Kuulumisia ja raskaushöpinää

Karhunpoika sairastaa... Ja karhuemo myös. Olemme molemmat tytön kanssa olleet flunssaisia viikonlopusta lähtien. Kuumetta ei onneksi (kummallakaan) ole ollut mutta kovin tukkoisia kuitenkin. En voi ylistää maailman parasta keksintöä lapsen nuhaan/tukkoiseen nenään tarpeeksi, nimittäin Nenäfriidaa (NäsFrida). Monet ovat kehuneet Pikkuniistäjää mutta joko en osaa käyttää sitä tai tytön räkä on niin tuhtia kamaa, ettei Pikkuniistäjä pysty siihen, mutta meillä se ei vaan toimi. Ei niin millään.

Saimme Lastenklinikalta kirjeen, jossa kerrotaan että meille lähetetään pian kutsu yleispediatrian poliklinikalle, eli sinne me nyt sitten joudumme syyniin tytön painon vuoksi. Huoh! Joo, onhan se hyvä, että tutkitaan mutta en vaan voi uskoa, että lapsessa mitään vikaa on. Itse olen kasvanut aivan samaan tahtiin ja ihan tarpeeksi iso minusta on tullut. Eikä 27 vuotta sitten mitään tutkittu tai asiaa pidetty edes kummallisena. En pidä siitä, että kaikkien pitäisi olla samaa muottia ja kasvaa samaa tahtia ja heti kun olet poikkeava sinussa on jotain vialla.

Sama oli raskausaikana minulla, vatsani oli muka epänormaalin iso ja kun painoni nousi jonkun tietyn rajan yli jouduin heti sokerirasitustestiin. Nykyään testi kai suoritetaan kaikille yli 25-vuotiaille odottajille. Onneksi neuvolantätini oli niin "normaali" ja sanoi ettei minun tarvitsisi olla huolissaan muiden sanomisista eikä painonnousua kannattanut huolehtia. Kuten itsekin sanoin, en huomannut painonnousua muualla kuin kasvavassa vatsassa ja nesteessä jota kertyi loppuraskautta kohden yhä enemmän. Mistään ylensyönnistä tms. ei ollut kyse vaikka yli 20 kg tulikin lisää painoa raskauden aikana. Mutta sitten taas synnytyslaitokselle jäi reilusti yli 10 kg joten se kertonee nesteen määrästä jotakin... Tällä hetkellä minulla taitaa vielä olla muutama ylimääräinen kilo ja erityisesti keskivartalostani huomaa etten ole samassa kunnossa kuin ennen  raskautta. Mutta jos vaan jaksaisin/kerkeäisin aloittaa treenaamisen taas kunnolla saisin varmasti vartaloni melko lähelle samaan kuosiin kuin missä se oli. Voi, kaipaan kyllä sitä vartaloa jo pikkuisen. Ja erityisesti niitä treenejä! Body Combattia, Spinningiä, Body Bumpia... Snyft! Treenaamiseni ei ole päässyt kunnolla alkuun sillä mies tekee tällä hetkellä pitkiä työpäiviä, on tehnyt jo keväästä lähtien. Hän saattaa olla töissä jopa kuuteen-seitsemään ja kun hän kerkeää kotiin on kello jo niin paljon etten minä kerkeä enää millekään tunneille. Tai jos kerkeän en välttämättä enää jaksa.

Mutta vaikka kaipailenkin entistä vartaloani en missään vaiheessa kokenut raskauden aikaista vartaloani ja raskausmahaa ahdistavana tai ollut surullinen siitä tai vartalossani tapahtuvista muutoksista. Päin vastoin, odotin alusta saakka innolla milloin raskaus alkaa näkyä ja rakastin vatsaani yli kaiken. Olen näin jälkeen päin kaipaillut vatsaani usein, erityisesti pieniä potkuja ja iltavillejä joita tyttö harrasti :) Olin todella sinut itseni kanssa ja muisteen, että raskaus toi mukanaan jonkinlaisen tyyneyden ja rauhallisuuden, ehkäpä se oli jotain äidillistä. Muistan kun kaikki ystäväni jännittivät ja pelkäsivät esim. synnytystä puolestani ja olivat ihmeissään kun en panikoinut ja hyppinyt seinille missään vaiheessa. Jotenkin en osannut stressata semmoisesta asiasta jolle en mitään voisi. Se tapahtuisi joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin tavalla tai toisella. Tietenkin toivoin, että kaikki menee hyvin ja, että saisin synnyttää alateitse. Ja alussa pelkäsin keskenmenon riskiä mitä varmaan kaikki odottavat äidit tekevät. Jonkinlainen pieni epävarmuus oli aina välillä läsnä melko pitkälle raskautta mutta vain hetkittäin. En halunnut viettää raskausaikaa pelkästään huolehtien ja koska kaikki oli kontrolleissa ja tutkimuksissa kuten pitääkin ei erityiselle huolelle ollut mitään aihetta.

Ensimmäisellä kolmanneksella minulla oli jonkin verran pahoinvointia joka kuitenkin pysyi aisoissa mikäli söin jotain pientä, esim. näkkileipää tasaisin väliajoin. Väsymystä taisi olla toisen kolmanneksen aikaan jonkin verran. Näihin samoihin aikoihin viime vuonna minulla alkoi selkäkivut jotka aiheuttivat sen, että en yhden viikonlopun aikana päässyt liikkumaan. Sängyssä esim. kyljeltä kääntyminen selälleen tai toisin päin oli yhtä helvettiä, samoin istumasta seisomaan nousu ja kävely. Oireet kuitenkin helpottivat onneksi. Sitten riesaksi tuli rannesärky joka loppua kohden yltyi koko käsivarsien säryksi alkaen olkapäistä. En saanut nukuttua yöllä ja työnteko oli melko hankalaa, sillä teen töitä käsilläni/vartalollani koska olen fysioterapeutti. Olinkin sairaslomalla muutaman päivän-yhden viikon pituisia pätkiä viime syksynä kunnes työterveyslääkäri kirjoitti minulle sairaslomaa 3 viikkoa ennen äitiysloman alkamista koko loppuajaksi. Viimeisinä kuukausina ennen synnytystä minulla alkoivat liitoskivut jotka pahenivat loppua kohden ja runsaassa lumessa ja liukkaalla maalla käveleminen oli tuskaa. Vatsa alkoi olla jo melko paljon tiellä esim. kenkiä pukiessa ja paksujen talvivaatteiden pukeminen alkoi ärsyttää melko lailla. En usko, että oloni olisi ollut niin tukala mikäli raskauden viime hetket olisivat olleet keväällä tai alkukesästä kun vaatteita ei tarvitsisi niin paljon. Viime kesä kyllä varmasti oli tukala raskaana oleville, mutta semmoinen normaali Suomen kesä :)

Vaatteiden pukemista, liitoskipuja ja rannesärkyä lukuun ottamatta ei loppuraskaudessakaan ollut mitään erityistä valittamista. Silloin kyllä opin mitä närästys oikeasti on ja minä vilukissa hikoilin joka hemmetin yö. Vessareissuista nyt puhumattakaan :)

Hups, juttu karkasi nyt ihan käsistä ja tästä tuli raskaushöpinää niin täytyy muuttaa otsikon nimi. Voisinkin kaivaa vatsakuvat esiin ja fiilistellä hetken. Ehkäpä laitan niitä myös tänne.