vuoden sisällä joten suuria elämänmuutoksia tiedossa jotka haluan muistaa vielä pitkään.

Tervetuloa mukaan matkalleni! :)