"Egna barn och andras ungar"

Suoraan käännettynä "Omat lapset ja toisten kakarat". Olen aina tiennyt haluavani lapsia ja viimeiset 2 vuotta ennen raskautumista olin todella kovassa "vauvakuumeessa". Halusin lapsia heti mutta mies ei ollut vielä silloin valmis. Ehkä ihan hyvä, että odotimme sillä tuntuu, että nyt oli juuri oikea aika lapselle. Vaikka itse kammoksun ajatusta "sitten kun aika on oikea lapselle; kun on ammatti, vakituinen työ, oma koti jne." (tiedän erään joka näin ajattelee ja vie asiaa äärimmäisyyksiin...). Vakituisesta työstä voi saada potkut eikä vuokra-asunto ole omaa kotia huonompi vaihtoehto lapsen kannalta. Tietysti olen sitä mieltä, että perusasiat pitäisi olla kunnossa kun lapsia hankkii; pitäisi olla ainakin sen verran tuloja, että perhe pärjää ja turvallinen ja kunnollinen koti lapselle ja vanhempien pitäisi olla valmiita vanhemmuuteen (vaikka siihenkin kasvaa raskauden ja lapsen myötä) ja tarpeeksi kypsiä.

Itselläni ei ollut vakituista työpaikkaa kun tulin raskaaksi, mies opiskeli vielä puoli vuotta lapsen syntymän jälkeen vaikkakin hänellä oli osa-aikainen työpaikka jossa jatkoi täysipäiväisenä heti valmistuttuaan. Mutta toisaalta hänen palkassaan olisi huimasti toivomisen varaa parempaan, varsinkin kun minä olen kotihoidon tuella tällä hetkellä. Oman asunnon osto ei todellakaan osunut optimaalisimpaan elämäntilanteeseen mutta olemme pärjänneet ja saaneet jopa jonkun verran säästöön, jotta voin olla kotona tytön kanssa ja saamme kuitenkin asuntoa maksettua. Vaikka eihän niitä säästöjä haluaisi lyhennyksiin käyttää :)

Otsikolla ja pohjustuksella oli kuitenkin tarkoitus. Vaikka pidän lapsista kovasti ja halusin/haluan lapsia yli kaiken en oikein osaa olla muiden lasten kanssa. Viimeksi eilen tapasimme erään äidin ja 1,5 vuotiaan tytön pihallamme ja äiti hoki useaan, varmaan lähemmäs 10 kertaan, heidän 5 minuutin visiitin aikana kuinka ihana tyttömme on ja kuinka suloinen yms. hän on. Tietenkin pidän muiden lapsista ja mielestäni he ovat (useinmiten) suloisia, söpöjä ja kauniita, mutta en oikein osaa ilmaista sitä samalla tavalla kuin monet muut. Itse tulen hieman vaivautuneeksi kun muut äidit ihastelevat tyttöämme ja yritän sitten väkisin kehua heidänkin lapsiaan. Olenko outo? Onko kenelläkään muulla samanlaista ongelmaa vai olenko yksin "ongelmani" kanssa? :)

Jos siis tapaatte minut enkä tajua kehua lastanne tarpeeksi en tee sitä tahallani, en halua olla törkeä tms. Olen varmasti sitä mieltä, että lapsenne on suloinen ja ihana! :) Vaikka jokaisen vanhemman mielestähän ne omat lapset ovat maailman ihanimipia, "ei ne meidän lapset vaan muiden kakarat" :)